Kakolan vankila 1853–2007


Kakolan salaperäinen maailma


Kirjaesittely 29.11.2016

Hakamäki, Harri (alkuperäinen käsikirjoitus), Lehtonen, Jussi (toim.): Kakolan vankila 1853–2007. Kansatiede, Turun yliopisto 2016. 282 s.

                                          Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Kakolasta kertovan teosjärkäleen historia on mielenkiintoinen. Sen pohjana on vanginvartija, varanotaari Harri Hakamäen laaja tutkimusaineisto, jonka rungon muodostavat Kakolan vartijayhdistyksen laaja, ennen julkaisematon aineisto. Kun Hakamäki kuoli vuonna 2003 hänen leskensä Erja Hakamäki lahjoitti käsikirjoituksen Turun yliopiston kansatieteen oppiaineeseen, jossa oli käynnissä Jussi Lehtosen tutkimushanke Vankilat murroksessa. Sen aineisto täydentää hyvin alkuperäistä käsikirjoitusta ja kun vielä Karoliina Autere täydentää taustamateriaalia omalla artikkelillaan työntekijöistä ja työstä vankilassa 1970–1990 luvulla, ja kun Anne Nieminen lähestyy omassa artikkelissaan nykyaikaa ja tarkastelee kokonaisuutta Kakolanmäen rakennushistorian kautta, on melkoinen paketti valmis.

 

Rakennuksia ja vankilaelämää

Luonnollisesti itse Kakolan vankila rakennuksineen ja naapurissa sijaitseva punatiilinen Turun lääninvankila sekä vankimielisairaala Annes muodostavat teoksen fyysisen rungon, jonka ympärille sisältö kietoutuu. Rakennusten ja siellä tapahtuvan inhimillisen elämän kuvaukset on saatu siirrettyä laajaan kokonaiskontekstiin, jossa vaihtelevat suuriruhtinaskunnan ja sitten Suomen valtion moninaiset historiataitteet. Eletään tsaarin vankiloiden eristyspolitiikkaa, katsastetaan vankiloiden asukkien poliittista taustaa, käydään sisällissota ja sen jälkiselvityksiä Kakolassakin. Politiikka väistyy hiljalleen, kunnes uusi sota tuo uusia asukkeja vankilaan, neuvostosotavankeja. Lopulta lähestytään nykyaikaa, jossa eristäminen ja ”kovan vankilan” maine alkaa hämärtyä ja muuttua nykyaikaiseksi vankeinhoitotyöksi. Mutta nykyaikaa ovat myös vankiaineksen muutokset – murhamiehet vähenevät ja tilalle tulevat kovan tuomion saanet huumemiehet. Naisia Kakolassa ei ole ollut kuin yksi sotavanki, joka tovin oli sijoitettu sinne. Tämä vankeinhoidon muutos on mielenkiintoinen näkökulma ja se kuvastaa myös yhteiskunnan ja vankiaineksen muutosta.

Kolmas tarkastelun taso on sitten vankiloiden arkipäivä. Niin fyysiset olosuhteet, eristykset, kovat vangit Kakolassa ja lyhyen tuomion saaneet tai tutkintovangit lääninvankilassa. Vankiyhteisöllä on ollut ja on edelleenkin oma sisäinen hierarkiansa, omat sääntönsä ja myös oma kielensä, jota ulkopuolisen, jopa vartijoiden on hankala ymmärtää. Vankien maailmaa leimaa rajoitettu mahdollisuus lähes kaikkeen – sehän on perinteisen eristämispolitiikan logiikan mukaista. Vankien päivän kulku on tarkasti säädelty ja sitä valvoo paitsi vankiyhteisö itse, myös ja tietenkin erityisesti vanginvartijoiden ammattikunta.

Vanginvartijat tekivät Kakolassa kovaa kolmivuorotyötä ja heidän työpäivänsä oli luonnollisesti yhtä normitettua kuin vankienkin. Mutta näkökulma toki on toinen – vartijat ovat ammatissaan, johon ovat pyrkineet, vangit tilanteessa, johon ovat omasta syystään joutuneet. Teoksen sivuilta voi seurata vartijayhteisön elämän muutosta verrattain suljetusta ammattikuntaryhmästä vapaampaan yhteisöön. Erityistä painoa on annettava sille hienolle aineistolle, jota Hakamäki käytti saatuaan haltuunsa vartijayhdistyksen aineistokokoelmat.

 

Tulevaisuuden Kakola

Mutta Kakola on muutakin. On ollut ja tulee oleman. Se on turkulaisten tietynlainen ylpeys – kaupungin sisääntuloreitille mereltä näkyvä rakennuskompleksi on symboloinut sisäistä maailmaa, joka vasta nyt avautuu turkulaisille ja muille lukijoille. Kakola on ollut salaperäinen maailma, jota aristeltiin, mutta joka fyysisesti on ollut kaikkia turkulaisia lähellä. Nyt Kakola on vangeista tyhjä, sen asukit ja vartijat siirrettiin vuonna 2007 uuteen Saramäen vankilaan, moderniin laitokseen, jossa sielläkin vangit ovat erityksissä ympäröivästä yhteiskunnasta mutta turvassa myös toisiltaan.

Kakolasta on tullut uusi keskustelunaihe turkulaisille. Sinne ollaan rakentamassa erilaisia asuinyhteisöjä, ehkä majoituskapasiteettia, taidetiloja, mitä kaikkea sinne tuleekaan. Uusin keskustelunaihe on suunnitelma korkean tornirakennuksen nostamiseksi Kakolanmäelle ja sen tuoma mahdollisuus tarkastella kaupunkia ja lähisaaristoa uudesta näkökulmasta. Tuntien turkulaiset, keskustelu, valitukset ja uudet keskustelut saattavat viedä vuosia – toivottavasti ne eivät kuitenkaan estä alueen peruskehittämistä.

Kakola-teos on verhoiltu kuvalla 1970-luvun vangin vaatekankaasta, tummansinistä, melkeinpä mustaa ja punaiset raidat. Näin erotettiin Kakolan vangit muista ihmisistä myös vaatteiltaan. Mutta tämä kansioivallus on vain yksi Maria Vasenkarin oivalluksista tässä teoksessa. Hän on työskennellyt oman työnsä ohella teoksen toimitussihteerinä, vastannut kuvatoimituksesta, ulkoasusta ja taitosta. Ja hyvin onkin. Kuten Jussi Lehtonen esipuheessaan toteaa: ”FM Maria Vasenkarin työpanos on ollut koko teoksen valmistumisen kannalta ratkaiseva.” Kaksipalstainen taitto, väliin sijoitetut miljöö- ja henkilö- sekä ryhmäkuvat, skannatut löydöt vartijayhdistyksen kokoelmista sekä yllättävätkin värikuvat tekevät lukemisesta todella mielenkiintoisen. Jussi Lehtonen on vastannut pääasiallisesta uudemman kuvamateriaalin tuottamisesta.

Turkulaiset ovat aina olleet vähän ylpeitä Kakolastaan. Nyt voivat sitä olla myös tutkitusti.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: mm. Turun yliopiston verkkokauppa Utushop