Suomen Kotiseutuliiton lausunto yksityisarkistolakityöryhmän muistiosta

13.3.2015

Suomen Kotiseutuliiton lausunto yksityisarkistolakityöryhmän muistiosta

Lausuntopyyntö OKM/40/040/2013

Suomen Kotiseutuliiton lausunnossa halutaan kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

  • Suomen Kotiseutuliitto on ollut keskeisesti tukemassa kunnallista kotiseutuarkistotoimintaa. Kotiseutuliitto on laatinut vuonna 2000 viimeisimmän suosituksen kotiseutuarkistoista. Tarkoituksena on ollut edistää koko maan kattavan kotiseutuarkistojärjestelmän luomista ja toimintaa. Tavoitteena on kotiseutuarkistojen avulla turvata paikallisen asiakirja-aineiston sekä henkisen perinteen keruu, tallentaminen ja asettaminen tutkimuksen ja muun käytön ulottuville. Kotiseutuarkisto on tärkeä perusta paikallisidentiteetin voimistamiseksi tehtävälle työlle mm. kouluopetuksen ja kunnan kulttuuritoiminnan piirissä. Kotiseutuarkisto-opas on julkaistu vuonna 2007.

    Kotiseutuarkistot toimivat yhteistyössä arkistolaitoksen, erityisesti alueen maakunta-arkiston kanssa. Suomen Kotiseutuliitolla on kotiseutuarkistojen suhteen erityinen rooli neuvonnan, koulutuksen ja tiedotuksen osalta. Kotiseutuliiton työ kotiseutuarkistojen kehittämiseksi juontaa jo 1970-luvulta.

  • Muistion mukaan ”esitys yksityisarkistolaiksi on valmisteltu yhdessä Kansallisarkistosta annettavan lain kanssa, ja ne muodostavat kokonaisuuden”.  Olisikin ollut loogista ja toivottavaa, että Kotiseutuliitolta olisi pyydetty lausunto myös arkistolakityöryhmän muistiosta ja esityksestä Kansallisarkistolaiksi (OKM 2015:3, OKM/15/040/2013). Yleisesti voi todeta, että Suomen Kotiseutuliitossa pidetään tärkeänä, että alueellisesti säilyy myös jatkossakin arkistoja, jotka ottavat vastaan yksityisarkistoja.
  • Kun tarkastelee sekä yksityisarkistolain että Kansallisarkistolain lausuntopyyntöjen jakelulistaa, saa käsityksen, että lausuntoja on pyydetty painotetusti pääkaupunkiseudulla toimivilta tahoilta. Tämä on ongelmallista Kotiseutuliiton näkökulmasta, koska
  • asiat näyttäytyvät yksityisarkistoasioissa erilaisilta pääkaupunkiseudulta tarkasteltuna kuin muualta maasta.  Kotiseutuliiton tehtävänä on tarkastella kotiseutuarkistojen kannalta esitettyä uudistusta koko maa huomioon ottaen ja koko maan kotiseutuarkistojen kannalta.
  • muun kuin pääkaupunkiseudun ääntä lausunnonantajina edustavat lähinnä vain maakunta-arkistot.
  • myös esityksen laatineen työryhmän kokoonpano on hyvin Helsinki-keskeinen.

Kotiseutuliiton ja kotiseutuarkistojen näkökulmasta esityksessä on paljon hyvää:

