Kirkkoympäristön vaaliminen maankäytön suunnittelussa ja maisemanhoidossa

Kirkkoympäristön vaaliminen maankäytön suunnittelussa ja maisemanhoidossa -julkaisun kansiMarko Kailasmaa (toim.)
Kirkkoympäristön vaaliminen maankäytön suunnittelussa ja maisemanhoidossa
Kirkkopalvelut
63 s.

Takaisin Kirjaesittelyt 2009

Se kuuluisa kirkko keskellä kylää

Kirkkopalvelujen toimittama vihkomainen 100 % uusiopaperille painettu julkaisu on pääosin marraskuussa 2007 pidetyn seminaarin puheenvuoroista koottu. Artikkelit valaisevat kulttuurimaisemaan liittyviä käytännöllisiä ja arvokysymyksiä kohteena kirkkorakennukset ympäristöineen.

Se on suunnattu ympäristökysymysten kanssa toimiville, niin viranomaisille, luottamushenkilöille kuin järjestöihmisillekin, mutta antaa paljon myös tavalliselle kulttuurimaisemakysymyksistä kiinnostuneelle kansalaiselle. Julkaisu on osa Kirkkopalvelujen Kirkko ja kulttuuriympäristö -projektia, jossa mm. Suomen Kotiseutuliittokin on ollut yhtenä kumppanina.

Takakannen tekstin alku ei kyllä vakuuta. ”Ihmiskunnalla on käytettävissään suuremmat tekniset ja taloudelliset resurssit kuin koskaan. Tuloksena syntyy maisemia, joissa ihmisen toiminta ei ole enää vuorovaikutuksessa luonnon kanssa. Näitä maisemia ei voi siten enää kutsua kulttuurimaisemiksi.” Onneksi sisäsivun tekstit eivät välttämättä tue tätä väitettä.

On aika uskaliasta väittää, etteivät Vatikaani, New Yorkin Manhattan, Helsingin Suurtori tahi Tammerkosken historiallinen miljöö olisi kulttuurimaisemia. Toivottavasti lipsahdus ei kerro laajemmin näkemyksestä, jonka mukaan kulttuurimaisema löytyy vain Hämeenkyröstä tai Hattulan kirkon ympäristöstä. Kyllä ihmisen arkiympäristö sekin on kulttuurimaisemaa – esteettistä ja arvostettua tai ei, mutta kulttuurimaisemaa silti.

Teos keskittyy siis esittelemään kulttuurimaisemaa lähinnä kirkkoympäristöjen näkökulmasta. Kirkko keskellä kylää, ammoin sinne rakennettu tai juuri pystytetty. Tässä tapauksessa pääosin ammoin rakennettu ja liberaalin talouselämäpeikon luoman ostoskeskuksen pahasti uhkaama.

Kirkko on ollut liikenteellisten solmukohtien keskeinen monumentti, usein esikristilliselle kulttipaikalle rakennettu symboloimaan uuden uskonnon, uuden etiikan ylikäypäistä voimaa. Ja hyvä niin.

Kirkot olivat myös maisemallisia painopisteitä, jotka sittemmin on kätketty istutetun ja ylikasvaneen puuston sisään, näin itse asiassa vanhat palvontapaikat, pyhät karsikot, ovat palanneet kätkemään kulttipaikan sydämen vierailta katseilta.

Näitä kulttipaikkaviheralueita toki on monenlaisia ja niillä ja niiden hoidolla on omat laatuluokituksensa kuten Aino-Kaisa Nuotio omassa artikkelissaan kirjoittaa. (Sivun35 kuvituksessa on joku ongelma, joka ei allekirjoittaneelle auennut).

Hannu Vallas toki tietää kertoa, että näitä umpeen kasvaneita pyhiä lehtoja on alettu aukoa niin, että rakennukset taas pääsevät arvoaan vastaavasti esille. Mutta kirkko ympäristöineen on paitsi visuaalinen kokonaisuus myös äänimaisemaan liittyvä vaikuttaja, kuten professori Maunu Häyrinen artikkelissaan toteaa. Ja jatkaa, kuinka hyvin kristillinen kellojen pauhu edelleenkin dominoi Euroopassa jättäen varjoonsa uuden valtauskonnon, islamin, rukoukseen kutsun.

Ylitarkastaja Anna-Leena Seppälä tarjoaa lukijalle oivan paketin kirkkojen ympäristöä ja kirkkomaita koskevan lainsäädännön suojelevista mahdollisuuksista, mutta suojelu ja ympäristön uudistaminen arvoja kunnioittaen ei ole helppoa, kuten Liisa Nummelinin esimerkit Eurajoelta ja Kiikoisista osoittavat.

Eikä Liisa Tarjannekaan välttämättä luota lakitekstien ohjaavaan vaikutukseen vaan kannustaa luottamushenkilöitä valppauteen vaikutusten arvioinnissa. Muutkin puheenvuoroista artikkeleiksi kehitetyt näkökulmat askartelevat ympäristön muutoksen ongelmatiikan kanssa.

Mutta lukijalle tulee mieleen rohjeta kysyä, missä on etnografinen preesens, missä on se historiallinen ajankohta, mihin rakennetun ja rakentuvan ympäristön muutosprosessi pitäisi tai olisi pitänyt pysäyttää, että tulos olisi tyydyttävä. Että kulttuurimaisema olisi ”oikea”.

Jokaisen pitäisi toki tuntea julkaisun kannessa oleva kirkollinen maisema. Mutta olisi sen voinut sivistymättömälle sisäsivulla kertoakin, niin kuin yleensä on tapana.

Lopuksi kiitoksia paitsi itse julkaisusta, informatiivisesta ja hyvin taitetusta (Jukio Kallio). Ja erityiskiitokset loppusivuilla tarjotusta käsitepaketista (miksi aina loppusivuilla, kun käsitteet on jo käytetty teksteissä), hyvistä www-sivuviitteistä ja keskeiskirjallisuuden luettelosta.

Lassi Saressalo

Takaisin ylös