Pihkassa Tuomarilaan. Kaupunginosan tarinoita


Kuusien katveessa


Kirjaesittely 17.5.2017

Lassila, Ritva (päätoim.) ja historiikkityöryhmä: Pihkassa Tuomarilaan. Kaupunginosan tarinoita. Tuomarila-seura 2016. 164 s.

                     Takaisin Kirjamakasiiniin

Tuomarila sijaitsee Espoossa, muutaman sadan metrin päässä kaupungin virallisesta keskustasta länteen, Turun radan molemmin puolin, pääosin kuitenkin radan eteläpuolella. Kaupunginosa on ollut selkeästi oma pientaloalueensa, aikoinaan jopa helsinkiläisten huvila-aluetta, mutta sittemmin muuttunut ja muuttumassa kerrostalovaltaiseksi asuinalueeksi.

Tuomarilan Omakotiyhdistys perustettiin lokakuussa 1966 ja se muutti sittemmin nimensä Tuomarila-seuraksi. Alun perin yhdistykseen liittyi 86 taloutta, käytännössä kaikki taloudet. Parhaimpina vuosina seurassa on ollut jäseniä parisen sataa. Nimen muutos oli luonnollinen seuraus asutuksen rakenteen muutoksesta ja omakotilaisten edunvalvonta muuttui kaupunginosan kasvun myötä laajemmaksi kaupunginosatoiminnaksi. Toimintamuodoiksi muodostuivat kotiseuturetket, vaikuttaminen Espoon päätöksentekoon, Tuomarila-päivän ja elokuvaviikkojen ja -päivien järjestäminen, osallistuminen kaupunkipolkujen suunnitteluun, klubitoiminta, kirpparien organisointi ja yleensäkin kaikki, mikä liittyy tämän päivän kaupunkikotiseututyöhön.

Viisikymmenvuotisjuhlansa kunniaksi Tuomarila-seura halusi koota muistoja kaupunginosan elämästä – ei virallista historiaa vaan selkeän selailu- ja muistelukirjan, ns. kahvipöytäteoksen, johon saattaa palata aina uudelleen, selailla ja tarttua kiinnostaviin teksteihin, jotka on poimittu seuran perinnekeruun tuottamasta aineistosta ja kirjoituksista, joita tuomarilalaiset seuralle toimittivat.

Teoksen nimi, Pihkassa Tuomarilaan, on kaksimerkityksinen. Toisaalta se kuvaa asukkaiden kotiseutuhenkeä, toisaalta siihen sisältyy symboliikkaa kotiseutumaisemaan liittyvistä tuomarilalaisista kuusiaidoista, jotka vieläkin ovat merkittävä osa kulttuurimaisemaa Tuomarilassa. Kannen kuvaan on saatu aito Tuomarilan kasvatti, Siiri Lassila, kuusenkerkkäviiksineen. Kuusi on myös kaupunginosan ainoan virallisen kuvapatsaan teema: taiteilijaprofessori Armas Hutrin Humina-patsas kertoo samaa symboliikkaa kuin kuusiaidat – onpa kirjan lopulle saatu koottua Tuomarilan Marttojen kuusenkerkkäreseptejäkin.

Teos on nimenomaan tarinakirja, kuten alaotsikostakin selviää. Toki Tuomarilan taustahistoria kuvataan muutamalla sivulla, kaupunginosa asetetaan paikoilleen opaskartan avulla (olisikohan ollut mahdollista hakea ”vanhan” Tuomarilan kartta 1940–50-luvulta vertailukartaksi) nivelletään Espoon kauppalan ja sittemmin kaupungin kehitykseen ja lopulta tarjotaan perinteiseen malliin lyhyet katsaukset Tuomarilan yhdistystoiminnasta kautta aikojen.

Mutta tärkeintä ovat luonnollisesti henkilökohtaiset muistot ja tarinat entisestä elämästä. Nimenomaan entisestä, koska teoksen syvin olemus on juuri syntyvän ja kasvavan omakoti-Tuomarilan elämässä ja ihmisissä. Kun kirjoittajia on paljoa ja kun kerrottava rajoittuu muisteluihin, on selvää, että teksteissä nousee esiin toisto, samat keskeishenkilöt nousevat esiin ja samat maailmanmenon ja asumisen ja elämisen muutokset toistuvat tarinasta toiseen. Mutta kuten todettu, teosta ei olekaan tarkoitettu kerta-ahmaisuksi vaan tuotteeksi, johon voi palata aina uudelleen ja josta varmaan löytää joka luku- ja katselukerralla aina jotain uutta. Mutta yksi asia on ja kertautuu positiivisesti – vanha Tuomarila oli yhteisö – se oli omakotiasukkaiden muodostama kokonaisuus erilaisuuksineen, persoonineen, mutta yhtä kaikki, se oli yhdessä asumisen ja tekemisen paikka. Esimerkkinä mainittakoon VPK:n talo, joka rakennettiin talkoilla ja josta tulikin sitten tuomarilalaisten kulttuuri- ja monitoimikeskus. ja tuleehan mainittua myös Laila Kinnunen ja Aki Kaurismäki, kulmakunnan asukkaita hekin aikoinaan.

Jani Ekosen graafinen suunnittelu ansaitsee kiitoksen, samoin Johanna Kuusiston taitto.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: tuomarila-seura(at)hotmail.fi