Janne Vilkuna: Faron askelmerkit

27.5.2014

Euroopan neuvosto on vuonna 1949 perustettu 47 jäsenvaltion yhteistyöjärjestö, täysin erillinen vuonna 1991 perustetusta 28 jäsenmaan Euroopan unionista. Neuvosto on laatinut joukon Suomenkin hyväksymiä kulttuuriperintösopimuksia: Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva Granadassa vuonna 1985 tehty yleissopimus, 1992 Maltalla tehty yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta ja Firenzessä 2000 tehty maisemayleissopimus.

Opetusministeriö ja Museovirasto nimesivät vuonna 2003 edustajan asiantuntijaryhmään, joka laati Euroopan neuvostolle esityksen puiteyleissopimukseksi kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä. Kokoustyöt saatiin Strasbourgissa valmiiksi vuonna 2004.

Yksi asia sopimuksesta jäi pois. Asiantuntijaryhmässä keskusteltiin pitäisikö sopimuksessa mainita suvun ja perheen oikeudesta ja velvollisuudesta siirtää kulttuuriperintöä seuraaville sukupolville. Asia kaatui kuitenkin eräiden ryhmäläisten vastustukseen, koska he käsittivät tuon oikeudeksi tyttöjen ympärileikkaukseen!

Euroopan neuvoston Kulttuuriperinnön yhteiskunnallista merkitystä koskeva puiteyleissopimus hyväksyttiin Portugalin Farossa 2005 – sieltä sopimuksen lyhyempi nimi Faron sopimus – ja se astui voimaan vuonna 2011. Opetus- ja kulttuuriministeriömme antoi ratifioinnin valmistelun Museoviraston ja Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi.

Jo Firenzen sopimus osallistutti kansalaisjärjestöt aktiivisiksi kulttuurimaiseman suhteen. Nyt sama aktiivisuus laajentuu kulttuuriperintöön. Faron sopimus on siksi linjassa perustuslakimme pykälän 20 kanssa: ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”

Kulttuuriperintö on jo muotisana, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Faron sopimus määrittelee, että ”Kulttuuriperintö on joukko menneisyydestä periytyneitä resursseja, jotka ihmiset tunnistavat jatkuvasti kehittyvien arvojensa, uskomustensa, tietonsa ja perinteidensä heijastumaksi ja ilmaisuksi niiden omistuksesta riippumatta. Siihen kuuluu kaikki ne ympäristön ominaisuudet, jotka johtuvat ihmisten ja paikkojen historiallisesta vuorovaikutuksesta.”

Olennaista on myös käsittää, että aineellinen tai aineeton kohde ympäristössämme on kulttuuriperintöä vasta, kun se tulkinnan ja hyväksynnän myötä todellistuu mielissämme kulttuuriperinnöksi.

Keskeisin syy Faron sopimukselle oli yhteinen eurooppalainen näkemys siitä, että kulttuuriperintö ja sen vaaliminen ei ole yhteiskunnalle kulu vaan monipuolinen hyvän elämän resurssi. Sen käytön yksinoikeutta ei ole kenelläkään, sillä se kuuluu kaikessa monipuolisuudessaan kaikille.

Janne Vilkuna
Suomen edustaja Strasbourgin asiantuntijatyöryhmässä
Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja