Näköalapaikka

27.9.2012
Jari Harju, Kaija Keränen(toim.): Näköalapaikka
Kertomuksia Pihlajamäestä
Helsingin kaupunginmuseo. Hämeenlinna 2011
127 s.
 

Takaisin Kirjaesittelyt 2012

Kurkistus pihlajamäkeläisyyteen

Oikeastaan kirja on Master of Arts Kristiina Markkasen ja valokuvaaja Lidia Tirrin työn tulosta, johon perusteellisen asiantuntija-artikkelin on kirjoittanut taidehistorian professori Kirsi Saarikangas. Selkeä ja kaunis taitto on Jani Pulkan käsialaa.

Vaikka teos on kaksikielinen ja suomi ja englanti on taitettu omille sivuilleen, ei kuvakerrontaan ole jätetty turhaa toistoa, vaan molemmankielisissä artikkeleissa kuvien annetaan elää omaa elämäänsä ilman kuvatekstejä.

Markkasen ja Tirrin yhteistyö alkoi Berliinissä, jossa kirjan konsepti toteutettiin ensimmäisen kerran. He kuvasivat ja haastattelivat sikäläisellä 1950-luvun modernismia edustavalla asutusalueella ihmisiä näiden omissa kodeissaan. Kokeilu haluttiin toteuttaa myös Suomessa ja kohteeksi valittiin Pihlajamäki, näinä aikoina 50 vuotta täyttävä Suomen ensimmäinen elementtilähiö.

Helsingin kaupunginmuseo lähti hankkeeseen mukaan, myös Pihlajamäki-Seura on ollut aktiivisesti mukana värväämässä haastateltavia. Museo on kiinnittänyt aiemminkin huomiota lähiöelämän dokumentointiin ja lähiöiden osuuteen helsinkiläisessä ja laajemminkin suomalaisessa kansanelämässä. Ja onhan Pihlajamäki luokiteltu kansallisesti merkittäväksi arkkitehtoniseksi kokonaisuudeksi ja rakennusperintökohteeksi.

Menetelmä ei ole ihan ainutlaatuinen. Jo 1970-luvun alussa kiertelin nauhurin ja kameran kanssa Turun kaupunginosissa ja dokumentoin kansatieteen arkistoon turkulaista työväenelämää, työtä ja asumista. Mutta näin hienoja kirjoja me kyllä emme saaneet aikaiseksi.

Saarikangas esittelee artikkelissaan suomalaisen lähiörakentamisen taustaa ja historiaa ja sen merkitystä 1960- ja 1970-lukujen asutuspolitiikalle, jolloin Suomeen rakennettiin 500 000 uutta asuntoa – ensimmäisen kerran näin suurimittaisesti kaupunkeihin keskittyvälle asujaimistoille.

Hän tarkastelee myös lähiöelämää, sen hyviä ja huonoja piirteitä, asumisen uutuutta kylpyhuoneineen ja sisävessoineen, uudenlaisten yhteisöjen muotoutumista, avainlapsia, asukkaiden yhteistoimintaa, saunavuorojen maailmaa, ostoskeskusta.

Markkasen ja Tirrin osuus alkaa komealla ilmakuvalla Pihlajamäestä, johon on myös merkitty ne rakennukset, joissa seuraavilla sivuilla elämästään kertovat pihlajamäkeläiset asuvat.

Kuva on tosin vuodelta 1964, noin kaksivuotiaasta lähiöstä, jonka ympäristö toki on muuttunut, mutta jossa kauniisti maastoon sovitetut, korkeatkin rakennusmassat esiintyvät edukseen nimenomaan vaaleutensa ja keveytensä vuoksi.

Seuraavilla sivuilla esitellään yhdeksän kotia. Kustakin on annettu pohjapiirrokset ja kertojien kuvat, myös perheenjäsenet sekä arkipäivän sisäkuvia ihan elämisen ja olemisen makuisesti.

Joku tietenkin voisi pitää tällaisten esitystapaa tirkistelynä, mutta vapaaehtoisestihan kertojat ovat mukaan ryhtyneet ja ovensa avanneet. Ja samaahan kymmenet tuhannet käyvät vuosittain tekemässä niin asuntomessuilla kuin kiinteistökauppiaiden esittelytilaisuuksissa! 

Kuvat ovat ensiluokkaista työtä, ammattilainenhan on asialla ja kerronta on joustavaa, jonkin verraten toimitettua, mutta puhekielenomaisuuden säilyttäen. Ja luonnollista on, että kaikki ovat asumiseensa ja Pihlajanmäkeen tyytyväisiä.

Muutama pihakuva antaa kuvan ikikesäisestä asumisesta, jossa lapset leikkivät pihalla ja silloin tällöin kuuluu lapsen huuto: ”Äiti tuu ikkunaa, Liisa huutaa”.

Mutta missä ihmeessä on Pihlajamäki? No kartastahan se olisi selvinnyt.

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata Helsingin Kaupunginmuseon museokaupasta: p.(09) 3103 6631
 

Takaisin ylös