Ehdota vuoden nuorta lahtelaista 2013

Lahti-seura yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa jakaa jälleen Vuoden nuori lahtelainen -tunnustuksen.  Ehdotuksia perusteluineen voi lähettäää keskiviikkoon 31.7.2013 asti.

Oman ehdotuksen voi jättää Lahti-seuran sivuilla osoitteessa www.lahtiseura.fi. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan elokuvateatteri Kino Iiriksen leffalippuja. Tunnustus julkistetaan ja jaetaan elokuussa.

Tunnustus jaettiin vuonna 2010 ensimmäisen kerran, ja se on tarkoitus myöntää vuosittain henkilölle tai ryhmälle, joka tuoreella, ennakkoluulottomalla ja yritteliäällä otteella on esimerkkinä ja eduksi Lahdelle.

Saajalle lahjoitetaan yhteistyöyritysten myöntämä stipendi. Raatiin kuuluvat Lahti-seuran, Osuuskauppa Hämeenmaan, Päijät-Hämeen Osuuspankin ja Lahti Energia Oy:n edustajat.

Aiemmin tunnustuksen saaneet (jakotilaisuus):
2012: Lahden Nuorisoteatteri (Malski Areena ArtHäme12 -tapahtumassa)
2011: Meloja Pauliina Polet (Salpausselän lukion urheilupäivänä auditoriossa)
2010: Lauluyhtye Enchant (FC Lahden kotiottelu)

Lisätietoja allekirjoittaneelta sekä osoitteessa:
www.lahtiseura.fi/tunnustukset/vuoden-nuori-lahtelainen

Sauli Hirvonen
Puheenjohtaja / Lahti-seura ry
Puh. 050 308 5303