Helsingin Artova ja Yläneen Kotiseutuyhdistys valittiin Vuoden kotiseutuyhdistyksiksi

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut helsinkiläisen ArabianrantaToukolaVanhakaupunki kulttuuri- ja kaupunginosayhdistyksen (Artova) Vuoden kotiseutuyhdistykseksi niiden yhdistysten sarjassa, joissa on palkattua henkilökuntaa. Täysin vapaaehtoisvoimin toimivista yhdistyksistä palkittiin varsinaissuomalainen Yläneen Kotiseutuyhdistys.

Lisäksi Lemin Kotiseutuyhdistys sai kunniamaininnan perinneruoka särän myynnistään ja kotiseuturadion perustamisesta.

Valinnat tehtiin liiton valtuuston kokouksessa Hämeenlinnassa perjantaina 3. toukokuuta.

Innovatiivinen Artova

Raati toteaa, että Artova on poikkeuksellisen aktiivinen ja innovatiivinen kaupunginosiensa kehittäjä. Yhdistyksen menestys perustuu asukkaiden omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan. Vapaaehtoistoimijoiden määrä ja kirjo ovat kasvaneet, ja perinteisen kaupunginosayhdistystoiminnan lisäksi yhdistyksestä on tullut vakiintunut kulttuuritoimija.  Yhdistys järjestää lukuisia korkealaatuisia taide- ja kulttuuritapahtumia, joista isoimmat ovat Artova Kino, Artova Film Festival ja Arabian katufestivaali.

Vuoden 2012 aikana yhdistys toteutti ison Artovan Henki -hankkeen osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta. Hankkeen tapahtumat innostivat sadat asukkaat osallistumaan toimintaan. Tapahtumat tuotettiin 89 eri yhteisön yhteistyönä, ja niillä oli merkittävä osuus alueen identiteetin rakentamisessa. Hankkeen tapahtumissa kävi vuoden aikana kaikkiaan noin 11 000 henkeä.

Yläneellä omaperäinen kasvihanke

Yläneen Kotiseutuyhdistys on perinteinen kotiseutu- ja museotoimintaan keskittynyt vireä yhdistys. Yhdistys on yhdessä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) kanssa käynnistänyt perinnekasvimaahankkeen, jossa selvitetään ja vaalitaan paikallisia perinnekasveja ja kannustetaan myös asukkaita vaalimaan kotiseutunsa perinteisiä kasvikantoja. Hankkeessa kerätään paikallista historiallista ja kulttuurista tietoa vanhoista puutarhojen kasveista.

Yläneen kasvierityisyys on Huvitus-omena, joka on isänä tai äitinä 80 prosentissa suomalaisista omenalajikkeista. Tämän omenan yläneläistä kantapuuta jäljitetään projektissa geenitutkimuksin. Hanke sisälsi viime vuonna kymmeniä tapahtumia, ja se jatkuu vielä vuoden 2013.

Raati piti perinnekasvimaaprojektia omaperäisenä ja innovatiivisena hankkeena, josta muutkin yhdistykset voivat ottaa mallia.

Lemin särä ja kotiseuturadio saivat kunniaa

Lemin Kotiseutuyhdistyksen kunniamaininta perustuu yhdistyksen taitoon ja osaamiseen käyttää kulttuuriperintöään, paikallista perinneruokaa Lemin särää, kulttuurimatkailun välineenä. Särän tarjoamisesta yhdistys saa merkittävän tulolähteen, työllistää suoraan ja alihankkijoita epäsuorasti.

Toinen Lemin kotiseutuyhdistyksen ansio oli viime kesänä aloitettu Suomen ensimmäinen kotiseuturadio.

Kesäradio toimii myös tänä kesänä lauantaisin 8. kesäkuuta ja 17. elokuuta välisenä aikana kello 10–13. Ohjelmat uusitaan kello 15–17. Taajuus on 107,1 (MHz).

Lemin yläasteen oppilaat ovat talven aikana opiskelleet radiotyön alkeita. Heillä on jo valmiina radio-ohjelmia kesän lähetyksiin. Nuoria kouluttamalla saadaan uusia tekijöitä kotiseuturadioon ja jatkuvuutta kotiseututyölle.

Kaikkiaan 42 ehdokasta

Ehdokkaita oli kaikkiaan 42. Palkinto antaa tunnustusta aktiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Vuoden kotiseutuyhdistyksen toiminta on yhteisöllistä ja nousee tavanomaisen toiminnan yläpuolelle.
Tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin liitto valitsee Vuoden kotiseutuyhdistyksen. Valinta tehtiin yhdistysten vuosikertomusten perusteella.

Kuvat:

Kuvat ovat vapaasti lehdistön käytettävissä.

Arabian katufestivaalia 2012. [3,34 mt]
Hermanni Turkki ilahduttaa yleisöä Arabian Katufestivaalissa katusoitolla. Kuva: Janne Kareinen.

Syötävä Arabianranta [2,9 mt]
Osana Artovan WDC Helsinki 2012 hanketta asukkaat rakensivat viljeltävän ympäristötaideteoksen Syötävä Arabianranta. Kuva: Janne Kareinen.

Kesä ja täytekaakkua! [4,7 kt]
Tuokiokuva Yläneen Kotiseutuyhdistyksen "Taidokkaasti käsin" -näyttelyn avajaisista kotiseutumuseolla. Kuva: Tapio Rastas

Huvitus-puun istutustapahtuma [636 kt]
Heikki Lehtonen ja MTT:n Hilma Kinnanen Yläneen kotiseutuyhdistyksen Huvitus-puun istutustapahtumassa kesällä 2012.  Kuva: Tapio Rastas.

Kotiseuturatio  [10,3 mt]
Lemin kotiseuturadion toimittajat Juha Junnonen(vasemmalla) ja Seppo Pyysalo (oikealla) jututtavat Lemin  vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljanderia kunnan tapahtumista seuraavalle viikolle. Kuva: Kari Kosonen

Lemin särää.[6,86 mt]
Herkullinen maku syntyy siitä, että lampaasta ja perunasta valmistettua särää haudutetaan koivukaukalossa eli särässä puulämmitteisessä leivinuunissa jopa kahdeksan tunnin ajan. Kuva: Kari Kosonen.

Lisätietoja:
Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo puh. 050 590 2210, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

vt. järjestöpäällikkö Liisa Lohtander puh. 040 574 0721 (09) 612 63224 etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

Artovan puheenjohtaja vuonna 2012 Janne Kareinen puh. 045 631 6516 jannekareinenyahoo.com

Yläneen Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Arimo Helmisaari puh. 0500 596 730, etunimi.sukunimi @pp.inet.fi

Lemin Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Haiko puh. 0400 441 838, etunimi.sukunimi @museosara.fi     

Apunanne arkisin myös liiton tiedottaja Anna-Maija Halme puh. (09) 612 63225, etunimi.sukunimi @kotiseutuliitto.fi

www.kotiseutuliitto.fi