Pihan linnut ja pöntöt

15.8.2013
Juha Laaksonen
Pihan linnut & pöntöt
Eloa pihapiiriin

Paasilinna
Porvoo 2013
224 s.

 

Takaisin Kirjamakasiiniin

Elämää pöntöissä

Jokaiselle radionkuuntelijalle tuttu Juha Laaksonen on taas kerran jakanut kirjallisestikin tietojaan meille maallikoille. Nyt hän keskittyy linnunpönttöihin tai pikemminkin lintuihin, jotka pesivät koloissa – ihmisen toimesta siis myös varta vasten tehdyissä linnunpöntöissä. Kaikki alkaa luonnon muodostamista koloista, joihin linnut pesänsä laittoivat. Suuri kiitos suomalaisesta lintumaailmasta huokuu tikoille, joiden uuttera työ kolojen tekemisessä näkyy – ja kuuluu. Ilman tikkoja ei kolopesijöillä olisi sellaista määrää mahdollisuuksia kuin niillä nyt on. Valitettavasti metsänhoito ja puupellot ovat yksimuotoistaneet puustoa niin, että kaikkialla ei sopivia kolottavia puustoja välttämättä enää näy. Siksipä ihminen voi tulla apuun.

Vaan ei se ihminen ihan hyvyyttään pesäpönttöjä ole rakennellut. Kyllä takana ovat itsekkäät ajatukset vuosisatojen takaa, kun rakennettiin uuttuja, joissa telkkää yllytettiin munimaan aina uusia munia ihmisen varastamien ja ravintona hyväkseen käyttämiensä tilalle. Aina ei uuttujakaan tarvittu, saaristossa mm. saatettiin rakentaa pieniä lavoja, joihin lokit ja vesilinnut tekivät pesänsä tai munat otettiin lintujen luonnollisista maapesistä.

Ja kun siirrytään pihapiiriin, ihminen voi auttaa lintuja – muitakin kuin munitettavia – löytämään itselleen pesäkolon. Linnunpöntöt alkoivat ilmestyä pihapiiriin 1800-luvun lopulla toisaalta heräävän luontoliikkeen toimesta ja toisaalta vieläkin hyötymismielessä. Ajateltiin nimittäin, että hyönteissyöjille rakennetut pihapiirin pöntöt auttavat ihmistä tuhohyönteisten torjunnassa. Yksi tämän ajattelun isiä oli Zachris Topelius. Hänen toimestaan perustettiin myös Suomen ensimmäinen eläinsuojeluyhdistys Maj Föreningen. Vuosisadan lopulla alkoi eri julkaisuihin ilmestyä linnunpönttöjen rakentamisohjeita – ja nyt jo eri lintulajeille erilaisia.

Tästä Laaksonen siirtyykin juohevasti linnunpönttöjen rakentamiseen. Oppaanaan hänellä on kotkalainen Urpo Koponen, puolentoistatuhannen pöntön rakentaja ja ripustaja. Kädestä pitäen opastetaan pönttömateriaaleihin, rakenteisiin, lentoaukkojen tekoon, ilmastointiin, ripustamiskonsteihin. Saadaan myös tietää, ettei perinteistä istuma- tai lauluortta kannata pönttöön tehdä, vaikka se ainakin ristisanatehtävissä yleisesti esiintyykin (ja avainsana on ”ulos”). Orsi – siis se tikku lentoaukon alapuolella – saattaa nimittäin olla hankaloittamassa pesälle menoa ja jopa antaa pesärosvoille hyvän tukipisteen kololle mentäessä.

Kolmas pääluku tuo meille tarjolle lintujen seksielämää. Miten naaras valitsee koiraan, tapahtuuko linnuston parinmuodostuksessa syrjähyppyjä, onko linnuissa moniavioisia? Kun sitten parinmuodostus onnistuu, rakennetaan yhteistä kotia, munitaan sinne munat ja saadaan sinne poikaset. Teksti jossain määrin inhimillistää linnut, mutta vain sopivasti. Tietoa lintujen elämän tästä puolesta on riittävästi ja tavalliselle linnunkatselijalle uutta tietoa on yllättävän paljon.

Tämän jälkeen Laaksonen ja Koponen lähtevät kuvaamaan eri lintulajeja, jotka asustelevat pöntöissä. Juoni etenee niin, että Juha kuvailee linnut laji lajilta ja Urpo antaa tarkat pönttövinkit, millainen rakennelma sopii millekin lintulajille. Toki todetaan, ettei niiden välttämättä juuri sellaisia tarvitse olla – ei meikäläisellä pöntönrakentajalla ole kokonaista verstasta pönttöjentekoa varten. Mutta hyviä vinkkejä eikä mahdottomia toteuttaa Urpo meille tarjoaa. Pönttölinnut jaetaan kirjassa vielä tavallisiin pöntöissä pesiviin ja harvinaisempiin pönttöpesijöihin, vaikka ei sitä pispalalainen harjulla ja pihoissa kulkiessaan juuri muita pesijöitä huomaa kun kirjosiepon, tiaisen, kottaraisen tai leppälinnun.

Ja selviäähän sekin, miten telkän pää kestää lennon pesäkoloon. No hän lentää lähes viittäkymppiä pönttöä kohti, mutta tekee noin metrin päässä pikajarrutuksen ”sakkaa” ja tulee pöntölle pystyasennossa kunnes lähes takakenossa iskee kyntensä lentoaukon alareunaan ja työntää pään sisään. Ja siellä ollaan!

Kirja on erinomaisen hienosti kuvitettu. Valokuvista vastaavat Laaksosen lisäksi Sten Vikström, Anu Tillanen, Eero Haapanen ja akvarelleista Minna Pyykkö. Rauhallinen ja esteettinen taitto on Taina Leinon/Vitale Ay:n käsialaa. Myös siellä täällä olevat tietolaatikot asettuvat hienosti paikoilleen. Sivulle 222 on vielä koottu taulukko pönttöjen mitoista ja kirjan lopussa on sanahakemisto. Näistäkin kiitos.

Kirja kuuluisi jokaisen kodin käsikirjastoon, on välttämätön lituharrastajille ja se tulisi ottaa oppikirjaksi kouluihin teknisen käsityön opetuksessa, jotta uusi sukupolvi oppisi pönttöjä tekemään ja luontoa näin auttamaan.

Lassi Saressalo

Takaisin ylös