Kodu-uurija teejuht

Kodu-uurija teejuht -julkaisun kansiKodu-uurija teejuht
Toimittaneet Lembit Jaanits (päätoimittaja), Eva Maaring, Andrus Ristkok, Gea Troska
Taitto Kaljo Laas
Eesti Kodu-uurimise Selts ja Kirjastus Karrup OÜ
2009
215 s.

Takaisin Kirjaesittelyt 2009

Kotiseutututkimuskäsikirja Virosta

Viron Kotiseutututkimusseuran 70-vuotisjuhlassa 22.5.09 julkistettiin kotiseutututkijoille tarkoitettu käsikirja, jonka tarkoitus on johdattaa ilman tieteellistä tutkijakoulutusta työskentelevä kotiseutututkija perimmäisten kysymysten äärelle.

Virossa kotiseutututkimus on jakautunut monille sektoreille, kuten Suomessakin. Tämän takia myös kotiseutututkimuskiinnostus jakautuu varsin laajalle alueelle, voisi ehkä sanoa kotiseutuympäristön tutkimuksesta sovhoosihistorian kautta uskontoon ja paikannimitutkimukseen.

Niinhän meilläkin, mutta ehkä suomalainen harrastajatutkimus on pyrkinyt laajempiin kokonaisuuksiin, joskin joulu- ja muut kausijulkaisut ja kotiseutulehdet ehkä kertovat toista.

Nyt käsillä olevat teos jakautuu kahteen osaan; alkuluvuissa tarkastellaan kotiseutuun liittyvää tutkimusta ehkä metodisimmin ja teoksen toinen osa on selkeää käsikirjanomaista opastusta aina esillä oleviin erityiskysymyksiin.

Kotiseutututkijain seuran esimies Andrus Ristkok on urakoinut alkuluvuista kaikkiaan neljä. Niistä ensimmäinen on ehkä koko teoksen tärkein ja johdattaa lukijan erilaisten kotiseutututkimuksen lähteiden äärelle tarjoamalla tien toisaalta tutkimusyhteisöjen perusaineistoihin ja bibliografioihin kuin erityyppisten lähdeaineistojen olemukseen ja erityislaatuun.

Näiden jälkeen luodaan katsaus ns. harrastajatutkijoiden kokoamaan lähdeaineistoon ja siihen liittyvään lähdekritiikin tarpeeseen. Ristkok siirtyy joustavasti itse kootun aineiston arkistointikysymyksiin, luettelointiin, dokumentointiin ja säilyttämiseen. Tässä esitellään lyhyesti eri aineistotyypit ja niiden edellyttämät arkistofyysiset lähtökohdat.

Sujuvasti siirrytään Internetin käyttöön lähdemateriaalina, käväistään hakuohjelmissa ja hakukoneissa. Tämän osion erikoisuus on ehkä se, että siinä joudutaan käymään läpi englanninkielisen nettimaailman terminologiaa, koska Viroon ei ole ehditty/haluttu luoda omaa hakuterminologiaa.

Ristkok jatkaa kolmannessa artikkelissaan nykytiedon esittelyä ja aiheeksi nousee nyt aineiston digitointi, meilläkin vielä harvojen hallitsema käsittelymetodi. Ja taas mennään kohtalaisen syvälle englanninkieliseen terminologiaan ja valmiisiin aineiston järjestämisohjelmiin. Mutta tarpeellista tietoa meikäläisillekin.

Välillä mennään aineistokeskeiseen tarkasteluun, jossa Gea Troska tarjoaa näkymän esineellisen kulttuurin ja erityisesti rakennusten dokumentointiin.

Mall Hiiemäe taas saattaa lukijan kansanperinteen tallentamisen problematiikkaan, tarjoaa perinteenlajikohtaisia arkistotyö- ja keruuohjeita ja haluaa kiinnittää huomiota myös folkloristisiin prosesseihin ja tapakulttuuriin.

Teoksen ensimmäisen osan päättävät Ristkokin neljäs artikkeli tavoitteena kuvata tutkimusmateriaalin tietä kentältä arkistoinnin kautta tutkimusjulkaisuksi.

