Seurantalojen korjausavustusten haku alkoi

Suomen Kotiseutuliitto julistaa haettavaksi vuoden 2012 seurantalojen korjausavustukset. Hakemukset on toimitettava Kotiseutuliittoon viimeistään 30.9.2011.

Korjausavustuksella säilytetään ja parannetaan seurantalojen kulttuurihistoriallista arvoa, kuntoa ja toimivuutta. Korjausavustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon.

Korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Avustuksien myöntämisen edellytyksenä on, että eduskunta osoittaa valtion ensi vuoden talousarviossa tarvittavat määrärahat. Vuonna 2011 korjausavustusta myönnettiin 182 yhdistykselle yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.

Korjausavustuksista päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella helmi-maaliskuussa 2012. Neuvottelukunnassa ovat edustettuna seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto.

Suomen Kotiseutuliitto edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä ja keskuselimenä. Liiton jäsenenä on yli 630 kaupunki-, kaupunginosa- ja kotiseutuyhdistystä sekä noin 120 kuntaa ja kaikki maakuntaliitot.

>> HAKUILMOITUS

Korjausavustusten haku ja hakuohjeet
Seurantalojen korjausavustusten hakemuslomake ja hakuohjeet ovat osoitteessa www.kotiseutuliitto.fi/seurantaloavustukset

Lomakkeen ja ohjeet voi myös tilata Suomen Kotiseutuliitosta
puh. (09) 612 6320, toimistokotiseutuliitto.fi.

Lisätietoja:
Leni Pakkala, rakennustutkija, Suomen Kotiseutuliitto
puh. (09) 6126 3221, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Liisa Lohtander, tiedottaja/taloussihteeri, Suomen Kotiseutuliitto
puh. (09) 6126 3223, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

www.kotiseutuliitto.fi
www.seurantalot.fi

 

  • RSS