Mouhijärvi 1867-2008

15.8.2012
Simo Penttilä
Mouhijärvi 1867–2008
Sastamalan kaupunki
Hämeenlinna 2011
510 s.

 

 Takaisin Kirjaesittelyt 2012

Mouhijärvi paketissa

Kotiseutuliitto on jo pitkään esittänyt, että kuntamyllerryksessä itsenäisyytensä menettäville kunnille on tehtävä kunniaa kirjoittamalla niistä pitäjänhistoria. Tai jo kirjoitetut versiot on saatettava loppuun aina siihen hetkeen, jolloin kunta omana hallintoyksikkönä lakkasi olemasta.

Kotiseutuneuvos Simo Penttilä ehti saada mouhijärveläisistä kertovan teoksensa valmiiksi juuri ennen kuin hänen fysiikkansa petti ja kirjoittaminen sai jäädä. Hänen mukaansa teos ei ole varsinainen pitäjänhistoria vaan kotiseutukirja, mitä se sitten laajalti ottaen tarkoittaakaan. Mutta ainakin mouhijärveläiset löytävät itsensä teoksessa, jonka henkilöluettelossakin on 540 nimeä (tosin ilman viittauksia sivuille, joilla henkilöstä kerrotaan).

Mouhijärven historia on toki paljon pitempi kuin nuo 141 vuotta, jotka kirja tunnollisesti kuvaa. Nimittäin jo vuonna 1639 Pietari Brahe kohotti Karkun kappeliseurakunnan itsenäiseksi seurakunnaksi, johon nykyisen Mouhijärven lisäksi kuuluivat myös Suodenniemi ja Lavia. Tätä edelsi jo vuonna 1613 Selkeen kylän taloista muodostettu säteritila. Tästä voidaan katsoa virallisen Mouhijärven saaneen alkunsa.

Saman vuosisadan loppupuolella Mouhijärvelle oli perustettu jo 12 sotilasvirkataloa ja yli sata ruotusotilastorppaa ja näin oli syntynyt sotilaspitäjä, jonka runkona oli Porin rykmentti.

Mouhijärveläiset ovat myös ylpeitä pohjoismaiden tunnetuimmasta barokkirunoilijasta, Mouhijärven kirkkoherran pojasta, sittemmin kreivi Paulinus-Lillienstedtistä, joka lopulta ajautui Saksaan Wismarin ylioikeuden presidentiksi.
   
Mutta Penttilän varsinainen tarina alkaa siis vuodesta 1867, jolloin perustettiin Mouhijärven kunta. Siinä roikkuivat mukana Suodenniemi ja Lavia, jotka kuitenkin jo 1869 erotettiin omiksi kunnikseen. Nythän sitten naapurukset ovat yhdessä osa pirkanmaalaista Sastamalaa, mutta satakuntalainen Lavia tasapainoilee edelleen liittymissuuntansa etsien.

Penttilä valitsi tyylikseen toteavan historiankerronnan, jota täydentävät hyvin otteet asiakirjoista, lehdistä ja aikalaismuistelmat. Tämä toki tekee tekstistä sinänsä hankalan, kun kronologia hajoaa, mutta toisaalta erityisesti muisteluspätkät tuovat mukaan ihmisen äänen.

Penttilä kuvaa maalaiskunnan kehitystä, ammattirakennetta ja orastavaa pienteollisuutta, markkinoiden ja kauppaliikkeiden muutosta ja kuntakeskusten syntyä. Tämähän on vieläkin kiistakohteena pitäjällä – Häijää vai Uotsola.

Järjestötoiminta saa osansa, niin seurakunnallinen elämäkin ja herätysliikkeet, osuustoiminta, työväenliike ja vapaapalokunta, suojeluskunta ja lottatoiminta, sota-aika ja sen jälkeinen sopeutuminen ja modernisaatio sekä siirtoväen asuttaminen, sivistysolot kouluineen ja kirjastoineen. Jopa hävitty taistelu vanhasta seurantalosta saa dokumenttinsa.

Kuin pisteeksi iin päälle Penttilä kertaa kuntaliitokseen johtaneen prosessin, se on elävä kertomus kuntaliitosten problematiikasta, joka huipentui Mouhijärvellä äänestystulokseen 11puolesta, 10 vastaan. Näin muodostettiin uusi Sastamalan kaupunki, jonka toisena nimivaihtoehtona oli Rautavesi.

Kokonaisuuteen paketoitiin Vammala, Mouhijärvi ja Äetsä, Suodenniemi oli liittynyt Vammalaan jo aiemmin. Alkutöikseen uusi kaupunki muutti kaikki postipaikkojen nimet Sastamalaksi ja halusi näin häivyttää vanhat pitäjät. Ja tästäpä mouhijärveläiset kimmastuivat ja perustivat etujaan ajamaan Mouhijärvi-Seuran.

Kirjassa on omistettu huomattava sivumäärä sisällissodan tapahtumille. Tämä selittynee sillä, että vaikka Mouhijärvi ei ollutkaan keskeinen taistelupaikka sisällissodan tuottamat traumat elivät pitkään niin punaisella kuin valkoisellakin puolella.

Ja se kartta! Nyt niitä on jopa kaksin kappalein. Irtolehtikopioina, mikä toki auttaa niiden esille pitämistä lukuprosessin aikana. Ja toimivathan ne toki myös kirjanmerkkeinä. Tärkeintä että ovat mukana.

On valitettavasti todettava, että ainakin allekirjoittaneen saama teos on joiltaan teknisiltä osin  ongelmallinen. Ensinnäkin koko teoksessa käytetään liian harvaa riviväliä, mikä tekee kirjasta ”proseminaarityön” näköisen. Sitten yhtäkkiä sivulla 456 siirrytään ykkösväliin – mutta vain tällä sivulla.

Kuvankäsittelyyn olisi pitänyt kiinnittää enemmin huomiota: kuvat ovat suurelta osin liian harmaita.

Ainakin sivulta 144 kuvateksti puuttuu, mutta kuva liittynee seuraavan sivuun, jossa mainitaan uittoväylä. Kuvassa on nimittäin varppauslautta. Sivun 226 helluntaiseurakunnan pöytäkirjakopio jää selityksettä.

Koko kirjan tekstistä on tietoisesti jätetty lähdeviittaukset pois. Tätä pidän epäkohtana, pelkkä lähdeluettelo kirjan lopussa ei riitä.

Henkilöluetteloon olisi pienellä vaivalla saanut mukaan sivuviittaukset. Kirjapainon syyksi voidaan laskea muutamat taitokset l. ryppysivut (421–426) ja töhryisyys sivuilla 476–477.

Nämä pienet huomautukset eivät kuitenkaan laske Penttilän teoksen sisällön arvoa ja onkin hienoa, että Sastamalan kaupunki on ryhtynyt tähän historiaurakkaan.

Lieneekö Suodenniemestä ja Äetsästä tulossa samanlainen teos – ja Vammalankin historia viedään loppuun asti. Sitten voikin jo lähteä kirjoittamaan uuden Sastamalan historiaa, kertomusta siitä alueellisesta kokonaisuudesta, jossa on vuosisatojen aikana eletty Satakunnan ja Hämeen rajamailla.

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata Tyrvään kirjakaupan verkkokaupasta osoitteesta: www.kirjakellari.com/verkkokauppa

Takaisin ylös