Pitäjäntuvan tarinoita - Arkistojen aarteita ja perimätietoa vanhasta Mäntsälästä


Talosta, Mäntsälästä ja muualta


Kirjaesittely 13.8.2015

Manninen, Kirsti, Aitkoski-Catani, Päivi, Pitkänen Auli: Pitäjäntuvan tarinoita. Arkistojen aarteita ja perimätietoa Vanhasta Mäntsälästä. Mäntsälä-Seura ry 2014. 216 s.
                                     Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Mäntsälän pitäjäntupa rakennettiin 160 vuotta sitten. Alun perin tarkoitus oli rakentaa vain piirilääkärin työtä varten leikkaushuone, jossa ruumiinavaukset voitaisiin tehdä. Pienen jahkailun (liki 20 vuotta) jälkeen leikkaushuoneesta kehkeytyikin sitten pitäjäläisten kokoontumispaikka, pitäjäntupa, johon orastavan kunnallisdemokratian nimissä pitäjäläisten oli tarkoitus tulla keskustelemaan yhteisistä asioita ja päättämään niistä.

Vuosikymmenten myötä edelleenkin pystyssä oleva pitäjäntupa on toiminut monessa tehtävässä. Se on ollut alunperin suunniteltu kokouspaikka, siinä on toiminut sairaala, ilotalonakin rakennusta on käytetty. Se on pitänyt sisällään pankkitoimintaa, lukutuvan ja kirjaston. Jossain vaiheessa siinä oli kunnanvirasto, koulu, keittola, veistoluokka ja yksityisasunto. Viimein sen hirsiseinät saivat sisäänsä rankan kunnostusurakan jälkeen pitäjän muistot – siitä tehtiin Mäntsälä Seuran kotiseututalo ja -museo.

Tätä 160-vuotista tarinaa kertoo nyt käsillä oleva teos. Ja tekeekin sen mielenkiinnolla ja taidolla.  Kirjassa edetään vuosikymmenittäin niin, että pitäjäntupa antaa kertoa itsestään minämuodossa: mitä minulle on tehty, kuka minua käytti, miltä minusta tuntui. Ensimmäisellä kerralla tämä oudoksutti, mutta tekstin edetessä ratkaisu osoittautui kantavaksi. Pitäjäntuvalla on kuin onkin oma muistinsa, kunhan sen tarinaa osaa oikein kuunnella.

Mutta tämän rinnalla kullekin vuosikymmenelle on tuotu omille sivuilleen kronologiaa. Mitä tapahtui vuoden 1885 Mäntsälässä tai vuonna 1912. Ja viereiselle sivulle vastaaville vuosikymmenille on pysäytetty valtakunnan ja maailman historiaa. Näin pitäjäntuvan kertomus saa kontekstinsa lähihistoriasta ja maailman tapahtumista. Kun kullekin vuosikymmenelle vielä sijoitetaan lyhyet, mutta tarkat elämäkerrat pitäjän merkkihenkilöistä, ollaankin jo aika pitkällä mäntsäläläisen elämänmuodon keskeistapahtumissa. Ja lopulta kullekin vuosikymmenelle haetaan lehdistöstä tai muusta arkistomateriaalista arkistojen aarteita -lyhytartikkelit. Näin täydentyy kuva Mäntsälästä osana maailmanmenoa.

Teoksen loppupuolella, tämä rakenne hieman hajoaa, kun on haluttu tarjota Sepän Soittoa, Mäntsälä Seuran alkuvaiheita, karjalaisevakkojen sijoittumista kylille, paikallista kansallispukua tai kotiseutupolkujen antia – siis kertoa myös Mäntsälä Seuran ensiluokkaisesta kotiseututyöstä. Sen kohokohta ja ehkä mäntsäläläisille keskeisintä on hajoamisvaarassa olevan pitäjäntuvan saaminen seuran käyttöön ja lähes läpimädän rakennuksen kunnostaminen talkoilla entiseen loistoonsa.

Tässä kunnostustyössä konkretisoituu myös mäntsäläläisen kotiseututyön kultainen idea: kuka tahansa, yksityinen tai yritys saattoi ja saattaa vieläkin ostaa itselleen palasen tuota 160-vuotista rakennusta. Kuka haluaa oven, kuka ikkunan, kuka seinähirren. Ei tietenkään poisvietäväksi vaan merkittäväksi itselleen, ja samalla tulee rahoitetuksi kalliiksi tullut remontti. Kuningasidea!

Taitosta ja graafisesta ilmeestä vastannut Seppo Manninen on tehnyt työnsä erinomaisesti ja mattapintainen sivumateriaali antaa levollisen ja kiiltämättömän vaikutelman, joka myös tasoittaa samoille sivuille taitettujen mustavalkoisten ja värikuvien kontrastin.

Kuvadokumentointi on tehty huolellisesti ja kuvat teksteineen tukevat kerrontaa.

Pitäjäntuvan tarinoita -teos kertoo Mäntsälän ja mäntsäläläisten tarinan oivallisesti ja oivaltavasti.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: Mäntsälä-Seura ry