Anttilanmäki elää – Eläköön Anttilanmäki

 

Hollolasta Lahteen


Kirjaesittely 1.8.2017

Åkerlind, Merja: Anttilanmäki elää – Eläköön Anttilanmäki. Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry. 2017. 335 s.

 

                       Takaisin Kirjamakasiiniin

 

Kun huomaa vilkaista takasisäkannen karttoja vuosilta 1952 ja 2016, tietää samalla mistä kirjassa on kysymys. Ollaan rautatien eteläpuolella Lahdessa ja seurataan eteläpuolisen kaupunginosan omakotiasutuksen osittaista muuttumista kerrostaloalueeksi kuitenkin niin, että vanhemman kartan itäpuolinen alue on jäänyt tehorakentamiselta rauhaan ja muodostaa nykyisen omakotiasutuksen verkoston.

Käsillä oleva teos alkaa kuitenkin aikojen alusta. Sen tarjoama maisemakuva kertoo jääkauden väistymisestä ja ensimmäisen talonpoikaisasutuksen synnystä. Kun rautatie Helsingistä Riihimäen kautta Pietariin valmistui vuonna 1870, mullisti sen tuoma muutos myös rauhallisen maalaiskylän elämän. Perinteisten maatilojen pelloille alkoi kasvaa omakotiasutusta – nyt pääasiallisina asukkaina olivat rautatieläiset. Kun viisaat maanviljelijät huomasivat tonttien tarpeen 1800-luvun lopulla, alkoivat pellot muuttua rakennustonteiksi, ja sen myötä myös kulttuurimaisema lähti muutokseen. Maanviljelys alueella säilyi kuitenkin vielä satakunta vuotta aina 1970-luvulle.

Kylä oli osa Hollolan Lahden kylää aina vuoteen 1933 ja kasvoi isommaksi kuin viereinen kaupunki. Paitsi perinteisiä pientaloja rakennettiin alueelle myös isompia vuokrataloja. Puurakentaminen ja tonteille kasvava vihreys synnytti uuden kulttuurimiljöön, jota on joskus verrattu jopa Tampereen Pispalaan – tosin maastoltaan tasaisempaan. Aluksi rautatie eristi alueen kasvavasta kaupungista, mutta kun radan alittava maantie valmistui, paranivat myös yhteydet keskustaan ja samalla teollisuusalueille, työpaikoille. Lahden onni oli kaikessa onnettomuudessa saada sijoitettua luovutetun Karjalan teollisuutta ja samalla teollisuusväestöä – työpaikat lisääntyivät ja asutus sai uuden luonteen, nyt opeteltiin elämään siirtoväen kanssa, ja sodan jälkeen Anttilanmäen asutus olikin väkiluvultaan historiansa suurin.

Elämä kulki latujaan ennen kuin uusi aikakausi alkoi tapailla idyllistä Anttilanmäkeä. Kaupunki aloitti 1960-luvulla laajan aluesuunnittelun moottoriteineen ja kerrostaloalueineen. Kaupunginisät huomasivat Anttilanmäen mahdollisuudet ja alueen länsipuolelle kohosikin kerrostaloalue. Anttilanmäkeläiset heräsivät puolustamaan kotiseutuaan ja lopulta myös aluesuunnittelijat huomasivat ”Lahden Pispalan” ainutlaatuisuuden ja rajoittivat uudisrakentamisen valtamaantien länsipuolelle ja näin jäi elämään ”perusanttilanmäkeläisten” oma asumisidylli, joka vetää edelleenkin asukkaita – nyt suojeltuun alueeseen – muuttamaan toki sen sosiaalista ilmettä.

Kaikesta tästä kertoo Åkerlindin rakentama kokonaisuus, joka yhdistää tähän suureen historialliseen kaareen ihmiselämän suruineen ja iloineen. Teoksessa on annettu tilaa muistelijoille, ei kuitenkaan niin, että suuren kertomuksen perusjännite olisi siitä kärsinyt. Kaupat, käsityöläiset, pienteollisuus, persoonat ja epäpersoonat saavat omat sivunsa. Kerronta etenee maantieteellisessä järjestyksessä, jonka oivaltaminen tuottaa ulkopuoliselle jonkin verran vaikeuksia, mutta kun oppii lukemaan mainioita karttoja ja vertaamaan niitä eri vuosikymmenten ilmakuviin, osaa sijoittaa kertomuksen paikat kokonaismiljööseen ja näin muodostuu miellyttävä luku- ja katselukokonaisuus. Tällaista teostahan ei kukaan lue yhdellä istumisella – paitsi ehkä kriitikko – ja siksipä peruslukija käväisee siellä ja täällä saatuaan ensin yleiskuvan kokonaisuudesta. Ja tämän yleiskuvan tarjoaa sisällysluettelo, jossa on kuvattu kunkin pääluvun sisältö ja tätä kautta tarjottu tiiviisti kokonaiskertomuksen ydin.

Eihän Åkerlind olisi tähän kaikkeen yksin ainakaan aikataulussa pystynyt. Hänellä on ollut apunaan uuttera historiatoimikunta, joka saakin ansaitsemansa kiitokset jo esipuheessa.

Erityisen kiitoksen saa teoksen kuvitus. Herkullisia ovat valittujen rakennusten, alueen ikonien, harkitut kuvat ennen ja nyt. Miellyttävää on seurata lasten kouluasujen muutosta luokkakuvien kautta, samoin olemis- ja elämiskulttuurin muutosta aikojen myötä. Tuija Leppäsen taitto on onnistunut.

Teos on oiva katsaus kansakunnan historiaan, kuitenkin anttilanmäkeläisten näkökulmasta. Samalla se kertoo myös asukkaiden yhteistyöstä ja yhteisestä taistelusta kotiseutunsa puolesta.

 

Lassi Saressalo

Tiedustelut: kirjaa voi tiedustella Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys ry:stä