Aiju: Aiju von Schöneman muistelee

Turun city-houkka


23.10.2014

Klemettilä, Sinikka: Aiju. Aiju von Schöneman muistelee. Turkuseura-Åbosamfundet.
2014. 152 s.

 

 

    Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Ensinnäkin pitää todeta, että city-houkka on Aijun itsestään käyttämä nimitys. Hän hakee sen juuret itämurteista ja Venäjältä, jossa kyläoriginellit ovat osa sosiaalista kulttuuria, arvostettuja ”erilaisia”. Ja erilainenhan Aiju von Schöneman on. Käytännössä kaikki hänet tuntevat – ainakin ulkonäöltä, kaunis punatukkainen vakiokampauksinen nainen, jonka tapaa Turussa milloin missäkin, pääasiallisesti kulttuuririennoissa.

Helsinkiläinen toimittaja Sinikka Klemettilä soitti taannoin Turkuseuraan ja kysyi, kustantaisiko seura, jos hän kirjoittaisi kirjan Aijusta. Turussa toki hämmästeltiin, että ”länsisiperialaisesta” kaupungista tulee tällainen pyyntö, mutta asiaa selvitettiin ja Aija ja Sinikka saatettiin yhteen. Siitä alkoi muistelu. Aiju-kirja ei ole elämäkerta, se ei ole edes dokumentti kuuluisasta turuttaresta vaan todella kooste muisteluista elämän varrelta.

Aiju syntyi Hämeenlinnassa, jossa hänen äitinsä oli evakossa talvisodan uhatessa. Lupaavasti synnytyssairaalan nimi oli Höyhensaari ja synnytyshuoneen nimi Prinsessahuone. Sopi hyvinkin Arja Anitralle, joka sittemmin otti kutsumanimensä Aiju käyttöönsä. Aijun sukunimi oli tuolloin suomennettu Soriolaksi, mutta Aiju palautti vanhan saksalaisperäisen sukunsa maailmaan. Ensimmäiset elinvuodet sodan jälkeen kuluivat Sotkamossa, jossa isä oli nimismiehenä, sitten tytär kirjoitti ylioppilaaksi sukulaisten huomassa Turussa ja aloitti viisikymmenluvun puolivälissä opiskelunsa Helsingissä, missä tuli viettäneeksi sanalla sanoen vilkasta opiskelijaelämää – ilman tietoa varsinaisesta valmistumisesta.

Turkuun Aiju ajautui rakkauden myötä. Kohteena ja sittemmin aviomiehenä oli vankilapsykiatri Armo Hormia, joka sittemmin osoittautui hankalaksi, vaaralliseksi ”ihan hulluksi” niin kuin Aiju on kertonut. Mutta kaiken hankaluuden ja huonon kohtelun ohella pariskunta perusti oman kustantamon, Tajon, joka julkaisi yhdeksänvuotisen toimintansa aikana lähes viisikymmentä kirjaa, näistä kolme nobelistia: Neruda, Paz ja Le Clézio. Aikamoista kulttuurityötä siis. Mutta Aijun onneksi avioero Hormian kanssa saatiin aikaiseksi ja alkoi yksinhuoltajan ohdakkeinen elämä. Samalla kuitenkin elämä vapautui henkisesti, Aiju palasi opiskeluihin, suoritti kursseja, mutta gradu jäi kuin jäikin tekemättä.

Yhteiskuntaelämä viehätti. Aiju ryhtyi lasten vartuttua kulttuuripoliitikoksi, vaikutti niin Turussa kuin valtakunnallisestikin vasemmistopaineen alla porvarillisessa rintamassa. Ja vaikuttaa vieläkin. Ja töitäkin alkoi löytyä. Turkulaisten onneksi Aiju valittiin Tuomiokirkon oppaaksi – siis ovivahtimestariksi – ja kirkollinen vaikuttaminen alkoi. Aijun opastukset syntyvät mahdottoman laajasta tietopohjasta ja verbaalisesta taitavuudesta. Sittemmin hän on toiminut kaupunkioppaana, opastanut Apteekkimuseossa, vetänyt Koiramäki-kierrosta, luostarimatkoja Venäjälle, opastuksia sinne sun tänne ja aina täynnä tietoa. Aiju on valittu Vuoden matkailuhenkilöksi, saanut lukuisia kulttuuripalkintoja ja myös turkulaisten kovasti arvostaman WTC-aukiolla olevan Turun tähden, Aurora-palkinnon seimiperinteen elvyttämisestä, Arvostelijain liiton Turun osaston Kilon punnuksen, nimetty Turkuseuran Vuoden kulttuuriturkulaiseksi ja sai istuttaa nimikkopuunsa Samppalinnan puistoon, jne.

Aijun elämässä tärkeitä kohtaamisia ovat olleet taiteilijamaailma, jossa erityisesti Alpo Jaakola on ollut henkisesti läheinen. Toinen elämän viime vuosia syventänyt maailma on ortodoksisuus, johon Aiju tuntee mieltymystä, vaikka onkin luterilainen ja mm. kirkollisissa luottamustehtävissä. Kaikista mieluisimpia Aijulle ovat kuitenkin vastaavanlaiset city-houkat ja loppujen lopuksi kaikki ihmiset, erityisesti turkulaiset. Eipä ihme, että Aijun puolen kilometrin matka kotoa Kauppatorille saattaa kestää puolikin tuntia, niin moni haluaa vaihtaa sanan jos toisenkin hänen kanssaan.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Aiju kertoi tulleensa bussilla ja bussikuski näytti Puhelu kuljettajan kanssa kielletty -kylttiä – ja suuteli häntä kädelle.

Kirjan toimittajan teksti on ammatillisen selkeää ja kirjan sisältöpainotukset toki hänen. Mutta turkulais-Aijusta olisi ehkä voinut kirjoittaa jokusen sisällöllisen sivun lisääkin. Turkuseuralta mielenkiintoinen kotiseutukirja – henkilömuistelua turkulaisikonilta.

Lassi Saressalo

Teosta myy Turkuseuran verkkokauppa Föripuoti, www.turkuseura.fi.