Kulttuurikävelyllä Helsingissä

28.9.2012
Pauli Jokinen, Marja Väänänen
Kulttuurikävelyllä Helsingissä – Taidetta, arkkitehtuuria, historiaa
Minerva 2011
144 s.


Takaisin Kirjaesittelyt 2012

Pauli Jokisen ja Marja Väänäsen kaunis pieni kirja Kulttuurikävelyllä Helsingissä esittelee kaupungin  julkisesti nähtävillä olevia taideaarteita. Kirja on jatkoa Jokisen sitä raskaammalle Sunnuntaikävelyllä Helsingissä  teokselle, joka koostuu nähtävyyskierroksista eri kaupunginosissa kotiseutupolkujen tapaan.

Kulttuurikävelyllä Helsingissä on ensisijaisesti kuvateos, ja tekstit on pidetty lyhyinä – arvatenkin, jotta kirjan voisi ottaa kulttuurikävelylle mukaan ja lukea tekstejä paikan päällä.

Ensiselailulla Jokisen ja Väänäsen kirjanen tuntui liiankin tutulta. Näytti siltä, ettei teos esittele juuri mitään sellaista, mihin ei olisi tällä suunnalla asuessa jo tutustunut tai mistä ei olisi ainakin jo lukenut.

Kannatti siitä huolimatta syventyä kirjaan. Aarteet ovat todella kaiken päivää silmiemme edessä. Jokapäiväisyyden vuoksi emme vain tule niitä katsoneeksi tarkemmin.

Oletteko esimerkiksi kiinnittäneet huomiota vaatimattomaan lasipaviljonkiin risteyksessä, jossa Mannerheimin tie muuttuu Erottajaksi ja Eteläesplanadi Bulevardiksi ja joka toimii nykyisin parkkihallin sisäänkäyntinä? Vuonna 1951 valmistunut paviljonki on Alvar Aallon suunnittelema, ja sen nimi on Hurra för den lilla skillnaden. Suunnitelma voitti vuonna 1941 järjestetyn kutsukilpailun, jonka tarkoituksena oli kohentaa Erottajan väestönsuojan sisäänkäyntiä ja sen ympäristöä. 

Parhaiten rakennuksen ehkä tunnistaa Aallon suunnittelemaksi ovenkahvoista. Alkuperäisessä suunnitelmassa sisäänkäyntiä oli tarkoitus koristaa veistos, ja koko aukiosta suunniteltiin hyvin toisenlaista, kuin miltä se näyttää nykypäivänä.

Pienistä rakennuksista tekijät nostavat esiin lisäksi kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelemat lippakioskit. Niitä rakennettiin kaupunkiin vuoden 1952 olympialaisten tienoilla ilmeisesti melkoisen monta, koska 19 niistä on vielä jäljellä.

Monet kirjassa esitellyt ravintoloiden sisustukset olivat minulle tuttuja, mutta aion mennä ihailemaan niitä vielä erikseen kirjan lukemisen jälkeen. Arkkitehtuuri vaatii usein, että joku kehottaa katsomaan sitä taiteena. Tämän vuoksi tällaiset kirjat ja kotiseudun arkkitehtuurikierrokset ovat niin tärkeitä. Maallikko ei huomaa katsoa, ennen kuin on liian myöhäistä. Vanhoja kuvia sitten katsellaan järkyttyneinä ja ihmetellään aiempien sukupolvien sivistymättömyyttä: tuonkin ne antoivat aikoinaan purkaa.

Kirjassa esitellyistä taideteoksista minua kiehtovat erityisesti Tove Janssonin freskot, joiden olemassaolosta en ollut tietoinen ennen tämän kirjan lukemista. Jansson maalasi ne alun perin kaupungintalon ravintolaan. Nykyisin ne koristavat ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen aulaa Dagmarinkadulla Töölössä.

Toki kirjassa esitellään myös vanhempaa julkista taidetta, kuten  Emil Wikströmin vuonna 1903 paljastettu lähes kaksikymmentä metriä pitkä pronssinen säätytalon päätykolmio, joka on ilmeisesti isoin suomalainen pronssiveistos ja jota Wikström työsti kymmenen vuoden ajan. Teoksen keskushahmona on keisari Aleksanteri I vahvistamassa Suomen lait ja oikeudet.

Viehättävässä kirjassa on yksi pieni omituisuus: lähikuvat teosten yksityiskohdista ovat usein vain hieman lähempää otettuja kuin kokonaisuudesta otettu kuva. Väänäsen kuvat ovat tosin niin kauniita, että kirja kestää niiden turhankin toiston.

Anna-Maija Halme

Kirjaa voi tilata osoiteesta: www.minervakustannus.fi
 

Takaisin ylös