  • Tuki ei kohdistu jatkossa enää automaattisesti samoille toimijoille, vaan päähuomio kiinnitetään aineiston säilymiseen ja käyttöön. 
  • Päätösvalta valtionavuista siirtyy Kansallisarkistolle, jolla on paremmat edellytykset asiantuntijatoimijana arvioida tuen hakijoita kuin OKM:llä, etenkin jos alueellinen ulottuvuus turvataan. Tosin Kansallisarkisto on samalla itsekin toimija, minkä merkitystä on vaikea arvioida, liittyykö siihen vinouttavaa ja ongelmallista vaikutusta.
  • Kun huomio kiinnitetään uuden lain myötä itse yksityisluontoiseen arkistoaineistoon, sen merkitys osana suomalaista asiakirjallista kulttuuriperintöä kohentunee ja saa paremmin jalansijaa yleisessä tietoisuudessa. Kotiseutuliikkeen ja kotiseutuarkistojen kannalta tämä on merkittävää.
  • Nykyisten ns. valtionapuarkistojen eli yksityisluontoisten keskusarkistojen automaattinen tuen saanti lakkaa, jolloin kaikkia yksityisarkistoja säilyttäviä ja käyttöön antavia tahoja kohdellaan jatkossa yhdenvertaisesti ja myös kotiseutuarkistoilla on mahdollisuus hakea kertaluonteista hankeavustusta mm. arkistojen järjestämiseen ja kuvailuun tai aineiston käyttöä edistävien palveluiden tuottamiseen.
  • ”Kansallinen kulttuuriperintö” –termin kerrotaan muistion s. 13 vastaavan nykyistä määritelmää, mikä olisi yksinään ongelmallista, jos tätä ei muistiossa tämän enempää sivuttaisi, koska ”kansallinen kulttuuriperinnön” tavallinen ihminen ja moni arkistoammattilainenkin ymmärtää  tarkoittavan vain merkittäviä kansalliseen kehitykseen kiistatta vaikuttaneita yhteisöjä tai henkilöitä. Jos termi määriteltäisiin näin tai jätettäisiin kokonaan määrittelemättä, se merkitsisi kotiseutuarkistojen kannalta käytännössä sitä, että niiden paikallista merkitystä omaavien arkistojen järjestämiseen tai käyttöön saattamiseen ei olisi uudesta laista huolimatta saatavissa valtionapua. ”Kansallisesti merkittävä” pitää muistion mukaan (ks. s. 13) kuitenkin sisällään merkkihenkilöiden ja -tapahtumien myös tavallisten ihmisten arjen, paikallishistorian ja vähemmistöjen näkökulman. Tätä Kotiseutuliitto haluaa lausunnossaan korostaa ja pitää tärkeänä kotiseutuarkistojen kannalta. Yhteisöjä ja toimijoita tulisi kannustaa toimittamaan aineistoja kotiseutuarkistoihin. Motiivia ei kasvata se, jos merkittävän aineiston rajaus tehdään tiukaksi.
  • OKM:n nimittämä yksityisarkistojen neuvottelukunta on Kotiseutuliiton kannalta elin, jossa olisi syytä olla kotiseutuarkistojen näkökulmaa esillä pitävä edustaja.
  • Kotiseutuarkistojen tulevaisuuden kannalta muistion voi katsoa edustavan sellaista kantaa ja kehityssuuntaa, että yhteistyö kannattaa, ja että yhteistyöllä kotiseutuarkistotkin voivat jatkossa saavuttaa tuloksia, koska tällaista yhteistyöhakuisuutta kannustetaan muistiossa. Yhteistyöhankkeiden voi arvella saavan helpommin kertaluonteista hankeavustusta kuin yksittäisen kotiseutuarkistojen väistämättä vaatimattomampien hankkeiden.
  • Edelliseen liittyy myös näkökohta, jota Kotiseutuliitto haluaa korostaa eli kun luodaan sähköisen säilyttämisen tai viitetietojärjestelmiä, olisi Suomen kokoisessa maassa kaikkien kannalta toivottavaa ja resurssien kannalta tehokasta pyrkiä yhteen yhtenäiseen järjestelmään. Yksittäisillä kotiseutuarkistoilla tai muutaman kotiseutuarkiston yhteistyölläkään kotiseutuarkistot eivät tällaisia hankkeita pysty yksin viemään läpi ja ylläpitämään.

