Kotilaaksoni Toholampi

15.03.2012
Anna-Maija Kujala
Kotilaaksoni Toholampi
Kokkola 2011
352 s.

 


Takaisin Kirjaesittelyt 2012

Perusteellista Pohjanmaalta

Ihan ensimmäiseksi: missä ihmeessä on Toholampi? No sehän on Lestijokilaaksossa. Mutta tietämättömälle pispalalaiselle olisi asia selvinnyt sisäkannen kartalla, joka olisi samalla palvellut tekstisivuilla suunnistamisessa. Nimittäin kylien ja talojen esittely ulkopuoliselle on aika harmillista luettavaa, jos ei niitä osaa sijoittaa mihinkään.

Mutta tämä on vain pieni huomautus eikä vähennä emeritasivistysjohtaja Anna-Maija Kujalan suurtyötä hänen kuvatessaan kotiseutunsa menneisyyttä ja osin nykyisyyttäkin laajassa katsauksessa Toholammin historiasta. Samalla hän tarjoaa todella mielenkiintoisia pikakuvia elämänmuodoista, jotka alkavat olla kadonneita ja elävät nykyisin vain kertomuksissa ja muisteluissa.

Pikakuvia kehystävät henkilökuvat lamppilaisista, ihmisistä, jotka enemmin ja vähemmin ovat vaikuttaneet kotiseutunsa kehitykseen. Tai sitten jättäneet seutukunnan jälkeensä muuttaessaan Amerikkaan, Australiaan, Ruotsiin tai eteläiseen Suomeen.

Toholammin asutuksen historiasta aloitetaan. Asutus syntyi jokivarteen maannousun myötä, sai vaikutteita niin Satakunnasta kuin Hämeestäkin ja vakiintui hiljalleen syvän Suomen maatalouskulttuuriksi, jonka erityispiirteitä kirja monella tavoin esittelee.

Maatalous ja muuttuva maatalouskulttuuri, modernisaatio kansanelämän perusteissa, saa osasensa kuitenkin niin, että prosessia koko ajan kuvataan ihmiskuvienkin kautta. Maanviljelys, metsätalous ja uitot saavat kuvauksensa, samoin kulkeminen ja liikenne, tiet, sillat, hevoskausi ja autoistuminen.

Kunnallishallinto kuvataan voimakkaiden miesten ja naistenkin työnä, jonka tarkoitus on ollut viedä eteenpäin yhteiskunnallista kehitystä tasavertaisuuden nimikkeen alla. Toholammin kylät saavat kuvauksensa ja siinäpä sitä karttaa olisi taas tarvinnut.

Pohjanmaalta on aina lähdetty, ja juuri Toholampi on ollut melkoinen väestön luovuttaja. Kujala löytää siirtolaisuuden keskeiseksi syyksi väestönkasvun, liikaväestö ei jäänyt nälkäänsä valittamaan vaan pieni perintöosuus taskussaan lähti etsimään onneaan lännen kultamaasta. Joku palasi takaisinkin – ainakin nuorukaiset, jotka lähtivät venäläisten sotaväenottoa pakoon Amerikan keikalle.

Mutta hyvinvointi-Suomi ei pystynyt sotien jälkeenkään väestöä pitämään, vaan siirtolaisuus suuntautui nyt Ruotsiin. Eikä sieltäkään juuri takaisin palattu. Varmoja palaajia olivat kuitenkin isänmaataan puolustaneet sotasankarit, joiden hautapaasien pitkä rivi kertoo oman tarinansa pohjalaisista. Toholampilaisia tuli myös niistä, jotka sodan takia joutuivat jättämään kotinsa vieraan valloittajan pakottamana – siirtoväki otettiin vastaan ja hyväksyttiin uusiksi meikäläisiksi.

Teos rakentaa lamppilaiskuvaa tarjoamalla välähdyksiä niin postista kuin puhelimesta, terveydenhoidosta, kauppiaista, käsityöläisistä ja verstaskulttuurista unohtamatta kansansivistystä, järjestökenttää, kotiseututyötä, kirkollista työtä. Ja taasen mukavasti henkilökuvilla koristeltuna.

Kolmessa ja puolessa sadassa tiiviissä sivussa on paljon tietoa. Kujalaa ovat tiedon keruussa auttaneet kirjatoimikunnan jäsenet, aktiivit kotiseutuihmiset, joiden merkitys on huomattava. Tämän tekijä myös muistaa mainita.

Taitto on rauhallista, joskin otsikkotasojen seuraaminen on ehkä hieman hankalaa. Hieman hämmennystä herättää Johanna Pentin muuten kelvollisessa työssä se, että osa kuvia on sijoitettu marginaaliin ja kulmiin ilman selkeää loogisuutta.

Muutama kirjoitusvirhe jopa väliotsikoissa olisi kaivannut tarkempaa oikolukijaa. Teksti on selkeää, vaikkei pieniltä kömpelyyksiltä täysin ole vältytty.

Kaiken kaikkiaan todella perusteellinen ja osin perinteinen pitäjänkirja, joka kuitenkin juuri henkilökuvakerronnan kautta nousee lajinsa ykkössarjaan.

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tiedustella Toholammin Kotiseutuyhdistyksestä Anna-Maija Kujalalta: annamaku @ kase.fi  p. (06) 885 25, p. 044 5885 251
 

 Takaisin ylös