Kaarisilta juurille - Ida ja Juho Niemen elämään Kangasalla


Isovanhempien tarina


13.5.2016

Hänninen, Marja-Liisa (toim.) Kaarisilta juurille Ida ja Juho Niemen elämään Kangasalla. Omakustanne. Saarijärvi 2014. 158 s.

                                                                                                                                          Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Kannen otsake ”Kaarisilta juurille” pysäyttää toviksi. Kaarisilta. Mutta kun näkee teoksen koko nimen, ymmärrys lähtee liikkeelle. Tavoitellaan siltaa nykypäivän lukijan, kokijan, suvun jäsenen ja ulkopuolisenkin ja Ida ja Juho Niemen elämän välillä. Aikajänne on reilu vuosisata, muistitieto ulottuu puolentoistasadan vuoden päähän, ja Matti Keidun sukututkimustauluilla on päästy 1700-luvun lopuille. Taulut on sijoitettu etu- ja takakannen sisäsivuille. Teos on toimittajansa isoäidin tarina 1900-luvun alun Kangasalta, hämäläispitäjästä Tampereen itäpuolella, mukana toki myös isoisä taustoineen.

Kertomus alkaa päähenkilöittensä taustoista ja jatkuu kuvauksella 1800-luvun lopun Kangasalan elämästä. Varsin nopeasti siirrytään kuitenkin kuvauksessa seuraavan vuosisadan puolelle ja katsastetaan, miten Kangasalan kylässä tuolloin elettiin. Paikallishistorian kannalta mielenkiintoisia ovat muistikuvat tavallisen perheen elämästä, jota taustoitetaan aika ajoin laajemmilla näkymillä saman ajan elämään naapuristossakin ja koko kylällä.

Kun koko ajan kuitenkin fokuksessa on yhden perheen tarina, ei ulkopuolinen luonnollisestikaan pääse sisään kaikkeen, mitä luettavaksi tarjotaan. Jokin asia saattaa olla aineiston kokoajalle, muistelijalle ja toimittajalle eri tavalla tärkeä kuin sille, joka ottaa vieraana teoksen käteensä. Tässä onkin tämäntyyppisten sinänsä mielenkiintoisten ja hyvien perhe- ja sukukirjojen ongelma. Kun tekijä ja tekijät ajattelevat tarjoavansa muistitietoa ja sukuhistoriaa verraten pienelle joukolle, katoavat suuret paikallishistorialinjat johonkin ja suhteuttaminen laajempaan kontekstiin saattaa jäädä tekemättä. Tässä teoksessa on asiaan pyritty kiinnittämään huomiota tarjoamalla ajankuvaa tavallisen perheen arkipäivästä, tapakulttuurista laajemminkin, kalendaariperinteestä ja tietyistä kohtalonhetkistä – historian pysäyttävistä hetkistä – kuten vaikkapa kansalaissodan ajasta Kangasalla kerrontaperheen näkökulmasta katsottuna.

Tämän kirjan herkkua on runsas valokuva-aineisto. Ne kertovat enemmän kuin ne kuuluisat sata sanaa, kunhan niitä vain katselee aikaperspektiivissä. Tokihan sisäpiiriläinen katsoo niitä eri tavoin kuin ulkopuolinen, mutta ne kertovat paljon enemmän kuin luulisikaan. Jos vaikkapa katsoo kuvia pukukulttuurin näkökulmasta, voi hyvin seurata ”muodin” muutosta, luokkakuvat tuovat saman näkymän niin kansakoulusta kuin vaikkapa Ahlmanin emäntäkoulusta. Kun valokuvaaminen ei viime vuosisadan alkupuolella – eikä vielä lopullakaan – ollut jokaisen harrastuksena, kun jokaista otosta jouduttiin harkitsemaan filmikustannuksia ja kehitystä ajatellen, on kuvissa asiallista pönötystä, jossa sekä kuvaaja että kuvattava(t) asettavat itsensä likoon pysäytetyn ajan (etnografisen preesensin) dokumentoijina. Kun kuvat albumeista, kuten tässä teoksessa, ovat hyvin dokumentoituja, on niillä yleisempääkin paikallishistoriallista arvoa. Toivottavasti albumit joskus saadaan digitoitua paikalliseen kotiseutuarkistoon.

Sen sijaan nykytekniikka skannereineen on tuonut tämän tyyppisiin teoksiin oman pienen vitsauksensa. Jokaisen vanha säilyneen kauppalaskun tai lehti-ilmoituksen skannaaminen ei liene välttämätöntä kokonaisuuden kannalta, niin pittoreskeiltä kuin ne vaikuttavatkin.

Aukeaman sivuilla 44–45 oleva kartta, joka kuvaa Kangasalan keskustaa peitepiirroksena ja jossa keskeisille rakennuksille on merkitty taustatiedot, ansaitsee kiitoksen, mistä lie peräisin. Sen sijaan sivun 156 päivittämätön topografikartta olisi vaatinut harkintaa. Olisiko kuitenkin pitänyt ottaa nykypäivän kartta, jolloin siinä annettu informaatio sukujen asuinpaikoista Kangasalla istuisi tämän päivän tilanteeseen?

Maija-Liisa Hänninen on tehnyt suurtyön kunnioittaessaan isovanhempiensa elämäntarinaa tällä teoksella. Toivottavasti seuraavatkin sukupolvet asian ymmärtävät ja sisäistävät. Ainakin tytär Emilia Hänninen, joka on teoksen kauniisti taittanut ja muutenkin osallistunut suurella panoksella kokonaisuuden valmistumisen, on sukuperintönsä omaksunut.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: mm. verkkokaupat