Suruton kaupunki – 1920-luvun iloinen Helsinki


Iloista elämää Stadissa

Kirjaesittely 19.5.2017

Seppälä, Mikko-Olavi: Suruton kaupunki. 1920-luvun iloinen Helsinki. WSOY 2016.232 s.

          
       
                                  Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Kyllä teatteritieteen dosentti, tietokirjailija, kotikaupunkinsa tuntee. Hän on kirjoittanut paljon Helsingistä, ollut mukana käsikirjoittamassa näyttelyitä ja laatinut mm. elämäkerran kuplettilaulaja J. Alfred Tannerista. Itsekin liediä ja kupletteja harrastava Seppälä toteaakin: ”Jos laulaa huonosti liedistä tulee kupletti ja toisinpäin”. Tämä oivallus kertoo kirjailijan huumorintajusta, näkökulmasta elämään, joka tulee läpitunkevana elämyksenä sille, joka lukee hänen uusinta teostaan suruttomasta kaupungista, 1920-luvun Helsingistä.

Eletään ensimmäisen suursodan jälkeisiä vuosia. Kansakunta on kipuillut sisällissodan, mutta pääsemässä siitä yli. Eurooppa on rauhoittunut ja eliitillä on mahdollisuus matkustella sinne ja imeä itseensä vapaan maailman vaikutteita. Vaikka ovia ja ikkunoita ei varsinaisesti ulkomaailmaan avata, ulkomaailma tunkeutuu väkisinkin suomalaiseen elämänmuotoon. Jazz on rantautunut Suomeen ja täällä on nähty ihan oikeita ulkomaalaisia, jopa amerikkalaisia muusikoita. Jazztyttöjen hameenhelmat lyhenevät, silkkisukat säihkyvät ja polvien terveyttä vaarantava charleston on saapunut Suomeen. Tai ainakin Helsinkiin. Elokuvissa nähdään ulkomaisia sankareita ja kaunottaria, gramofonilevyt kuluvat käytössä ja kidekonekin alkaa muuttua putkiradioksi.

Kun Raittiusjärjestöjen keskustoimiston johtaja Matti Helenius-Seppälä (lieneekö sukua tietokirjoittajalle) yhdessä Maalaisliiton puheenjohtajan, kansansivistäjän, nuorisoseuramiehen ja sosiaaliministerin Santeri Alkion kanssa masinoima ja työväenliikkeenkin ajama kieltolaki astui voimaan 1919, luultiin sodanjälkeisen juopottelun vihdoin loppuvan ja Suomen kansan raitistuvan. Mitä vielä. Nyt alkoi tehokas salakuljetus, heimoveljiltä saatiin suoraan pirtua, saksalaiset pirtulaivat päivystivät merirajalla ja kotipoltto kukoisti. Ihminen keksii mitä konsteja tahansa saadakseen mielihalunsa tyydytettyä – näin myös viinanhimonsa. Kieltolaki ei juurikaan vaikuttanut ilottelevan helsinkiläisen salonkielämään – eikä juuri muuhunkaan nautiskeluun. Kova tee, pommac ja muut konstit opittiin ja iloinen huurukas elämä jatkui aina ratkaisevaan päivämäärään vuonna 1932. Lukusarja 543210 kertoo, kuinka Alkoholiliikkeen ovat avautuivat viides huhtikuuta vuonna 1932 kello kymmenen. Sitä ennen lääkärit ja apteekkarit tekivät kaikkensa saadakseen myös laillista alkoholia liikkeelle – kyseessä oli iso bisnes. reseptejä kirjoitettiin niin konjakille kuin myös viskille, tietenkin lääkintätarkoituksiin.

Mutta paljon muutakin tapahtui tuona iloisena vuosikymmenenä. Autot valtasivat kadut, liikennemerkit keksittiin ja vossikat vaihtuivat pirssiautoihin. Työkansa kuten myös herrasväki löysi kansainvälisen mallin mukaisesti perustetut kansanpuistot, merenrantojen rakennetut uimalaitokset ja kylpylät. Toki vain kesäkausina. Elettiin muutenkin nousun aikaa. Amerikkalaiseen malliin arkkitehdit suunnittelivat pilvenpiirtäjiä ja sellainen rakennettiinkin, nykyinen hotelli Torni. Mutta samaan aikaan käytiin raivokasta kielitaistelua suomalaisten ja ruotsinkielisten välillä – uhriksi joutuivat lopulta venäläiset, joiden muistomerkit häpäistiin ja joiden aikoinaan venäläisittäin nimetyt kadut saivat uudet nimensä. Näissä touhuissa oli mukana myös muuan ylioppilas Kekkonen, joka oli erikoistunut venäjänkielisten katukylttien töhrimiseen.

Keskieurooppalaisen muodin mukaisesti myös ruumiinkulttuuri sai uusia muotoja. Yllättävää kyllä myös suomalainen joukkuepelikulttuuri sai alkunsa noina vuosina – vuosikymmenen vaihteessa nousi seurapiirien suosikkilajiksi peräti naisten maahockey! Suomalaiset urheilusankarit korjasivat voittoja kansainvälisillä kentillä niin talvi- kuin kesäkisoissakin. Pesäpallo kehitettiin amerikkalaisesta pallopelistä ja siitä tuli erityisesti suojeluskuntapaikkakuntien suosikkipeli, kun taas työväestö pelasi enempi jalkapalloa.

Mutta elämällä oli myös vakavat puolensa. Sielutieteelliset teoriat ja ilmiöt koristeltiin paranormaalilla puoskaroinnilla, teosofinen liike rantautui maahan. Massavaikuttamista opiskeltiin reklaamien eli mainosten kautta, entiset taiteilijaboheemit kulkivat työn ja rahan perässä antaessaan luomistaitonsa mainonnan käyttöön. Operettikulttuuri kukoisti, vaikka valtio kurittikin teattereita raskaalla huviverolla. Tulenkantajat innostuivat pasifismista ja ilmoittivat asettuvansa kulttuurielämän johtoon ja kaatavansa auktoriteetit. Mutta syvällä maaseudulla nousivat oikeistolaisuuden piirteet esiin ja huipentuivat lopulta talonpoikaismarssiin vuonna 1930 ja sittemmin myös surkeasti epäonnistuneeseen Mäntsälän kapinayritykseen. Oikeistolaisuudenko ansiota oli se, että Helsingin tunnuslauseeksi valittiin Pohjolan valkea kaupunki!

Tätä kaikkea ja paljoa muuta Seppälä kuvaa hymyn kareillessa suupielissä ja kynän kulkiessa liukkaasti paperilla. Leipätekstiä täydentävät lainaukset kirjallisuudesta ja lehdistöstä. Ne tuovat lukijalle selvästi esiin aikakauden ajatuskuviot ja kielikuvat. Tekstiä täydentävät oivallisesti lukuisat kuvat, lähes kaikki ennen julkaisemattomia, joiden etsintä on ollut Seppälän ja Laura Arvelan vastuulla. Loistavasta graafisesta ilmeestä ja taitosta vastaa Mika Tuominen. Lähdeviitteistö on koottu kirjan loppuun, samoin käytetyt lähteet ja kirjallisuus. Lopun kruunaa laaja henkilöhakemisto.

Teos on kerta kaikkiaan hieno.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: teosta saa mm. verkkokirjakaupoista