Wernitsan viljelyksiltä Sortanlahden kauppapaikkaan


Lahjoitusmaakaudesta maailmansotaan


Kirjaesittely 31.7.2017

Työryhmä: Hämäläinen, Marja-Terttu ja Kalevi, Humala, Kirsi-Marja ja Matti, Haavisto, Pirkko, Lappalainen, Pentti, Jokinen, Lea. Materiaalit kokoon kerännyt: Lea Jokinen. WernitsanviljelyksiltäSortanlahden kauppapaikkaan. Ikaalisten Karjalaseura ry. 2016. 398 s.
                                                    Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Kun Venäjä valloitti Kaakkois-Suomen vuonna 1721, merkitsi se suurta muutosta maanviljelysväestölle. Maita nimittäin lahjoitettiin palkkioksi venäläisille ja nämä saivat mukanaan myös ennen itselliset talonpojat. Erotukseksi muusta Venäjästä Kannaksella ei siirrytty varsinaiseen maaorjuuteen kuin lähinnä Muolaan Kyyrölässä, mutta talonpojat olivat lahjoitusmaiden omistajien ja näiden kartanoiden ,hovien, verotalonpoikia eli torppareita. Yksi tällaisista hoveista oli Wernitsan kartano Pyhäjärvellä.

Huomattavan osan veroistaan talonpojat tekivät päivätyönä eli ropottina hovissa ja hovin pelloilla. Keisari Nikolai antoi vuonna 1826 asetuksen, jolla lahjoitusmaiden haltijat saivat täydelliseen omistukseensa koko alueensa maapohjan. Tämä merkitsi sitä, että talonpoika oli tämän jälkeen maata omistamaton vuokraviljelijä eli lampuoti. Muutos puolestaan johti tilanteeseen, jossa hovi pystyi korottamaan veroja ja tarvittaessa karkottamaan veroja maksamattoman talonpojan tilalta. Tämä taas johti vuosikymmeniä kestäneeseen oikeustaisteluun talonpoikien itsenäistymisestä, mikä ratkesi talonpoikien vaatimukseen saada lunastaa ”omat” tilansa 1900-luvun toiselle vuosikymmenelle tultaessa.

Näin alkaa tarina Viipurin läänin Pyhäjärven kahden kyläkokonaisuuden Wernitsan ja Sortanlahden historiasta, jotka olivat molemmat Laatokan rantakyliä. Teos on monelta osin selkeää asiakirjadokumentointia – myös paikallislehdissä julkaistua materiaalin käytetään runsaasti. Tätä ei pidä käsittää suoranaiseksi kritiikiksi, joskin tiivistämisen varaa kirjassa olisi ollut. Mutta luonnollisesti kirjan kirjoittajatyöryhmä on ollut vaikeuksissa priorisoida esitettäviä asioita ja siksi tulos on jossain määrin sekava.

Lahjoitusmaakauden ratkeamisen jälkeen teoksessa seurataan muutamalla sivulla Pyhäjärven kunnalliselämää, ammattiyhdistys- ja muuta järjestötoimintaa. Sortanlahti oli pitäjän ja laajemminkin kalakaupan keskus, ja kalastus Laatokalla saa oman kuvauksensa. Kansakoulut, opintokerhot, kirjastot ja rippikoululaitos tulevat kuvatuksi, kuten kunnollisessa kyläkirjassa pitääkin.

Sitten alkaa satasivuinen muistelujen ja kertomustan kavalkadi, joka on järjestetty muistelijoiden kotipaikan mukaan. Tässä lähestytään sukukirjallisuusperiaatetta etenkin, kun kertojat ja heidän kotitilansa on viety sinänsä oivallisille kartoille. Kiittää pitää myös etu- ja takasisäkansien valaisevia karttoja. Vieraalle sukulaisuussuhteet eivät sinänsä ole tärkeitä, paikkakuntalaisille ja heidän jälkeläisilleen sitäkin merkityksellisempiä. Tarinasto ja muistelukset eivät sinänsä noudata erityistä kaavaa, mutta ovat kunkin kertojan oma ääni omalla entisellä kotiseudullaan. Teoksen valokuvamateriaali on luonnollisesti pääosin kotialbumeista ja henkilöt hyvin tunnistettu.

Loppusivuilla katsellaan viimeisten sotien aikaa ja päästään suursodan makuunkin, kun Sortanlahteen perustettiin oikea sotasatama – saksalaisia tykkilauttoja ja italialaisia moottoritorpedoveneitä, joiden tehtävä oli sulkea Laatokan kautta kulkeva huoltoreitti Leningradiin. No eihän siinä juurikaan onnistuttu.

Ihan lopuksi on sivun verran murresanastoa. Sanat lienevät esiintymisjärjestyksessä, ainakaan niitä ei ole aakkostettu.

Samuli Björkling on tehnyt parhaansa saadakseen hajanaiset tekstit ja niitä tukevat kuvat taitettua järjestykseen.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: kirjaa voi tiedustella Ikaalisten Karjalaseura ry:stä