Hakunila on Vuoden kaupunginosa

Suomen Kotiseutuliiton tiedote 7.8.2015

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Vantaan Hakunilan Vuoden kaupunginosaksi. Valinta tehtiin peräti 155 ehdotuksen joukosta.


Hakunila-päivä 2013. Kuva: Kati Tyystjärvi

Vuoden kaupunginosa julkistettiin Kotiseutuliiton vuosikokouksessa, joka pidettiin Espoon Valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä Leppävaarassa perjantaina 7. elokuuta.

Itä-Vantaalla sijaitsevan noin 11 000 asukkaan Hakunilan keskus on 1970-luvulla rakennettu kerrostaloalue. Monen mielikuvissa Hakunila saattaa olla vain levoton lähiö, mutta yhteisöllisyys ja runsas kulttuuritarjonta nostivat sen kaupunginosien kärkeen.

Päätöksen tehnyttä raatia miellytti hakunilalaisten yhteisöllisyys, joka näkyy erilaisten yhdistysten määrässä sekä niiden keskinäisessä yhteistoiminnassa. Lisäksi Vantaan kaupunki ja Hakunilan seurakunta tekevät tiiviisti yhteistyötä paikallisten yhdistysten kanssa.

Alueen asukkaat osallistuvat aktiivisesti oman kaupunginosansa tapahtumiin. Merkittävimpiä tapahtumia on syyskuun toisena lauantaina vietettävä Hakunila-päivä, jonka aikana eri järjestöt, kaupunki ja seurakunta esittelevät toimintaansa.

Hakunilan aluetoimikunta on ollut aktiivinen toimija alueen kehittämisessä. Asukkaiden näkemykset esimerkiksi kaavoituksesta ovat välittyneet hyvin kaupungin päättäjien tietoon.

Hakunila on yksi Suomen kansainvälisimmistä kaupunginosista. Vuonna 1998 aloittanut Hakunilan kansainvälinen yhdistys edistää monikulttuurista toimintaa ja lisää vieraiden kulttuurien tuntemusta.

– Maahanmuuttajataustaisia asukkaita on Hakunilassa yli 20 prosenttia, enemmän kuin muualla Vantaalla. Alue on erinomainen esimerkki siitä, miten eri ryhmien välillä olleita ristiriitoja on pystytty sovittelemaan kaupungin, lähipoliisin ja alueen asukkaiden yhteisin voimin. Ongelmia ei ole ollut enää vuosiin, toteaa valintaraadin puheenjohtaja, Turun yliopiston kulttuurihistorian dosentti Rauno Lahtinen.

Hakunilan ja sen ympäristön kulttuuritarjonta on rikasta, sillä kulttuurin tekijöitä on paljon. Hakunilan kirjasto uusittiin vuonna 2013 käyttäjien esitysten mukaisesti ja osittain käyttäjien voimin. Lopputuloksena on viihtyisä ja toimiva kirjasto, joka pystyttiin remontoimaan vähin kustannuksin ja käyttäjien mielen mukaisesti.

Ennätysmäärä ehdokkaita

Suomen Kotiseutuliiton Vuoden kaupunginosa -kilpailussa etsitään viihtyisää, perinteitään vaalivaa kaupunginosaa, jossa on monipuolista, uudentyyppistäkin yhteisöllistä toimintaa ja hyvä asua. Kaupunginosien aktiivisuus ja kansalaistoiminta – erityisesti ihmisten, yhdistysten, yritysten ja kaupungin aktiivinen yhteistyö – rakentavat osaltaan viihtyvyyttä ja turvallisuutta.

Vuoden kaupunginosaksi saapui ennätykselliset 155 ehdotusta. Urbaania kaupunkisykettä, elävää kaupunkikulttuuria ja aktiivisia asukkaita löytyi ehdotusten mukaan 70 kaupunginosasta eri puolilta Suomea.

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Vuoden kaupunginosan vuodesta 2001 lähtien. Kilpailussa on palkittu kaupunginosia eri puolilta Suomea: Tampereelta, Turusta, Vaasasta, Somerolta, Helsingistä, Lahdesta, Kajaanista, Oulusta, Jyväskylästä ja Varkaudesta. Vuonna 2014 Vuoden kaupunginosaksi nimettiin Pispala, joka on Tampereen tunnetuimpia kaupunginosia ja matkailun vetonaula.

Lehdistökuvia:
https://www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/33T705
https://www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/e6a568
https://www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/711z8X
https://www.flickr.com/gp/kotiseutuliitto/4jcW39

Lisätietoja:

Valintaraadin puheenjohtaja, Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen Rauno Lahtinen, puh. 050 344 6271, etunimi.sukunimi @utu.fi

Taisto Mäntynen, Hakunila-seura ry:n puheenjohtaja, puh. 0400 420 401, etunimi.sukunimi @luukku.com

Kati Tyystjärvi, Hakunila-seura ry, puh. 040 901 5214, etunimi.sukunimi @heureka.fi

www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/palkinnot/vuoden-kaupunginosa

 

---
Suomen Kotiseutuliitto on maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö ja kotiseututyön keskusjärjestö, jolla on lähes 840 yhteisöjäsentä ja yli 220 henkilöjäsentä. Liitto on paikallisuuden puolestapuhuja, joka kehittää kotiseututyötä ja vaalii kulttuuriperintöä. Kotiseutuliitto edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä.

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, joilla käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita ja esitellään järjestäjäaluetta. Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi. Edellisen kerran kotiseutupäiviä vietettiin eloisassa Espoossa vuonna 1989. Vuoden 2016 päivät pidetään Kajaanissa.

Espoon Valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelma on julkaistu osoitteessa www.kotiseutuliitto.fi/kotiseutupaivat2015.

Kotiseutupäivien tapahtumia ja uutisia voi seurata liiton nettisivuilla www.kotiseutuliitto.fi sekä sosiaalisessa mediassa:
www.facebook.com/kotiseutupaivat
https://twitter.com/Kotiseutuliitto
https://instagram.com/kotiseutuliitto
www.flickr.com/photos/kotiseutuliitto