Kulttuuriympäristöpäivien vuositeema Luontoon yhdessä innostaa ennätysmäärän suomalaisia mukaan

12.5.2017

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema Suomessa vuonna 2017 on Luontoon yhdessä. Maamme itsenäisyyden juhlavuosi onkin mitä parhain aika juhlistaa luontosuhdettamme - satavuotiaan Suomen luonto on meille monelle luovuuden lähde, virkistymisen paikka ja jopa identiteetin rakennusaine.

Luontoon yhdessä -teemaan ovat tarttuneet jo monet tapahtumanjärjestäjät ja mukaan ilmoitetuissa tapahtumissa esillä ovat esimerkiksi maisema ja luonto taiteen inspiraationa, ympäristötaide, kaupunkiluonto, kansallispuistot, kansalliset kaupunkipuistot ja luontoon liittyvät elinkeinot. Miltei kaikki luontokohteet ovat kulttuuriympäristöä, joissa näkyy tavalla tai toisella ihmisen toiminnan vaikutus. Tänä vuonna voi juhlia myös muun muassa luonnonmuistomerkkejä, mökkeilykulttuuria ja suomalaista puuarkkitehtuuria!

Suomen luonto saa liputuspäivän – kulttuuriympäristöpäivät alkavat siitä

Suomessa Euroopan kulttuuriympäristöpäivät tekevät vuositeeman tiimoilta yhteistyötä Suomen Luonnon päivät -hankkeen kanssa. Järjestämme yhteisiä tapahtumia, teemme viestintäyhteistyötä ja myös tapahtumien ajankohdat on sidottu toisiinsa.

Suomi on maailman ensimmäinen maa, jonka luonto saa oman liputuspäivän. Suomen luonnon päivästä 26.8. alkaa tänä vuonna myös kulttuuriympäristöpäivien pääajankohta, jatkuen yli kaksi viikkoa syyskuun toiseen viikonloppuun 10.9. saakka.

Suomessa järjestetään yleensä vuosittain noin 200 tapahtumaa. Luontoteema, uudet yhteistyökumppanit ja itsenäisyyden juhlavuosi ovat innostaneet mukaan poikkeuksellisen paljon uusia tapahtumanjärjestäjiä ja näyttää, että tapahtumien määrässä tehdään tänä vuonna ennätys.

Kulttuuriympäristöpäiviä juhlitaan myös omin päin – syömällä yhdessä

Tänä vuonna tiivistyy yhteistyömme Syödään yhdessä -hankkeen kanssa. Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia järjestetään esimerkiksi kaupunkiviljelyn ja villivihannesten ympärillä.  Sen lisäksi, että järjestetään avoimia yleisötapahtumia ja osallistutaan niihin, kulttuuriympäristöpäiviä kannustetaan juhlimaan myös omin päin.

Osana yhteistyötä on osallistava Facebook-tapahtuma Syödään yhdessä kaiken maailman maisemissa, joka kutsuu viettämään kulttuuriympäristöpäiviä yhteisiin ruokapöytiin ja piknikille kotipihaan tai lähipuistoon. Avaamme keskustelun kulttuuriympäristön ja yhdessä syömisen merkityksestä sosiaalisessa mediassa.  Kulttuuriympäristöpäivien juhlimista  voi seurata myös Facebookissa www.facebook.com/EHDFinland ja Twitterissä @HeritageDaysFI.

Suomessa kulttuuriympäristöpäivät toteuttavat YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaa

Suomessa YK:n Kestävän kehityksen toimintaohjelmaa toteutetaan yhteiskuntasitoumuksella. Sitoumus on julkinen lupaus toimia ympäristön puolesta ja sen voi tehdä myös kulttuuriympäristöstä. Lupauksen toteutumista seurataan konkreettisilla mittareilla. Sitoumuksen voi tehdä kuka tahansa mistä tahansa kulttuuriympäristötyöstä: talkoista, viestintäkampanjasta tai järjestämästään tapahtumasta. Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumista on tehty jo useita kulttuuriympäristösitoumuksia. Sitoumuksiin voi tutustua sivustolla sitoumus2050.fi.