Kuvia entisajan Äystönkylästä

2.5.2014
Äystön kuvahistoriikkityöryhmä
Kuvia entisajan Äystönkylästä
Äystön kuvahistoriikkityöryhmä
Teuvan Äystö
Omakustanne
2013
 

Takaisin Kirjamakasiiniin

Kuvien kertomaa

Mikä ihmeen Äystö? Missä ja miksi? Etu-ja takasisäkansien kartat eivät paikanna Äystöä juuri mihinkään ja niiden sijoittaminen yhteen aiheuttaa myös hieman hankaluutta. Mutta pienen askartelun jälkeen selviää, että etusisäkannen kartta on varsinaiselta kylältä ja takasisäkannen kartta siitä etelään rautatiepysäkin suuntaan.  Sivun 4 kartta vuodelta 1799 jo sijoittaa Äystön Östermarkin pitäjään Närpiöstä länteen, eteläiselle Pohjanmaalle. Näinpä päästään kartalle.

Kyse on kuvakirjasta, kuten otsikkokin kertoo. Kyse on kertomuksesta pienestä kylästä ja sen asukkaista vanhojen valokuvien ja niitä tukevien kuvatekstien kautta. Kuvat ovat pääasiallisesti viime vuosisadan alkupuolelta, jokunen myös läheltä nykypäivää. Kuvakerronta on  mustavalkoinen, mistä kiitos – siis  siitä, ettei väliin ole taitettu värikuvia nykyajalta.

Äystö on varsin vaikea paikannimi. Kuvakirjan toimituskunta on pyrkinyt nimen taustaa selvittämään, mutta ei ole päässyt ratkaisuun. Vahvin teoria on, että Teuvan Östermarkin itäpuolella on Östby, josta suomalaisittain olisi saatu Äystö. Päätyisin itsekin tähän ratkaisuun paremman puutteessa – onhan mm. norjalainen øst Ruijassa muuntunut öystiksi – miksi ei siis rantaruotsin öst äystöksi.

No, tämä vain sivuseikkana. Äkkisiltään katsoen Äystön kuvahistoriikki on pikaisesti selattava sisäpiirin muistelukirja, jossa käydään läpi kuvagalleriaa viime vuosisadan alusta niin, että kuvat ryhmitellään maantieteellisesti ja tarpeen mukaan myös elinkeino- ja toimintahistoriallisesti. Maatilojen rakennukset, pikkutuvat ja talot, liikerakennukset, kaupat, pankit, sahat ja myllyt pääsevät mukaan. Niin myös metsästysseuran kämppä ja ensimmäinen kaadettu hirvi, pesäpallopojat, urheilijat ryhmäkuvassa, ompeluseurat, koululuokat, luonnonihmeet – kotiseudun koko kuva siis.

Mutta tarkemmin katsoen kuvat kertovat paljon enemmän. Ne kertovat eteläpohjalaisesta rakennuskulttuurista. Puolitoistakerroksisista taloista näyttävine kuisteineen. Ne kertovat maalaismaisemasta, eteläpohjalaisesta kulttuurimaisemasta. Ja ne kertovat myös ihmisistä.
Kuvissa esiinnytään. Kaiketi yksikään ihminen valokuvissa ei hymyile. Ollaan asetuttu talon eteen ryhmäkuvaan. Ikään kuin perinteiseen turistikuvaan, jossa pääkohteena on nähtävyys, vaikkapa Eiffel-torni ja sen juurella pikku ihminen tai ihmisryhmä juuri ja juuri tunnistettavina. Kuvaan pääsy ja kuvan otto on ollut ainutkertainen tapahtuma. Mutta yhtä tärkeä kuin kuvan pääkohde on ollut myös se, että kuvaan on saatu hevonen, sonni, lehmä tai traktori. Ihmiselle tärkeä elämisen apulainen, kanssakumppani.

Kuvan katsojalle on mielenkiintoista myös seurata vaikkapa vaatemuotia, poikien ja miksei tyttöjenkin hiustyylejä, kuvattujen asentoja (vaikkapa kutomiskerhon ryhmäkuva, jossa yhtä vailla kaikilla on kudin kädessä) ja asettelua niin, että kuvan alareunassa on ihminen ja pääosassa varsinainen kohde, rakennus tai maisema.

Näin katseltuna Kuvia entisajan Äystönkylästä nouseekin mielenkiintoiseksi kertomukseksi äystöläisestä elämänmuodosta sitä paremmin tuntemattomallekin. Se itse asiassa nousee esimerkiksi kuvadokumentoinnin – harrastepohjaisenkin – merkityksestä kulttuurin tallentajana. Menemällä vieraankin kylän ja seudun kuvien sisään on mahdollista tavoittaa edesmenneet ihmiset ja heidän elämänpiirinsä. Varmaan äystöläisille tämä sisäänmeno on verrattoman paljon merkityksellisempää kuin ulkopuoliselle katsojalle. Siinä tällaisen sisäpiiriläisen kuvahistorian suurin merkitys on.

Ei ole syytä kuitenkaan yrittää tehdä mahdottomasta mahdollista. Joidenkin kuvien kohdalla ei ole jaksettu olla kärsivällisiä vaan on lähdetty suurentamaan kuvia, joiden resoluutio ei sitä kestä. Näin menetetään kuvien tarkkuus ja niistä tulee ”ruudukkaita”. Ja vaikka kirjasen lopussa on kuvien luovuttajien nimilista, ei kuvia saisi julkaista ilman, että jokaisen kohdalla on merkintä kuvan alkuperästä (XX:n kokoelma jne.). Kolmanneksi kyseenalaistaisin tässäkin kirjassa toteutetun tavan skannata sinänsä merkityksettömiä kauppalaskuja ja muita tositteita ja vanhoja mainoksia
omille sivuilleen. Toki sellaisia voi sisällyttää kuvakerrontaan, jos näin halutaan, mutta irrallisina loppuhenkosina niillä ei ole juurikaan merkitystä.

Äystönkyläläiset ovat saaneet oman kuvahistoriansa. Siitä voi heitä vain onnitella.

Lassi Saressalo

Takaisin ylös