Keisarin perintö - kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta.


Kolmen valtakunnan sotasaari


16.6.2016

Nieminen, Jarmo: Keisarin perintö. Kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta. Gummerus 2016. 239 s.

                
                                           Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Oli lähellä, etteikö nykyinen Suomen pääkaupunki olisi nimeltään Sandhamn. Kun Vanhankaupungin lahdenpohjukkaan perustettu uusi kauppapaikka oli osoittautunut mahdottomaksi purjehtia mataluutensa takia, esitti kuningatar Kristiinan holhoojahallitus kaupungin siirrettäväksi paikalle, johon jo Kustaa Vaasan aikana oli perustettu kauppapaikka Santahaminaan hämäläiskauppaa varten. Suomalaiset kauppiaat ja kauppaa käyvät talonpojat eivät tästä pitäneet, olihan kulku kauppa-asioissa Suomenlahden saarelle hankalaa, ja he esittivätkin, että kaupunki sijoitettaisiin Vironniemelle. Sinne Helsinki sitten perustettiinkin.

Näin taustoittaa Jarmo Nieminen, upseeri, tietokirjailija, elämysmatkajärjestäjä ja ties mitä. Varmaan Helsingin saariston – ainakin sotilassaarten – paras tuntija. Santahaminassa sotilaan poikana lapsuutensa ja nuoruutensa eläneenä hänelle saari on ollut enemmän kuin kotisaari. Se on ollut matka suomalaiseen historiaan – erityisesti sotahistoriaan. Mutta myös matka luontoon, mistä osoituksena vuonna 2014 julkaistu ja vuoden luontokirjana palkittu Aarresaaret ­ – Helsingin saariston uskomaton luonto. Hän on myös julkaissut kolmiosaisen Santahamina-kirjasarjan, huomattavan määrän artikkeleja Helsingin edustan sotilassaarista ja toimittanut laajan Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – sotasurmat 1917–1918 -teoksen. Joten asiantuntemusta ja harrastusta on riittänyt.

Käsillä oleva teos on myös osa pitkään jatkunutta yhteistyötä. Taiteilija, meriupseeri Alpo Tuurnala on maalannut teokseen 30 loistavaa akvarellia, jotka tuovat historiatekstiin eräässä mielessä lämpöä, vaikka eivät lämpimiä tapahtumia välttämättä kuvaakaan. Timo Saaramaan graafisen suunnittelun toteutus antaa kunniaa teoksen sisällölle, erityisesti on mainittava hänen ja Niemisen yhteistyö arkistoista löydettyjen linnoituspiirrosten, vanhojen karttojen ja valokuvien sijoittelussa tukemaan tekstiä. Toimittaja Lisse Tarnanen, Niemisen yhteistyökumppani luontokirjojen tuotannossa, on vastannut teoksen kielellisestä huolellisuudesta.

Teos jakautuu kolmeen päälukuun, kolmeen aikaan. Ensin käydään läpi Santahaminan asema nousevassa ruotsalaisessa suurvallassa ja sen sotilasstrategiassa ja seurataan Itämeren itäisen osan, Suomenlahden, merkitystä kahden syntyvän suurvallan, Ruotsin ja Venäjän, kiista-alueena.

Toinen osa käsittelee luonnollisesti Venäjän aikaa, kun jo kansakunnaksi muodostuva Suomi oli autonominen osa Venäjää, sen luoteinen meritukikohta. Helsingin edustan saarten merkitys korostui erityisesti, kun Ruotsin linnoittama Viapori yhdessä Tallinnan kanssa muodosti Pietarin suurkaupungin ja valtakunnan keskuksen uloimman meripuolustusvyöhykkeen. Tuolloin varustettiin sotakuntoon myös Santahamina, Ostrov Lagernyi, ja siitä tuli myös merkittävä varuskuntasaari ja sellaisena se onkin pysynyt tähän päivään asti. Tositoimessa oltiin 1855, kun Krimin sodan aallot ulottuivat Suomenlahdelle ja Suomenlinnaan kuuluvan Vallisaaren patterit valmistuivat. Ensimmäisen maailmansodan aikana Santahaminan merkitys sotilassaarena entisestään korostui, kun sinne sijoitettiin pysyvästi jalkaväkeä tykistön lisäksi.

Kolmas pääluku tuo lukijan itsenäisen Suomen varuskuntaan, sisällissodan ikävien jälkipelien näyttämölle. Mutta Santahamina punavankileirinä ei ollut kuitenkaan Suomenlinnan, Hennalan, Tammisaaren tai Tampereen lailla pelkkä kuolemisen näyttämö: saarelle tuotiin pääasiassa naisvankeja, jotka saivat hoitaa saaren karjaa ja koota luonnosta ravintoa. Kuolleisuus olikin pieni muihin vankileireihin verrattuna. Santahaminaan sijoitettiin olojen vakiinnuttua itsenäisen Suomen sotaväen varuskunta, hyökkäysvaunurykmentti, radiojoukot, miinanheittäjäkomppania, Suomen Valkoinen kaarti ja sen jälkeen Uudenmaan rykmentti. Myös Suomen Ilmailuvoimilla oli oma lentosatamansa Santahaminassa 1920-luvulla.

Kaikki tämä sota- ja siviilihistoria kulkee selkeänä juonena läpi teoksen. Itse narraatio on toteutettu lyhyillä episodikertomuksilla, valaisevilla taulukoilla, onnistuneella kuvakerronnalla ja kuten jo todettu, hyvällä taitolla ja valaisevilla akvarelleilla. Teos on helppolukuinen, selkeä ja siihen voi palata mielensä mukaan alusta, keskeltä tai vaikkapa lopusta, jossa on laaja ja seikkaperäinen lähdeluettelo.

Niemisen teos on kirja, joka vaatii elämyksellisyyttä, mahdollisuutta päästä paikan päälle näkemään ja kokemaan Santahaminan historia. Mutta saarelle johtavalla sillalla tiukat sotapoliisit eivät sitä salli. Jos saarelle pyrkijällä nimittäin ei ole suhteita saarella asuvaan henkilökuntaan, tai virallista asiaa sinne.

Hieno teos!

 

Lassi Saressalo

 

Tiedustelut: myynnissä laajalti kirjakaupoissa