Toiseksi viimeinen artikkeli tässä osiossa on Kalju Idvandin katsaus käsikirjoitusten ja filmien tallentamiseen ja arkistointiin ja Kaljo Laasin katsaus Viron paikallismuseoihin, joiden museologiset ongelmat ovat suurelta osin samat kuin Suomessakin.

Käsikirjan toinen kokonaisuus koostuu lyhyistä kovinkin yksityiskohtaisista ja ohjaavista luvuista, joiden teemasto liikkuu luonnonympäristössä olevien ihmiskäden merkkien inventoinnista paikannimitutkimuksen käytäntöihin.

Mielenkiintoisen paljon maastosta löytyykin inventoitavaa ja tekstejä lukiessa huomaa, että kulttuuriympäristöään voi todella katsella monella silmällä ja hakea sieltä laajoihin asiakokonaisuuksiin liittyviä kulttuurisia jälkiä.

Perinteisestihän kulttuuriympäristöjä inventoitaessa huomio kiinnitetään muinaismuistoihin, mutta tämän päivä inventoinnissa on muistettava, että myös arkipäivän elämisen jäljet kertovat tulevaisuudessa tämän ajan elämisen historiasta.

Jokaiseen tekstiosioon liittyy selkeitä keruuta ja tutkimusta ohjaavia kysymyksenasetteluja, keskeisen kirjallisuuden esittely ja aivan käytännön ohjeita, mistä valmiita aineistoja on saatavilla ja mitä kerätylle aineistolle tulisi tehdä.

Suku- ja perhetutkimus ja siihen liittyen maaseudun talojen ja kylien inventointi on virolaisesta näkökulmasta mielenkiintoista, hävittihän kollektivisointi osan perinteisestä haja-asutuksesta ja loi maaseutukeskuksia, joihin kolhoosien ja sovhoosien työntekijät koottiin.

Siksipä kotiseutututkijat ovatkin kiinnittäneet huomion ensimmäisen itsenäisyyden ajan sukututkimukseen ja talojen identifioimiseen. Sama tehtävähän suomalaisillakin on edessään, kun ajatellaan autioituvan maaseudun talohistorioiden laatimista ja niiden edellyttämien sukututkimuskysymysten selvittelyä.

Mutta myös taajamien ja erityyppisten asutusten syntyhistoria on kotiseutututkijoiden kiinnostuksen kohteena. Tämä liittyy Virossa edellä mainittuun keskittämisprosessiin, mutta myös varhemman ajan erikokoisten asutuskeskittymien historia on mielenkiinnon kohteena.

Sosiaalisen elämän tarkasteluun tuodaan myös työkaluja. Miten kartoitetaan menneen ajan yhteisöt, seurat ja epävirallisemmat yhteistyömuodot niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.

Kuorot, tanssiryhmät, urheiluseurat, metsästysseurat, käsityöpiirit, muut harrastusyhteisöt muodostavat laajan sosiaalisten suhteiden verkoston, jonka tallentaminen ajan muuttuvassa virrassa on mielenkiintoinen tutkimustehtävä. Myös talkooperinne saa oman huomionsa.

Käsikirja syventää lukijansa tietämystä myös koululaitoksen historiaan ja opettajien rooliin yhteisöjen kulttuurisina dynamoina. Tässäkin törmätään neuvostoajan tuottamaan keskitettyyn järjestelmään ja kansansivistyksen ja poliittisen koulutuksen symbioosiin. Mutta kokonaisuutena koulumaailman ja ihmisten arkipäivän suhde on mielenkiintoinen tutkimuskohde myös kotiseutututkijalle.

Kun vielä mainitaan sota-aikojen tapahtumien ja henkilöhistorioiden tallentaminen, uskonnollisen perinteen tallentaminen ja paikannimitutkimus, onkin päästy käsikirjan loppuun ja voidaan yhtään epäröimättä todeta, että Viron kotiseutututkijat ovat luoneet työkalun, joka kuuluu jokaisen harrastajatutkijan varustukseen.

Tällaisen samantyyppisen käsikirjan tekeminen voisi olla myös Suomen Kotiseutuliiton ohjelmassa samalla kun se suunnittelee laajempaa koulutussarjaa kotiseutukirjojen kirjoittajille – kotiseutututkijoille.

Lassi Saressalo

Takaisin ylös