Sääksjärvi–Hallapuro -kyläkirja

 

Suuri osa Vimpeliä

18.5.2016

Lassila, Mirja, Aho, Aila, Höykinpuro, Kaarina, Nuolikoski, Jouko, Mäkelä, Yrjö (toimituskunta): Sääksjärvi–Hallapuro -kyläkirja. Historiaa, perinnettä ja kotiseututietoa Vimpelin Sääksjärven ja Hallapuron kylistä. Sääksjärven–Hallapuron kyläkirjatoimikunta. 2014. 336 s. Toinen, uudistettu painos.

Takaisin Kirjamakasiiniin

Miten niin suuri osa Vimpeliä? No koska kyläkirjan alue Pohjois-Vimpelissä käsittää suuren osan, lähes puolet nykyisen Vimpelin kuntaa. Toki alue on harvaan asuttu, mutta kuitenkin. Sääksjärvi järvenä on tosiaan nykyisin olemassa, toisin kuin teoksen takakannen sisäsivun kartta vuodelta 1954 kertoo. Järvi nimittäin kuivattiin. Tavoitteena oli saada karjalle rehua vesijättömaalta. Työtä oli valokuvasta päätellen aloitettu jo vuonna 1929 ja jatkettu 1939, mutta varsinainen ”kanava” avattiin sotien jälkeen työttömyystyönä. Vaan ei tuo kuivatus oikein onnistunut. Järven pohjasta muotoutui ryteikkö, kosteikko, oivallinen paikka hyttysten sikistä ja niin päätettiin parinkymmenen vuoden jälkeen tiukan ääntenkeruun jälkeen (kuivataanko vai palautetaanko) ryhtyä palauttamaan järveä entiselleen. Pato rakennettiin ja näin järvi palautettiin luonnontilaan. Olisikohan syytä tehdä samanlainen maisemanentisöintioperaatio muuallakin, missä vesijättömaata ei enää tarvita viljelysmaaksi?

Ensimmäinen painos kyläkirjaa ilmestyi vuonna 1992, mutta se myytiin nopeasti loppuun eikä se nidottuna kovassa käytössä kestänyt kulutusta. Näin päätettiin ryhtyä uudistetun painoksen laadintaan ja tekstin tarkistusten lisäksi otettiin mukaan uusia muisteluita ja Isonkosken–Huopanan kylänosa.

Johdantoartikkelissaan Suoma Mäkivirta kyselee kotikyläkirjansa äärellä:

- Olenko tutustuttanut lapseni (itseni, lapsenlapseni) kotikylän maisemiin?

- Olenko kuunnellut hänen kanssaan kotikylän luonnon ääniä (puiden, vesien, eläinten, työn)?

- Olenko kertonut hänelle kotikylän entisistä ihmisistä, sukulaisista, vanhoista tavoista ja tapahtumista?

- Olenko opettanut lapseni tuntemaan kaukaisempiakin sukulaisia?

- Tunnenko itse heitä riittävästi?

- Olenko puhunut lapselleni arvostavasti esivanhemmista, heidän elämästään ja työstään?

Ihan aiheellisia itseään tutkiskelevia kysymyksiä, etenkin jos elät maalaiskylässä, jossa sukusi on ”aina” elänyt ja jossa kertomuksesi kohtaa nykysukupolven lapsen ajatusmaailman. Mutta hieman sovellettuna Mäkivirran kysymyspatteri sopii jokaiselle, joka haluaa välittää menneen maailman uutta maailmaa kokevan ja siihen kasvavan lapsen maailmankuvan pohjaksi.

Kun tarkastelee tätä taustaa vasten tätä ja muita kyläkirjoja, joutuu väkisinkin kysymään lisää:

- Onko varma, että edellisvuosisadan alkutaipaleen tapahtumat ”menevät perille” kolmannelle ja neljännelle sukupolvelle vai ovatko ne vain meidän, kirjoittajaikäisten, tajuamaa maailmaa?

- Voiko nykylapsi saada jotain itselleen vuosisadan vanhasta raatamishistoriasta?

- Ovatko yhteisön kertomuksen avainhenkilöt avainhenkilöitä nykysukupolvelle?

- Onko historian jatkumo entisestä nykyisyyteen ymmärrettävää?

- Mihin pysäytetään historia esimerkkejä varten (etnografinen preesens)?

Menneisyyteen katsova kyläkirja on perusteltu paikallishistoriallinen dokumentti ja sellaisenaan välttämätön lähde historiankirjoitukselle, erityisesti nykypäivän ns. narratiiviselle historiankirjoitukselle. Siinä historiallinen kronologia ja tarkka data yhdistyvät ja saavat ilmiasunsa kerronnan muodossa. Kirjoitustapa lähenee faktaproosaa ja on kaksin verroin vaikeampaa kuin puhtaan fiktion kirjoittaminen. Lähestytään uutta kirjallista lajia, faktiota.

Yllä oleva ei ole mikään moite käsillä olevaa kirjaa kohtaan. Pikemminkin se on teoksen inspiroivaa mietintää kotiseutukirjallisuuden olemuksesta ja siihen liittyvästä asiakokonaisuuksien hahmottamisesta. Teos, kun se on edellisen version täydennys, noudattaa toki sen kaavaa ja samalla kotiseutujulkaisun kaanonia. Alueen määrittely, ensimmäiset asukkaat, elinkeinojen esittely ”silloin ennen”, harrastustoiminta yhdistyksineen ja seuroineen, kantatalojen ja uudistuvan kyläyhteisön asukkaiden ja sukujen esittely, kansakoululaitos, kauppa ja liikenne, vapaamuotoista muistelukerrontaa ja mahdollisesti folkloreosio tietäjineen, kummituksineen ja kyläoriginelleineen.

Kun ollaan pienessä kyläyhteisössä, voidaan kertomus rakentaa jopa yhden suvun varaan, kuten tämän teoksen Hallapuro-osiossa, jossa käytännössä esillä on vain kylän niminen suku – sama koskee loppuluvun Huopanan kylää ja sen Huopanan pääsukua. Näiltä osin lähestytään sukututkimuskirjallisuutta ja suuressa osassa pienyhteisökuvauksia tämä onkin aika luonnollista ja vastaa myös yllä oleviin kysymyksiin.

Mainostoimisto Ikonoksen/Jani Levijoen taitto on perinteisen rauhallinen ja yllätyksetön, kuvat ansaitusti pelkästään mustavalkoisia kannen kuvaa lukuun ottamatta. Olisiko ollut nykypäivän kartalle sijaa vaikkapa etukannen sisäsivulla?

 

Lassi Saressalo

 

Tiedustelut: mm. Vimpeli-Seura ry