Aivan uudenlaista kotiseutuhistoriaa

 

Aivan uudenlaista kotiseutuhistoriaa

10.10.2014

Niemi, Tapani (teksti), Uusitalo, Tapio (kuvat): Pelekolan eeppos. Kolome vuosisattaa jokka muuttivat koko maaliman. Pelkosenniemen kunta. 2014, 64 s.

 

                      Takaisin Kirjamakasiiniin

Pelkosenniemen kunta sijaitsee pelkosenniemeläisten mielestä Keskeisessä Suomessa. ”Se on Helsinki jotenkin syrjässä ja Rysseli kaukana, mutta Kemijärvellä on viinakauppa.” Eikä Kemijärvestä muuta juuri mainitakaan kuin että siihen on samanlainen suhde kuin turkulaisilla tamperelaisiin. Ja Rysselistä tiedetään ainakin se, mikä on tirektiivi. Se on pelkosenmiemeä ja tarkoittaa sitä, että 40 asteen pakkaseen rakennetaan EU-rahalla lämmin huone, joka jäähdytetään koneellisesti. Sen jälkeen siellä saa teurastaa poroja!

Pelkosenniemen työttömyys työllisistä on noin 25 prosenttia. 1960-luvulla nuoret lähtivät Ruotsiin ja jäljelle jäivät vanhukset ja kissat. Pelkosenniemi oli kriisikunta, jota väkisin yritettiin liittää naapureihin, lähinnä Kemijärveen. Kun Pelkosenniemi sitten sai taloutensa edes jonkinlaiseen kuntoon, ei sitä uskonut kukaan. Nyt kunta täyttää 350 vuotta, kunnanisät ja -äidit päättivät kertoa itselleen ja muulle Suomelle mitä pelkosenniemeläisyys oikein on.

Työhön värvättiin kaksi aikoinaan Niemeltä paennutta, mutta takaisin tullutta. Tietokirjailija Tapani Niemi lähti kertomaan kunnan ja kuntalaisten historiasta aina ensimmäisen lantalaisen, Paavali Pelkosen, tulosta Sompion maille 1600-luvulla ja kuvittajaksi löytyi taiteilija Tapio Uusitalo.

Syntyi maanmainio satiiri, itseironian täyttämä kuvakirja, jossa yhdistyvät Asterix, Pahkasika ja Koirien Kalevala, mutta kuvittajan ominaisella tyylillä, johon on syytä kuva kuvalta perehtyä, hakea symboliikka ja pelkosenniemeläisyyden ydintä. Kuvitus kehystää Niemen oivaltavaa, olennaiseen keskittyvää kertomusta metsäsaamelaisten Sompion muuttumisesta uudisasutusmaaksi, seudun kehittymisestä raikkaaksi asutustaajamaksi. Kertomus ajaa lukijansa ja katsojansa alkuaikojen myyttiseen maailmaan, luonnonolentojen ja uskomusmaailman hahmojen joukkoon, kohtaa Laurukaisen, joka huijaa vainolaiset kuolemaan, viimeisenä Stalinin, joka erehtyy lähettämän torvisoittokunnan ja divisioonat Pelkosenniemeä valloittamaan. Mutta turhaan. Jätti kuitenkin pelkosenniemeläiseen sananlaskuperinteeseen slaavilaisperäisen lainan: ”Älä hyvä mies lähe soitellen sotahan, älä ainakaan Pelkosenniemelle”. Vuosisadan alun nousukauden kuvissa, kun Pelkosenniemeä rakennettiin, vaimoväki esiintyy vatsa pyöreänä. Symboliikkaa sekin.

Tarinat seuraavat toisiaan. Pelkosenniemi itsenäistyi Sodankylästä 1916, joutui 1930-luvun lamavuosien kanssa kamppailemaan, lähti uudelleen sotavuosien jälkeen nousuun, kunnes 1960-luvulla alkoi romahdus. Laudat lyötiin oviin ja ikkunoihin ja perheet pakkasivat kimpsunsa ja lähtivät Ruotsiin. Vaivalla rakennettu pienviljelijäyhteisö hajotettiin ja väki matkasi kuka minnekin. Kunnes alkoi paluumuutto. Lappi syntyi uudelleen uusien elinkeinojen myötä ja Pelkosenniemi sanoi ei kiitos Kemijärven kosinnalle.

Kaikesta tästä kerrotaan sanoin ja kuvin pelkosenniemeläisen omalaatuisen huumorin kautta. Mikään ei tunnu olevan Niemelle pyhää, kaikki voidaan ironisoida ja satiiri elää myös kuvissa. Kauniisti, kauniisti. Eikä Niemen tekstikään ilkeää ole, osansa toki saavat herrat ja kemijärveläiset, mutta itselle nauretaan viisaan ymmärtäväisesti. Istuipa Niemi Kansanrunousarkistossakin päiväkausia ja luki mm. Paulaharjun tekstit, joista on lukuisia lainauksia ja sisältökokonaisuuksia käännetty pelkosenniemeläiselle tyylille.

Loppukuvissa kootaan kaikki yhteen, kaikki maan ja ilman elukat tulevat kuuntelemaan soittoa. Soittajina pelkosenniemeläiset kansallissankarit Laurukainen, Huttu-ukko ja Paavali sekä tietenkin Andy McCoy!

Suosittelen.

Lassi Saressalo
          

Tiedustelut: Pelkosenniemen kunta (www.pelkosenniemi.fi).