Pas päästäje: Sastamalan kansan lauluja


Matti Valtterin laulukirja

 

17.12.2014

Lehtinen, Matti Valtteri ja toimituskunta Leena Aaltonen ja Raija Lemmetty: Pas päästäje. Sastamalan kansan lauluja. Suomen kirjainstituutin säätiö 2014. 176 s.
 

               Takaisin Kirjamakasiiniin

 
 
Sastamala hakee identiteettiään. Kun Karkku, Kiikka, Kiikoinen, Lavia, Mouhijärvi, Suodenniemi, Suoniemi, Tyrvää ja sittemmin syntynyt Vammala muodostivat aikoinaan vanhan Sastamalan kirkkopitäjän – Suur-Sastamalan, on ne taas Laviaa lukuun ottamatta koottu yhteen yhdeksi kaupunkikunnaksi, Sastamalaksi. Tosin Suoniemi katosi kartalta jo aiemmin. Ja Lavia siirtyy osaksi Poria ilmeisesti ihan pian. Liitokset ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita, erityisesti on suivaannuttanut vanhojen postipaikkanimien katoaminen ja sitä kautta vanhojen nimien häviäminen viralliselta kartalta.

Mutta vaikuttaa siltä, että pahin on voitettu. Vanha Suur-Sastamala alkaa olla myös uuden Sastamalan identiteettitekijä ja satakuntalaisuus tuntuu olevan ja pysyvän tämän pirkanmaalaisen kaupungin asukkaiden maakuntaidentiteetin keskeistekijänä. Myös puheenparsi on pirkanmaalaisesta hämäläisvoittoisesta murteesta selkeästi poikkeava. Tätä sastamalalaisuutta tarjottiin myös täysin rinnoin viime syksynä Turun kirjamessuilla, jossa Sastamala oli kuntavieraana.

Messuilla esiintyi myös Suomen ainut pukinsarviorkesteri, Pukinsarven tröötöttäjät, jonka perustaja ja johtaja Matti Valtteri Lehtinen on ollut vaikuttamassa yläsatakuntalaisen lauluperinteen säilyttäjänä ja kerääjänä. Nyt hän on koonnut Sastamalan seudulla esitetyistä ja tunnetuista kansanlauluista kokoelman. Taustalla oli pelimannien vaikerrus siitä, että ”me jourutaan täälä laulaan kaikemmailman pohjalaisia ja muita kansallauluja, kum meitillä ei o tääläpäin mittään omia lauluja”. Tähän Matti Valtteri: ”Jaa ei ov vai? Täsä olis ny jokunen tyrkyllä näin ensalvuks.” Ja äkkiä laskien niitä on näin aluksi 157.

Osa lauluista on koottu suoraan Lehtisen kokoelmiin, mutta pääosin laulut ovat vanhempia, eri arkistoihin aikojen myötä koottuja ja sinne osittain unohdettuja. Keskeisin tallennusarkisto on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto. Matti Valtteri on sitten käynyt arkistoja koluamassa ja kokoamassa käsikirjoitustallenteita, osittain nuotintanut uudelleen ja sovittanut pelimanneille passeleiksi versioiksi. Nyt tarjolla on tunnettuja arkkiveisuja, yleisemminkin tunnettuja kansanlauluja, mutta mielenkiintoisimpia toki ovat selkeät paikallislaulut – henkilö-ja tapahtumakeskeiset laulutarinat. Koko aineisto tässä kokoelmassa on viime vuosisadan alkupuolelta, osa jo1800-luvulta, tuoreimmat 1930-luvulla tallennettuja tai silloin jo tunnettuja.

Laulut on ryhmitetty sisältöjensä mukaan. Elämän tiellä, kyliä ja niiden väkeä, lempeä ja kaipausta, piirileikissä ja kyläkiikulla, tanssia ja trallatusta, lorua runoa ja tuuditusta ja lopulta tarinat ja arkkiveisut ovat otsikoita, jotka kertovat, millaista laulumateriaalia niiden takaa löytyy.

Jokaista nuotinnettua ja sanoitettua laulua seuraa sivun alalaidassa kontekstitietoja kuten esimerkiksi laulu Surevelle syrämmelle. Lauloi Ville Syrjälä Tyrväällä. Tallensi Tapio Horila 1920-luvulla (SKS). Sovitti Matti Valtteri Lehtinen.  Myös täydentäviä tietoja on osassa lauluja, kuten esimerkiksi arkkiveisussa Yksi surullinen laulu kauhiasta murhasta Lähdekorwen torpassa Tyrvään pitäjällä. Arkkiveisun laati ja kustansi F. A. Gaselius 1870. Säveleen sovitti Matti Valtteri Lehtinen. Lisäteksti kuuluu: ”Frans Gaseliuksen arkkiveisussaan kuvailema murha tapahtui Kallialassa 1.–2.4.1870 välisenä yönä.  Tyrvään Kihlakunnanoikeus 17.9.1870 tuomitsi 21- ja 23-vuotiaat tyttäret menettämään ensin oikean kätensä, sitten mestattavaksi ja roviolla poltettavaksi. Turun huvioikeus vahvisti tuomion, mutta Senaatin oikeusosasto muutti sen vesileipävankeudeksi ja elinkautiseksi karkotukseksi Siperiaan.” (Juuri tuolloin Suomessa yleisestikin luovuttiin kuolemanrangaistuksesta pois lukien valtiolliset rikokset – karkotus Siperiaan oli monelle helpotus. Vaihtoehtona olisi istuminen pakkotyölaitoksessa lopun ikäänsä. (LS:n huomautus)

Teoksen loppusivuilla kerrotaan vielä merkittävimmistä laulajista ja niiden kerääjistä. Matti Valtterin elämäkertaakin tarjotaan ja siellähän hän roikottaa isänsä tekemää viulua ryhmäkuvassa muiden Kyläpelimannien kanssa. Tuolta ajalta omakin tuttavuuteni Matti Valtterin kanssa on peräisin.

Teoksen graafinen suunnittelu, taitto ja kuvankäsittely ovat Linnea Aaltosen ja Timo Snellmanin käsialaa. He ovat onnistuneet luomaan rauhallisen, selkeän taiton niin, että teos jo sellaisenaan voi toimia pelimannien nuottikirjana. Matti Valtteri toteaa esipuheessaan, että ”kaikkia saa vapaasti esittää ja muunnella oman mielensä mukaan”. Niin, yhteistä kansanlauluomaisuuttahan nämä ovatkin eikä Matti Valtteri katso omaavansa tekijänoikeuksia sovituksiinsa. Hyvä niin!

Jos meidän hyvin käy, jatkoakin seuraa. Toivottavasti.

Että ei muuta kon: Pas päästäje. Taikka pyyrä kaveris mukkaas ja: Pankaas päästäjen kimpasa.

 

Lassi Saressalo

 

Tiedustelut: matti.valtteri[ät]pukinsarventrootottajat.fi