Turun historia

10.10.2014

Lahtinen, Rauno: Turun historia. Turkuseuran julkaisuja nro 41. Turku 2014. 207 s.

 

Takaisin Kirjamakasiiniin

 

 

Jo kirjan kansi herättää mielenkiintoa. Lahtinen löysi sen Yläneen Kotiseutuyhdistyksen kokoelmista.Se on kopio Vihtori Ylisen Turku-opetustaulusta 1920-luvulta. Taulussa näkyvät Turun kaupunkimaisemaikonit, Tuomiokirkko, Akatemiatalo, Linna, Samppalinnan tuulimylly, Mikaelinkirkko. Taulun rakennusten päävärit ovat tiilenpunainen ja kustavilaisenkeltainen. Ne löytyvät myös teoksen etu-ja takasivuilta. Hyvä ulkoasun suunnittelija Henri Terhon oivallus.

Rauno Lahtinen on rohkea mies. Ja sitä paitsi armoitettu Turun historian tuntija. Rohkea siinä mielessä, että kukaan ei vielä koskaan ole julkaissut kirjaa, jonka nimi on Turun historia. Tokihan Turku-aiheisia teoksia on runsaastikin julkaistu, mm. Hannu Laaksosen Turun historiaa kahdeksalta vuosisadalta (2007). Se myytiin loppuun oitis. Tuota Laaksosen teosta Lahtinen käyttääkin kirjansa alkuosassa, olihan Laaksonen nimenomaan vanhan Turun asiantuntija. Tekstiä on toki runsaastikin muokattu, mutta vanha Turku on sitä mitä se on, eikä varsinaisesti uutta ole juurikaan löydettävissä. Mutta koko uuden ajan ja viimeisten 150 vuoden historia Turusta on uutta kerrontaa, ja siinä Lahtisen rohkeus tuleekin esiin. Mitä elementtejä aina vaan määrällisesti laajentuvasta lähdeaineistosta uskaltaa ja kannattaa ottaa Turun uuteen historiaan?

Teos jakautuu käytännössä kahteen osaan, vaikka varsinaisia päälukuja onkin kolmetoista. Ensimmäiset kuvaavat Turun syntyä Aurajokivarteen, Koroisten aikaa ja kaupungin siirtymistä jokea alaspäin Unikankareen seutuville. Syntyy ja kasvaa Tuomiokirkko hengellisen elämän keskukseksi ja Turun linna kertomaan maallisen vallan otteesta. Eletään Ruotsin valtaa, ollaan osa pohjoismaista suurvaltakuntaa, Kalmarin unionia ja katolinen internationaali kaikuu Tuomiokirkossa. Suurten ylivaltakunnallisten vaiheiden lomaan Lahtinen sijoittaa tarinaa keskiajan elämästä, ihmisten Turusta. Kaupunki kehittyy, vaikka se palaakin useamman kerran, se ryöstetään ja vallataan, mutta aina se nousee uudelleen ja kokoaa itsensä. Turku on Ruotsin valtakunnan itäinen keskus ja toiseksi merkittävin kaupunki. Turku saa yliopistonsa vuonna 1640, kolmantena valtakunnassa Uppsalan ja Tarton jälkeen. Akatemiatalon peruskivi muurattiin kuninkaan aikana ja rakennus valmistui tsaarinvallan aikana.

Suomen sodan jälkeen Turusta tuli suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, tosin vain muutamaksi vuodeksi. Tsaarin politiikka keskitti Suomenlahden hallinnan kolmeen keskeisen kaupunkiin, Pietariin, Tallinnan ja Helsinkiin. Helsinki sai pääkaupunkistatuksen ja siitä tuli selkeä hallintokaupunki. Samaan venäläistämispolitiikan vaiheisiin kuului myös Turun Akatemian siirtäminen Turun palon jälkeen Helsinkiin, johon syntyi keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Turku saikin odottaa omia yliopistojaan itsenäisyyden alkuvuosiin, jolloin perustettiin Åbo Akademi ja Turun Suomalainen Yliopisto.

Turku paloi vuonna 1827. Mutta tuhkasta nousi taas uusi Turku. Asemakaava sai nykyisen muotonsa ja uudisrakentaminen alkoi ja sen myötä myös teollistuminen. Lahtinen seuraa Turun kehittymistä eräässä mielessä perinteisesti: teollistuminen, liikenne, kauppa, kaupungin hallinto, rakennuskannan kehittyminen, esikaupunkien synty. Samalla kuitenkin katsastetaan kieltolakia, jazzin tuloa, turkulaista seuraelämää, mutta myös työtä ja sen tekijöitä.

Kunnes taas sota keskeyttää kehityksen, Turkua pommitettiin, linna lähes tuhoutui ja asuinrakennukset katosivat. Ja taas jälleenrakennetaan. Nyt kehitys alkaa olla taas kansainvälistä, Turku saa lentokentän, matkustajalaivaliikenne kehittyy, yliopisto saa resursseja valtiollistamisen myötä, grynderit muuttavat kaupunkikuvaa puutalo-Turusta 1900-luvun kerrostalo-Turuksi. Syntyvät kansanliikkeet, ympäristöajattelu aktivoituu, aletaan puhua miljöösuojelusta. 1960-luku tuo politiikan yhteiskunnan joka portaalle ja kunnallispolitiikka saa uusia tuulia porvariston otettua vallan. Lahtinen kuvaa suomalaisen uuden yhteiskunnan turkulaisia erityispiirteitä Ruisrockeineen, undergroundaaltoineen, iskelmäkulttuureineen, Turun teatterin loistokausineen. Ja satamasta löytyy paitsi ruotsinlaivat myös tasavallalle turkulainen presidentti.

Kun tullaan Turun nykyaikaan – aikaan 1970-luvulta tähän päivään – joutuu Lahtinen ahtamaan tekstiinsä mahdottoman määrän yhteiskunnallista muutosta. Tekstin lukeminen vaatii tarkkuutta, suuret linjat alkavat hämärtyä, mutta hyvin tekijä tästäkin selviää ja tuo Turkunsa tähän päivään, kulttuuripääkaupunki Turkuun, Varekseen, Lolaan, surullisenkuuluisaan Myllysiltaan, Suomen ensimmäisiin kirjamessuihin ja tiedekeskusten Turkuun.

Loppuaukeamalla on yksi turkulaisista brändeistä, Hesburgerin tunnus. Ja takakannesta löytyy myös saman firman ja Clewer clean water -yhtymän logot. Ja etusivulla nähdään mesenaatit, Heikki ja Kirsti Salmela. Turkuseura ei epäröi hankkia itselleen yhteistyökumppaneita liike-elämästä, eivätkä Salmelat epäröi turkulaisuuden tukemista.

Lahtisen teos on ennen kaikkea turkulaisen maailman historia. Mutta sopii se ulkoturkulaistenkin luettavaksi – valitut teemat ovat kuitenkin yleiskulttuurisia ja -poliittisia, vaikkakin turkulaisilla mausteilla. Kirjassa on sopivasti vanhoja ennen näkemättömiä arkistokuvia ja oivallisia Merja Otrosen uusia otoksia. Henri Terhon taitto on perinteinen ja rauhallinen. Alussa mainittu tiilenpunainen kertautuu myös otsikoinnissa ja kuvateksteissä.

Lassi Saressalo

Teosta myy Turkuseuran verkkokauppa Föripuoti, www.turkuseura.fi.