Haaviston kylässä

21.9.2012
Matti Mäki
Haaviston kylässä –
Ihmisiä Meritien varrelta
Karkkilan Kotiseutuyhdistys
2012
531 s.

Takaisin Kirjaesittelyt 2012

Lähes kaikki Haavistosta

Kyllä se Haaviston kylä on olemassa. Nykyisessä Karkkilassa, entisessä Pyhäjärvi Ul:n pitäjässä, jossain Uudenmaan ja Hämeen, Lopen ja Vihdin rajamailla. Näin ainakin tekstistä selviää, kartallakin tuon olisi ulkopuolista lukijaa varten voinut kertoa.

Matti Mäki on todella paneutunut kotikylänsä taustoihin, talojen historiaan ja ihmisiin niissä. Hän on tehnyt arkistotutkimusta ja paneutunut myös haastattelemaan entisestä elämisestä ja olemisesta muistavia.

Mäki painottaakin haastattelujen ja muistitiedon keskeisyyttä kylä- ja kotiseutukirjojen laadinnassa – monet elämisen muodot ja toimeentulon osaset, samoin kuin työmenetelmät, vaipuvat unholaan noin sukupolvessa siitä, kun tapa tai tekeminen on loppunut uudistusten tullessa.

Entisestä elämästä voivat kertoa vain sen kokeneet. Tämä toki pätee yleisemminkin, mutta on hyvä kotiseutukirjoja suunniteltaessa muistaa.

Kirja jakautuu kolmeen pääosioon. Ensimmäinen sijoittaa Haaviston kylän historian lehdille. Teoksen nimikin juontuu täältä. Haavisto sijaitsee muinaistien, Hämäläisten Meritien varrella, jota kauppamiehet kulkivat rannikolle tavaroita vaihtamaan ja kauppaa tekemään. Tiet ovat toki olleet merkittävä osa pienyhteisön kontaktiverkkoa ja Mäen selvityksistä sen myös selvästi ymmärtää.

Samassa luvussa myös kiitettävästi kuvataan maaseutuyhteisön sosiaalista rakennetta, selvitetään perintö- ja kruununtilallisten asema, asetetaan torpparit ja lampuodit paikalleen, rakennetaan siltaa muonamiesten, itsellisten (mäkitupalaisten), renkien ja piikojen välille ja katsastetaan vielä loisetkin.

Näin on saatu yhteiskunta järjestykseen lähinnä maanomistusoikeuksien ja sosiaalisen aseman kautta. Herrasväkeä, virkamiehistöä ym. ei tässä yhteydessä käsitellä eikä niitä kaiketi Haaviston kaltaisissa kyläyhteisöissä ollutkaan, koulujen opettajia lukuunottamatta – ja koulut toki saavat oman lukunsa. Maakäsityöläiset astuvat kuvaan vasta kirjan lopulla, mutta hyvä niinkin.

Toinen keskeinen alkuluku, joka pohjustaa varsinaista päätekstiä, on kuvaus maanjakoprosesseista, jotka ovat muuttaneet kyläkuvaa.

Isojako toteutettiin Haavistossa vuosina 1777–1782, ja sen myötä entinen sarkajako muuntui mielekkäämmäksi. Toinen vaihe oli vuosisataa myöhemmin toteutettu järjestelyjako, joka saattoi loppuun isojaon ja jonka yhteydessä myös kolme taloa siirrettiin pois kyläkeskuksesta. Nämä on hyvä pitää mielessä, kun mennään eteenpäin katsastamaan aikakauden yleistä muutosta.

Kirjan pääluku kertoo kunkin Haaviston 17 kantatalon tarinan. Ja samalla marssittaa eteemme mahdottoman määrän ihmisiä, liitteenä olevassa henkilöluettelossakin on kaikkiaan 39 sivua!

Kukin talo on esitelty maarekisterinumeron mukaisessa järjestyksessä. Kantatilan jälkeen esitellään niitä muonamies- ja itsellisperheitä, joista on tietoja. Sitten tulevat torpat ja mäkituvat sekä niiden maista lohkotut tilat.

Tämä osio täyttää kirjan reilusta viidestäsadasta sivusta vajaat neljäsataa ja on tarkkaa dokumentointia. Mutta vaikka ihmisiä liikkuukin sadoittain ja tilojen vaiheita vuosikymmenittäin, on tekstiin saatu kuitenkin sopimaan myös kevyempiä osuuksia, siteerauksia haastatteluista. Nämä osiot on erotettu leipätekstistä kursiivilla.

Kolmannessa pääluvussa palataan takaisin kyläyhteisöön, katsastetaan käsityöläiset ja seurataan kylän elämää haastattelujen ja itsellisten kirjoituslainausten pohjalta.

Tämä osio on jo luonteensa vuoksi sirpaleinen ja siksipä kirjan luettuaan on varsin hengästynyt. Faktatieto ja sen elävöittäminen on hyvin tehty, mutta vieraalle lukijalle nämä ”tilannekuvaukset” eivät tietenkään välttämättä avaudu.

Alkusivujen osalta viitteistö on tiivistä, mutta tultaessa tilojen esittelyyn apparaatti ikään kuin hajoaa. Tämä ei kuitenkaan vähennä Mäen työtä hyvin dokumentoituna kylähistoriana.

Anne Kaikkosen (timangi.fi) taitto on perinteinen ja rauhallinen ja kuvatoimituksesta huolehtinut Henna Mitrunen (kuvaleipomo.fi) on välttänyt väri- ja mustavalkoisten kuvien yhdistelmät, mikä tietenkin johtuu pääasiallisesti siitä, että kuvamateriaali on värikuvausta edeltäviltä ajoilta. Kuitenkin voi todeta kuvankäsittelyn auttavan vanhojenkin kuvien selkiyttämisessä.

Mäki itse toteaa yhdessä Karkkila-Seuran ja Haaviston kyläläiset ry:n kanssa toteutetun valtavan kuvankeruun ongelmaksi sen tosiasian, ettei kuvalla, josta ei ole kontekstitietoa tai jonka henkilöitä ei tunneta, ole kovinkaan paljon käyttöä. Hyvä huomio.

Kelpo kirja, jonka kokoamisen Mäen omien sanojen mukaan alkoi perustietojen kokoamisella ja haastatteluilla vuonna 2008 ja varsinainen kirjaprojekti käynnistyi 2010. Kun kirja on päivätty maaliskuussa 2012, voi vain kysyä, miten ihmeessä aikataulu piti!

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata Karkkilan Kotiseutuyhdistyksestä Pekka Wikbergiltä p. 040-5769 570

Takaisin ylös