Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistykselle Savo-Karjalan vuoden 2015 paikallismuseopalkinto

16.6.2015 Tiedote

Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys on voittanut kuudennen kerran järjestetyn Savo-Karjalan paikallismuseo -kilpailun, jossa tämän vuoden teemana oli museoiden talkoot ja vapaaehtoistyö. Kilpailussa etsittiin paikallismuseota, jonka toimintaa tuetaan vuosittain palkattomalla työpanoksella. Paikallinen osuuspankki on kisassa mukana palkitsemassa voittajan.

Kunniamaininnan kilpailussa saivat Savon radan museon perinnekerho Etelä-Savon Pieksämäeltä, Tohmajärvi-Seura ry Pohjois-Karjalasta (Tohmajärven pitäjänmuseo ja ulkomuseo, Saarion voimalaitosmuseo, Nymanin koti- ja apteekkimuseo) ja Mooses Putron kotimuseota Etelä-Karjalan Taipalsaarella ylläpitävä Mooses Putron Muistosäätiö.

Ehdollepanon Savo-Karjalan paikallismuseo 2015 -kilpailuun suorittivat Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, Pohjois-Karjalan museo Joensuusta, Etelä-Karjalan museo Lappeenrannasta ja Savonlinnan maakuntamuseo. Suomen Kotiseutuliitto valitsi voittajan maakuntamuseoiden ehdotuksista. Liiton puheenjohtaja museologian tohtori Janne Vilkuna perusteli voittajan valinnan seuraavasti:

”Sivutoimisesti hoidetut paikallismuseot ovat ennen muuta paikallisyhteisön museoita, joiden museopalvelut on tarkoitettu sekä yhteisölle itselleen että sen vieraille. Museon menestymiselle on aivan olennaista missä määrin yhteisö kokee sen merkittäväksi ja sitoutuu siksi museonsa ylläpitoon.

Nilsiän museota ylläpitää Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys ry, jonka erikoisuutena ovat sen yhteisöjäsenet. Kolme paikallisesti merkittävää yhteisöjäsentä ovat Nilsiän kotiseutuyhdistys ry, Nilsiän Martat ry ja Nilsiän Harrastajateatteri ry. Neljäntenä yhteisöjäsenenä on Kuopion kaupunki, johon Nilsiän kaupunki yhdistyi vuoden 2013 alussa. Uuden kaupungin sitoutuminen paikalliseen yhdistykseen on esimerkki, jonka soisi tapahtuvan muissakin maamme tulevaisuuden kuntaliitoksissa.

Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys ylläpitää Nilsiän kaupungilta vuonna 2001 lahjoituksena saatua entistä vanhainkodin asuntolarakennusta, josta tehtiin pääosin talkootöin Kotiseutukeskus. Keskuksen alueella on myös talkoin kunnostetut vaihtuvien näyttelyiden tilat, kolme aittaa ja riihi. Museon palvelut ja ylläpito on vuodesta 2006 lähtien tuotettu kokonaan vapaaehtoistöin.

Edellä mainituista syistä Savo-Karjalan paikallismuseo 2015 -kilpailun voittaja on Nilsiän museota ylläpitävä Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys.” Tutustu toimintaan: www.nilsiankotiseutukeskus.fi

Kunniamainitut hyviä esimerkkejä vapaaehtoistyön voimasta

Savon radan museon perinnekerho Etelä-Savon Pieksämäeltä hoitaa yhdessä kaupungin kanssa vuonna 1889 valmistuneelle asemalle vuonna 1989 perustettua rautatieaiheista museota. Perinnekerho muodostui museon talkoolaisista, jäsenet ovat entisiä ja nykyisiä VR:läisiä sekä aiheesta kiinnostuneita. Tutustu toimintaan: www.savonradanmuseo.fi

Tohmajärvi-Seura ry Pohjois-Karjalasta ylläpitää Tohmajärven pitäjänmuseota ja siihen kuuluvaa ulkomuseoaluetta ja Saarion voimalaitosmuseota sekä huolehtii Nymanin koti- ja apteekkimuseon esineistöstä, opastuksista, renkituvan kesäkahviosta ja hoitaa sen näyttelytoiminnan. Seura on saanut talkoo- ja vapaaehtoistyövetoisella toiminnalla museoiden kävijämäärät nousuun. Tutustu toimintaan: www.tohmajarviseura.fi

Mooses Putron Muistosäätiö ylläpitää inkeriläissäveltäjä ja kulttuurivaikuttaja Mooses Putron kotimuseota Etelä-Karjalassa Taipalsaaren Karhunpäässä. Inkerin kulttuuriseura sai vuonna 2009 omistukseensa Mooses Putron kesäpaikan, josta muodostettiin säveltäjän nimeä kantava säätiö vuonna 2012. Rapistuneiden rakennusten peruskunnostus toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin. Tutustu toimintaan: www.inkeri.fi

Kilpailu on järjestetty vuodesta 2010

Savo-Karjalan paikallismuseo -kilpailu on järjestetty sivutoimisesti hoidettujen paikallismuseoiden kesken neljän maakunnan alueella vuodesta 2010 lähtien. Kilpailun teema vaihtuu vuosittain.

Vuoden 2010 Savo-Karjalan paikallismuseo oli Liperin maatalousmuseo Pohjois-Karjalasta – teemana nuoret ja museo.

Vuoden 2011 Savo-Karjalan paikallismuseo oli Suomen Asutusmuseo Pohjois-Savon Lapinlahdelta – teemana hyvin hoidettu museoympäristö.

Vuoden 2012 Savo-Karjalan paikallismuseo oli Pattoin perintötalo Etelä-Savon Juvalta – teemana suunnitelmallinen museotyö.

Vuoden 2013 Savo-Karjalan paikallismuseo oli Mäntyharjun museo Etelä-Savosta – teemana markkinointi.

Vuoden 2014 Savo-Karjalan paikallismuseo oli Kiteen kotiseutumuseo Pohjois-Karjalasta – teemana vaihtuva näyttely.

Vuonna 2016 teemana on verkkonäkyvyys: museo tuottaa sisältöä sähköiseen mediaan kotisivujen, videopalvelujen, blogien tai yhteisöpalvelujen kautta.

 

Lisätietoja:

Janne Vilkuna/Suomen Kotiseutuliitto, 040 554 3569, etunimi.sukunimi @jyu.fi

Tanja Rovio-Murto/Pohjois-Karjalan museo, 050 403 3141, etunimi.sukunimi @jns.fi

Marianna Falkenberg/Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, 044 718 2618, etunimi.sukunimi @kuopio.fi

Riina Nurmio/Etelä-Karjalan museo, 040 5631 898, etunimi.sukunimi @lappeenranta.fi

Jorma Hytönen/Savonlinnan maakuntamuseo, 044 417 4463, etunimi.sukunimi @savonlinna.fi