Lapuan kirjallinen historia

2.10.2013
Teppo Ylitalo
Lapuan kirjallinen historia
Lapuan kaupunginkirjasto, Lapuan Sanomat ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunta
2012
256 s.

Takaisin Kirjamakasiiniin

Kodin, uskonnon ja isänmaan asialla

Kun kustantajina on kolme lapualaista keskeistä sivistystoimijaa, on selvää, että heidän tukemansa ja teettämänsä teos tarkastelee Lapuaa ja lapualaisuutta näistä kolmesta näkökulmasta. Ja samalla tuo kirjallisen maailman voimakkaasti esiin osana kansansivistyksen kokonaisuutta.

Liikkeelle lähdetään käytännössä aivan alusta. Kirkollinen opetus ja sen myötä myös lukutaidon oppiminen 1700-luvulta aina kansakoululaitoksen syntymiseen 1860-luvulta lähtien oli alku kansansivistystyölle. Kirjat olivat uskonnollista kirjallisuutta ja kirjakokoelmat kodeissa sisälsivät vain ja ainoastaan sitä. Vähitellen kirjallinen kulttuuri laajeni, kirkonmiesten rinnalle nousivat kirjallisia tuotteita laatimaan virkamieskirjoittajat, pitäjänkirjurit, sitten kunnankirjurit ja lopulta kunnansihteerit, joiden tehtävänä oli dokumentoida orastavan kunnallisdemokratian päätökset. Ensimmäinen kirjailijan nimikkeen saanut – itse asiassa tietokirjailijan statuksen ansaitseva – oli kirkkoherra Isak Lithovius (1709-1788), joka julkaisi kaksi kansanopetukseen liittyvää teosta, kysymyskirjan katekismustaidon kuulusteluja varten vuonna 1765 ja sen laajennetun version parikymmentä vuotta myöhemmin.

Hiljalleen lukutaito – nimenomaan kirkon pakottamana – yleistyi, kehitettiin katekeettajärjestelmä, siis kiertokoulunopettajien työsarka, kunnes Lapualle perustettiin ensimmäinen kansakoulu vuonna 1869, ja vuoteen 1920 tultaessa toiminnassa oli kaikkiaan 16 kansakoulua. Korkeampaa opetusta tarjosivat vuosisadan alussa yksityinen kansanopisto, emäntäkoulu ja vuonna 1904 perustettu Lapuan yhteiskoulu.

Kirjastolaitoksen synty Lapualla ajoittuu 1860-luvulle, jolloin perustettiin ensin seurakunnan lainakirjasto, josta sitten vähitellen monien mutkien jälkeen kehittyi koululaitoksen kirjakokoelma. Kun sen synnyttäjinä olivat ns. vakavamieliset tahot, ei kirjastosta tullut kovin suosittua ja sen ohittikin mm. nuorisoseuran kirjakokoelma, joka oli vapaamielisempi ja sisälsi myös kaunokirjallisuutta. Erilaisia kirjakokoelmia saatettiin tavata eri järjestöjen kokoontumistiloissa, ne muodostivat lukutupien verkoston (jollainen tuntuu tulevan uudelleenkin käyttöön haja-asutusalueilla). Varsinainen kunnankirjasto Lapualle saatiin vasta vuonna 1922, silloinkin varsin vaatimattomana. Se käsitti pääasiassa kansansivistystarkoituksiin hankittuja tietokirjoja ja vakavamielisiä kaunokirjallisia teoksia. Kunnan kantakirjaston rinnalle kehiteltiin myös liikkuva kirjasto – kylillä kiertävät kirjastolaatikot, eräänlaiset kirjastoautojen edeltäjät. Kymmenien vuosien jälkeen kunnan pääkirjasto sai kotinsa kulttuuri- ja yrityskeskus Paukusta, entisestä Lapuan patruunatehtaan rakennuskompleksista.

Toinen teoksen pääjuonne hakee lapualaisia kirjailijoita ja kirjoittajia. Ensimmäisiä olivat viisunikkarit, rekilaulujen tekijät ja arkkiveisujen laatijat. Toisena keskeisenä kirjoittajajoukkona olivat herännäiskirjailijat, uskonnollisen aineiston uupumattomat tuottajat. Varsinaiselle kaunokirjallisuudelle ei tuntunut olevan tilaa ennen sotia, mutta 1960-luvulla kirjastossa alkoi kokoontua kirjallisuuspiiri, jonka toiminnan tuloksena syntyi lapualaisen kirjallisuuden suurinta nimeä kantanut Kyösti Vilkuna -seura, jonka tähtihetkiä olivat 1970-luvun kirjalliset tapahtumat ja oma antologia. Seuran toiminta hiipui, kunnes 1990-luvulla sen toiminta uusin voimin sai vauhtia. Lapuan joulua julkaistiin taas, saatiin toinen antologia ja seuran piiristä nousi kansalliseen tasoon yltäviä prosaisteja, lyyrikkoja ja paikallishistorioitsijoita. Samaan aikaan toki jatkui hengellisen kirjallisuuden tuottaminen, hieman eri piireissä tosin.

Kolmas pääjuonne on lehdistön toiminta Lapualla ja vähän laajemminkin. Lapuan Sanomien kautta seurataan Suomen lehdistön historiaa. Lapuan Sanomat on ollut aina lapualaisuuden totuuden torvi, joka toki on taistellut olemassa olonsa puolesta voimakkaita maakuntalehtiä Ilkkaa ja Vaasaa vastaan, viimeinen vastustaja löytyi ilmaisjakelulehtien maailmasta. Kuin sivujuonteena käydään myös läpi Lapuan Kirjapainon taustaa, kustannustoimintaa ja kirjakauppaliiketoimintaa. Syväojan kirjakauppa sekä Herättäjän kustantamo ja kirjakauppa tunnetaan lapualaisina sivistyslaitoksina.

Teoksen lähdeluettelo on rikas ja lähdeviitteistö tarkka. Jarkko Ruonakosken taitto rauhallinen. Ruskea otsikko- ja välisivuväri erottaa asiakokonaisuudet hyvin toisistaan.

Erilainen kotiseututeos.

Lassi Saressalo

Takaisin ylös