Kotiseutuliiton tai kotiseutuarkistojen kannalta esityksessä on tai voi olla ongelmallista:

  • Vaikka ”kansallisesti merkittävä” –termi on esityksessä määritelty laajasti siten, että myös kotiseutuarkistojen säilyttämä aineisto on tulkittavissa kuuluvaksi kansallisesti merkittävään aineistoon, on toisaalta muistiosta luettavissa muutakin. Tämä saa pohtimaan, onko kotiseutuarkistojen aineisto muistion perusteella lopulta luettavissa ja kuinka laajasti kansallisesti merkittävään aineistoon: Sivulla 14 esitetään perusteluja luvun 4 sisällölle eli avustettavalle toiminnalle ja todetaan, että ”kulttuuriperintöön kuulumista arvioitaessa huomioon tulisi ottaa erityisesti arkiston merkitys kansallista kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä kuvaavan tutkimuksen tietolähteenä samoin kuin arkiston merkitys yksilöiden ja yhteisöjen toiminnan ja sen vaikutusten selvittämisessä”.  Useimmat kotiseutuarkistojen vastaanottamat aineistot eivät tätä määritelmää täyttäne, koska ne eivät ole riittävän täydellisiä (ts. ovat asiakirjoja, joita on säilynyt rippeenomaisesti) ja koska niiden merkitys samalla voi valtionavusta päätettäessä olla liian paikallishistoriapainotteista tai jäädä vakiintuneempien ja tehokkaampiin hankkeisiin pystyvien toimijoiden jalkoihin. Kotiseutuliitto haluaa painottaa, että kansallisesti merkittävää on myös paikallisesti merkittävän kulttuuriperinnön muodostama kokonaisuus.
  • Edellä todetun kanssa ongelmallista kotiseutuarkistojen näkökulmasta on se, että muistion mukaan (s. 11, luku 4.1) ”esityksellä ei ole suoria vaikutuksia valtiontalouteen”, minkä perusteella voinee päätellä, että lisää rahaa ei ole jaettavissa lisääntyvälle hakijoiden joukolle, vaikka tarkoituksena ei olekaan ”saada aikaan suoria kustannussäästöjä valtiolle”. Tämä herättää huolta, onko tukea oikeasti saatavissa mainittavasti kotiseutuarkistoille.
  • Jos päätöksenteko on keskittynyt pääkaupunkiseudulle ja jos vastaava keskittäminen on – vaikkakin ääneen lausumattomana - ideaalitavoite myös yksityisarkistojen kohdalla, voi pitää vaarana aineistojen keskittymistä pääkaupunkiseudulle ja muun maan yksityisarkistoaineistojen jäämistä luovuttamatta arkistoihin, jos ja kun luovuttaja ei halua aineistojaan luovuttaa kauas pääkaupunkiseudulle. Tällä olisi merkitystä mm. muun maan tulevaisuuden uskolle ja muiden yliopistojen tutkimusmahdollisuuksille niin kauan, kun tutkimuksen, niin tieteellisen kuin harrastajatutkimuksenkin, kannalta relevantti aineisto ei ole digitoituna saatavissa, jolloin alkuperäisen aineiston fyysisellä sijainnilla ei ole enää samaa merkitystä kuin sillä vielä nyt on. Tällaisen kehityksen merkitys yhdessä mm. valtionhallinnon (keskittyminen pääkaupunkiseudulle) tai kuntasektorin (kuntien yhdistäminen) kehityksen kanssa on kotiseutuliikkeen kannalta huomion arvoinen.

Lisäksi vielä lopuksi Kotiseutuliitto haluaa lausunnossaan viitata hallituksen esitykseen 101/2012 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä, jossa mainitaan muun muassa 15. artikla Yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden osallistuminen. Artiklan mukaan osapuolen tulee pyrkiä varmistamaan mahdollisimman laaja aineetonta kulttuuriperintöä synnyttävien, ylläpitävien ja sitä välittävien yhteisöjen, ryhmien ja tarvittaessa yksilöiden aktiivinen osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön suojaamista koskeviin toimenpiteisiin.

13.3.2015
Suomen Kotiseutuliitto

 

< Takaisin lausunnot ja julkilausumat -sivulle