Pennon liepeillä siintävi selkä

26.3.2013
Jorma Marttala
Pennon liepeillä siintävi selkä Elämää Ison- ja Vähän-Pennon sekä Raution kylissä Kuhmalahdella
Orivesi 2012.

 

Takaisin Kirjamakasiiniin
 

Sataydeksänkymmentäkaksi tarinaa Kuhmalahdelta

Ihan totta. 438 sivuun on toimittaja, tietokirjailija, Jorma Marttala mahduttanut keskiajalta peräisin olevien asutusten, muutaman kantatalon ja jakojen myötä kasvaneiden kylien 192 tarinaa. Apunaan kylän hyvät kertojat, lähdemateriaalia mm. Jalmari Finneltä, talojen kirjoista, kirjeistä läheltä ja kaukaa ja muusta sopivasta muistitiedosta – ja vähän niiden ohikin – punoo Marttala pientarinoita, joista jaksava lukija saa itselleen mielikuvan entisestä elämästä Kangasalan itänurkilta Kuhmalahdelta.
Jos ei tuntisi Pirkanmaata eikä olisi ajellut Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden kautta itään päin, ei välttämättä tiedä missä olisi. Niin tarkoin on kirjailija unohtanut panna kylänsä ja sukujensa paikat kartalle – ei kai sikäläinen karttoja kotitanhuvillaan tarvitse, mutta vieraampi lukija kylläkin. Mutta tarkemmin hakiessa kylät asettuvat Sahalahden ja Kuhmalahden väliin Längelmäveden Enonselän etelärannalle.
Kertomukset ovat pieniä. Veikko Huovinen voisi nimittää niitä littlejutuiksi niin kuin omiansa nimitti. Mutta niistä avautuu kuitenkin tuon maailmansyrjän elämänrytmi – maailman, joka saattoi olla kaukana, mutta jossa elettiin, josta lähdettiin ja jonne tultiin. Lähdettiin ihan maailmalle sotimaan, niin kuin Liikasen Herman Italiaan ja Saksan–Tanskan -sotaan, tai tultiin oikein kuninkaallisista geeneistä, kuten Marttalan suvun taustoista Jalmari Finne tietää kertoa. Että ihan Ruotsin kuninkaan sukua. Katsellaan luokkakuvia ja todetaan, milloin hautaustavat muuttuivat nykyisiksi. Seurataan aikakautta, jolloin ei todellakaan ollut pyykinpesukonetta – ihan totta!
Kerrontaa elävöitetään kuvilla, jotka pääosin valaisevatkin juttujen taustoja, miljöötä ja ympäristöä. Lisäksi kirjassa on reilu neljäkymmentä kuvasivua, josta saattaa nähdä maailman muutoksen vuosikymmenien vieriessä ihmisten ohi. Eihän niissä välttämättä vuosilukuja ole mukana, mutta jos jaksaa tekstiä seurata ja nimiä mieleensä pistää, toki usealle kuvalle tarinakin löytyy. Tekstinsisäiset kuvat toki sattuvat pääsääntöisesti kertomusten kohdalle ja antavat tarinoille sananmukaisesti kasvot.
Kyllähän tällainen tarinointi asiansa ajaa. Parempi näin jutustella kuin kuivaa asiaa kronologisesti esittää. Mutta selväähän on, että kirjasta osaavat nauttia ne, joista se kertoo, paikalliset, toisensa tuntijat. Ehkä siinä on myös tarinaa uusille kuhmalahtelaisille, uusille kyläläisille, jos heitä vielä sinne Kangasalan taakse siunaantuu.
Etukannessa Lauri Marttala soittaa viulua rannalla ja takakannessa ollaan vanhanaikaisesti heinätöissä. Maalla on mukavaa!
Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata mm. internetistä osoitteesta:
http://www.adlibris.com

Takaisin ylös