Historian lastuja Oulujärven rantamilta

5.8.2013
Jouni Kauhanen(toim.)
Historian lastuja Oulujärven rantamilta
Säräisniemen Museo- ja Kotiseutuyhdistys ry
Tornio 2013
245 s.


Takaisin Kirjamakasiiniin

Sär-1, Sär-2 ja Sär-3

Tohtorismiehet Jouni Kauhanen ja Mika Lavento, edellinen historian dosentti Itä-Suomen yliopistosta ja historian lehtori Vaalasta, jälkimmäinen arkeologian professori Helsingin yliopistosta, ovat urakoineet Säräisniemen Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen toisen julkaisun. Edellinen ilmestyi vuonna 2007 ja sisälsi Säräisniemen kotiseutumuseon historiikin.

Säräisniemi on varmaan monelle tuntematon paikka. Se on Oulujärven rannalla, vanha Paltamon emäseurakunnan kappeli, josta tuli itsenäinen kunta vuoden 1865 kuntalain perusteella. Vuonna 1954 kuntakeskus siirrettiin nykyisestä Säräisniemen kylästä 15 kilometrin päähän Vaalaan, kun muodostettiin Vaalan kunta, johon myös liitettiin Utajärven kyliä.

Mutta jokainen, joka on vähänkin arkeologiaa harrastanut tietää ainakin jotain Säräisniemestä. Sär1- ja Sär2-keramiikka ovat käsitteitä, jotka viittaavat kivikauteen ja varhaiseen metallikauteen ja sitä kautta Oulujärven länsirannan muinaiseen asutukseen. Sär1-keramiikka ajoittuu jopa noin 7 000 vuoden takaiseen aikaan. Keitä nämä keramiikan käyttäjät olivat, on vielä auki. Keramiikan löytöalue ulottuu Oulujärveltä Uikujärvelle Karjalaan ja lienee muodostanut jonkinlaisen asutus- tai eränkäyntikokonaisuuden. Keitä, miten ja miksi ovat kysymyksiä, joihin Lavento antaa osittaisia vastauksia eräänlaisessa introartikkelissaan.

Tämän jälkeen astuukin kotiseutumies Kauhanen areenalle. Hänen kynästään ovat loput kirjan artikkeleista, ilmeisesti paljonkin peräisin Kotiseutuyhdistyksen luentotilaisuuksista, joita on säännöllisesti järjestetty. Hieno työmuoto sinänsä! Kauhanen aloittaa yleisempääkin mielenkiintoa herättävällä artikkelilla Vaalan alueen pyyntikuopista, jotka ovat pyyntivälineitä ilmeisesti jo parin tuhannen vuoden takaa – metsäpeuraa ja hirveä niillä saalistettiin. Keitä pyytäjät olivat – etnisyyttä ei ole mahdollista dokumentoida niin kuin ei tuhansia vuosia vanhan keramiikankaan käyttäjiä?

Lajityypilleen ominaisesti Historian lastujen artikkelit eivät muodosta varsinaista sisällöllistä kokonaisuutta. Siksipä vain muutama poimaisu. Suomen sota Oulujärven seudulla liippasi myös säräisniemeläisiä, kun Sandels lähetti paikkakunnalle Muhokselta sadan miehen osaston varmistamaan sivustaa. Taisteluja ei kylässä käyty. Kauhanen osaa asiansa ja sitoo paikalliset kohtalot laajempiin yhteyksiinsä niin, että koko Suomen sota tulee avattua ja kerronta rikastettua mm. ruotuluetteloilla ja sitä kautta myös paikallisilla kohtaloilla.

Toisena allekirjoittaneen mielenkiinnon herättävänä artikkelina mainitsen selvityksen talvisodan sotapakolaisista Oulujokilaaksossa. Samassa yhteydessä sivutaan laajemminkin itäisen Kainuun evakuointeja ja myös Suomussalmen juntusrantalaisten vaiheita näiden jättäytyessä vihollisen puolelle ja saatua siitä sodan jälkeen maanpetostuomioita. Mutta evakkojen kohtalo ja kohtelu tuodaan suoraan esiin, eikä se herkkua ole ollut vieraisiin nurkkiin joutua.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kokoelmassa on myös ns. Rokuan nokisavotta. Sillä tarkoitetaan metsätyömaata, jolla raivattiin laajaa metsäpaloaluetta palon jäljiltä. Työhön oli myös tuotu enemmän ja vähemmän vapaaehtoisesti puolalaista pakkotyövoimaa yhteensä toistasataa miestä. Metsätöissä oli puolalaistaen lisäksi myös Pelson varavankilan vankeja ja ukrainalaisia sotavankeja. Kansainvälinen savotta siis! Puolalaisten tuominen ”siirtotöihin” oli Suomelle kiusallinen asia, ja puolalaiskokeilu jäikin ainoaksi pakkotyövoiman lainaustapaukseksi erityisesti, kun USA kiinnitti asiaan huomiota verrattuaan puolalaiskysymystä Saksan työorjapolitiikkaan.

Neljäs ”sotainen” artikkeli liittyy asekätkentään, jonka osia toteutettiin Oulujokivarressa. Kauhanen tarjoaa hyvän yleiskuvan ja myös paikalliset mausteet mainiten asekätkijöitä ja kätköpaikkoja nimeltäkin. Ja kätkennän – tai aseiden hajavarastoinnin, kuten termi kuului – paljastuminen myös kerrotaan. Kyse oli yksikertaisesti kätkettyä muonaa varastaneen ja sitä salaa myyneen ja siitä paljastuneen miehen kiristysyrityksestä, jonka epäonnistuttua hän paljasti asian Punaiselle Valpolle. Säilykepurkista koitui rankka kohtalo ja maastapako monelle taistelut käyneelle isänmaan miehelle.

Monta muutakin artikkelia Kauhanen on kirjaan saanut tuotettua. Laajempia ja paikallisempia, yhteensä neljätoista kappaletta, pyyntikuopista itäkarjalaisten opettajaoppilaiden kautta paikallisiin edellisen vuosisadan vaihteen suurhiihtäjiin ja taidemaalari Paavo Leinoseen. Osansa saavat niin kansanedustaja Kaarlo Korhonen, Oulujärven rantamien tuulimyllyt, Veneheiton koulun satavuotistaival kuin kestikievarilaitoskin. Ja käydäänpä kirkkomaallakin muistelemassa paikallisia merkkihenkilöitä ja ihan tavallisiakin ihmisiä. Jokainen valitkoon niistä mieleisensä – miellyttäviä lukea kaikki tyynni.

Tornion Kirjapainon taitto on perinteinen, teos on mustavalkoinen ja tekstiä rikastuttavat kuvitus, kartat, piirrokset ja selkeyttävät tilastotaulukot.

Mielenkiintoista on myös se, että Oulun poliisilaitos myönsi Kotiseutuyhdistykselle rahankeruuluvat teoksen kustannuksia kattamaan. Ja kansan käsi oli karttuisa. Kokeilkaapa toisetkin!

Säräisniemi on taas kartalla, olisiko nyt nimeltään Sär-kolmonen.

Lassi Saressalo

Takaisin ylös