Tanhua ennen ja nyt - Tarinoita Luirojoen ja Kiurujärven rannoilta


Vuoden 2010 lappilainen kylä


15.5.2016

Kangas, Raili (toim.): Tanhua ennen ja nyt. Tarinoita Luirojoen ja Kiurujärven rannoilta. Tanhuan kylä, Tanhuan Kehittämisyhdistys ry. 2015. 257 s.

                
                                               Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Tanhuan kylä Savukosken kunnassa on noin sadan asukkaan lappilainen pienkylä Luirojoen rannalla. Tästä kylästä, jonka asukkaiden juuret ulottuvat 1800-luvulle, kertoo Raili Kankaan koostama kertomus- ja muistelusikermä. Mukaan on otettu myös naapurikylän Kiurujärven asutushistoriaa ja kyläkerrontaa. Miehensä Unto Kankaan kanssa Raili kierteli vuodesta 2013 lähtien talosta taloon ja kuunteli, talletti tarinoita, pyysi niitä kirjoittelemaan, katseli ja lainasi valokuvia. Ja sai runsaan saaliin. Niin nykyisiltä kyläläisiltä kuin jo poismuuttaneilta, jotka mielellään muistelivat entistä, usein lapsuuden aikaista elämää kaukana kaikesta, lappilaisessa sydänmaisemassa.

Sähköt kylään saatiin 1970-luvun alussa ja vesijohtoja ja viemäreitä alettiin rakentaa taloihin 1960-luvun lopulla. Ensimmäiset televisiot 1960-luvlla olivat akulla käyviä ja pulsaattoripyykkikoneetkin kävivät polttomoottorilla. Koulu on lakkautettu vuonna 2004 ja vähät lapset käyvät koulua Savukosken keskustassa tai Sodankylässä. Nykypäivän Tanhuan kylässä on kauppa, jossa on myös Postin ja Veikkauksen palvelupiste ja polttoainemyyntiä. Kaupan yhteydessä on nettikahvila. Kirjasto on auki kerran viikossa ja kirjastoauto pysähtyy kerran kahdessa viikossa. Autosta saa myös apteekkipalveluja. Hirsisessä uudehkossa kylätalo Messulassa, jonka omistavat Metsästysseura Erähukat ja Tanhuan kyläseura, pelataan lentopalloa, vedetään kuntojumppaa ja kokoustetaan tarvittaessa. Viimeinen maitoauto kävi kylällä 2000-luvun alkupuolella. Suurimmat tapahtumat kylällä ovat porokilpailut kevättalvella, Tanhuapäivä kesällä ja hirvipeijaiset talvella. Tanhua on aika tavallinen nykypäivän elävä syrjäkylä.

Tanhuan kyläkirja on muistelujen kirja. Sen tarinat kuvaavat tavallista arkea, mutta myös juhlaa, ja parhaimmillaan ne palautuvat sotia edeltäneeseen aikaan ja toisen käden muistitietona ehkä vielä sukupolven kauemmaksi. Mutta kokonaisuuden hahmottaminen on kohtalaisen vaikeaa, kun teos koostuu toisaalta perhekunnittain ja toisaalta taloittain toteutetusta sukukirjanomaisesta tarinastosta, jossa keskeistä ovat talojen asukkaat ja heidän elämisensä. Välillä on muistoja elinkeinoista, seuratoiminnasta, Luirojoen sillasta ja ylikulusta ennen sitä, heinänteosta luonnonniityllä tai asuntolassa asumisesta. Toki näistä hajamuistelmista saa kuvan entisestä elämästä ennen viimeistä hyppyä suureen maailmaan parantuneiden liikenneyhteyksien, omien autojen, nettiyhteyksien ja satelliittikanavien aikakaudelle. Samalla tavalla taloittain käydään myös Kiurujärven kylän asutus ja asukkaat ennen ja nyt.

Mielenkiintoisempaa ainakin ulkopuolisen lukijan näkökulmasta ovat kirjan kolmannen pääluvun henkilökohtaiset kertomukset, pienoiselämäkerrat, joissa toki kertautuvat aiemmilla sivuilla kerrotut pääasiat, mutta joissa nousee esiin kunkin kertojan oma arvotus oman elämän taitekohdista. Nämä muistelut ajoittuvat pääasiallisesti 1950-luvulta alkavaan aikakauteen ja ovat jo sinällään arvokasta lähihistoriaa, sitä kansakunnan kohtalonkerrontaa, johon historiankirjoitus ei (vielä) ole osannut kiinnittää huomiota. Näissä kertomuksissa tulee esiin vielä hyvin muistettava maailman muutos perinteisestä talonpoikaisesta yhteiskunnasta työyhteiskuntaan ja ajanjaksoon ennen suurta tietomurrosta. Nämä kertomukset ovat kuin lähtölaukaus sille kerronnalle, jonka inspiroimana erilaiset heikkituruset ovat maailmanmuutosta romaaneissaan tarkastelleet.

Teos on luonnollisesti tanhualaisille ja kiurujärveläisille ja heidän jälkeläisilleen tarkoitettu. Siksi sen hajanaisuus ei varmaan heitä häiritse – ovathan kertojat käytännössä kaikille tuttuja tai ainakin tuttujen tuttuja. Mutta, kuten todettu, sillä on myös oma arvonsa elämänmuutoksen kuvaajana siellä jossakin, jonne etelän lukija valitettavan harvoin eksyy.

Valokuvista puuttuvat kuvien ottajan nimi tai lähdetiedot. Kuvia olisi ehkä kaivannut vielä lisää, mutta se taas olisi lisännyt sivumäärää nykyisestä. Uskon, että kyläläiset ja heidän ulosmuuttaneet sukulaisensa tutkivat teosta suurella mielenkiinnolla.

 

Lassi Saressalo