Tuo pieni rahastajatyttö

6.9.2013
Seija Savolainen (toim.)
Tuo pieni rahastajatyttö, tuo tyttö Osulan linjurien
Muistoja Saimaan Osuusauton ajoista Lauritsalassa
Lauritsala-seura ry
2013
178 s.

Takaisin Kirjamakasiiniin

Muistelukerrontaa

Eipä noita rahastajatyttöjä juurikaan näe. Paitsi eläkkeellä ja valokuvissa. Autoemänniksihän heitä ennen kutsuttiin, keräämässä rahaa, tarjoilemassa paperinauhasta tositelappuja ennen kuin saivat syliinsä automaattikoneet, jotka olivat käteviä, mutta veivät viimeisenkin romantiikan. Ja tietenkin vielä takavuosina Helsingin busseissa ja ratikoissa oli omalla istuimellaan istuva rahastaja, joka pääsääntöisesti oli vihainen ja huusi ”Käytävällä eteenpäin!”

Mutta Osulan, Saimaan Osuus-Auton, rahastajat olivatkin eri joukkoa. Ainakin niistä teksteistä päätelleen, joita Seija Savolainen, aiemmin Voutilainen, on koonnut muistelukirjaansa. Hän sai impulssin kirjan tekoon, kun Osulan työntekijät, jo eläkkeellä olevat, kokoontuivat 2010 ammattiosaston majalle saunomaan, kuulumisia kertoilemaan ja muistelemaan mennyttä elämää. Tuolloin joku harmitteli, ettei heidän ammattikuntansa perinnettä kukaan ole viitsinyt panna ylös, erityisesti niitä juttuja, jotka alkoivat olla sisäpiirihuumoria tai humoristisia muisteluita, joista kukaan ei enää saisi selvää. Seijapa totesi, että hän kyllä on omalta osaltaan pannut muistojaan ylös, ryhtykää muutkin samaan hommaan. Syksyllä Seija kirjoitti kirjoituskehotuksen kolmellekymmenelle kollegalleen ja ryhtyi myös pyöräilemään – ei vain kuntoa kohentaakseen vaan rahastajia tavatakseen. Lopulta muistelijoita oli peräti 84.

Muisti on kumma vekotin. Se tallentaa mukavia ja epämukavia asioita, mutta arjen se usein jättää pois lokeroistaan. Mutta kun riittävän moni palauttaa mieleensä entisen, usein kovinkin väliaikaisen ammatin tapahtumia, alkaa niistä syntyä suuri tarina – kertomus rahastajatytön työstä 1940-luvulta aina 1970-luvulle.

Kun lukijalle on ensin taustoitettu linja-autoliikenteen historiaa, päästään kiinni rahastajiin. He ilmestyivät Osulan linjoille 1940, kun kuljettajilla oli kylliksi puuhaa puukaasutinautojensa kanssa. Ja vuonna 1940 Osula pestasi jo 18 vakinaista rahastajaa. Vuonna 1968 rahastajia eli autoemäntiä oli 31, mutta sitten alkoi alamäki ja kuljettajat ottivat rahastamisen osaksi työtään.

Ja kyllä se olikin aika hommaa. Pisimmät työvuorot saattoivat kestää jopa 21 tuntia – pääasiallisesti autossa, mutta joskus jouduttiin vuorossa odottamaan pääteasemilla tuntikausiakin, koska ei linja-autoa kannattanut tyhjänä takaisin ajattaa. Eväänä voileivät ja maitopullo tytöt tekivät todella ylipitkiä päiviä. Mutta syntyi toki vakioasiakkaiden verkosto, pitempään työskennelleet saattoivat nähdä koululaispolvien kasvavan ja jäävän pois, tai vaihtuvan työvuorokyytiläisiksi. Rahastaja oli kuljettajan työpari, jolle kuului paitsi matkustajien kanssa touhuaminen myös tavaraliikenteestä huolehtiminen – olihan aivan normaalia, että tavaraa lähetettiin Matkahuollon kautta linja-autoilla. Talvella paleltiin, kesällä kärvisteltiin autoissa, joissa ei ollut ilmastointia. Matkustajia oli joskus vähän, joskus taas auto saattoi olla tupaten täynnä – erityisesti lauantaisin tanssilavakeikoilla. Kerrotaanpa kerrankin autosta poistuneen 101 asiakasta ja tietenkin juuri tuolloin Lappeenrannan linja-autoasemalla oli poliisi kyytiläisiä laskemassa. Ja ne kuuluisat ”miesten osastot” auton takasillalla!

Savolaisella oli keruutyön aikana vaikeuksia tavoittaa ”tyttösiä”, jotka olivatkin jo aikuisia naisia ja varustettu uusilla sukunimillä. Näinpä otsakkeiden NN. tuli Osulaan 1964 alle onkin jouduttu useimmiten lisäämään (sukunimeksi myöhemmin YY). Lähes jokaisessa muistelossa on myös viittaus siihen, mitä kertojalle on rahastajauransa jälkeen tapahtunut. Kun vielä henkilökuvat rikastuttavat kerrontaa, kuljettajatkin pääsevät mukaan ja muutenkin saadaan kokonaiskuva rahastajan työstä ja väliin on saatettu lisätä kasku, on lukukokemus ihan miellyttävä. Esimerkiksi näin: Hakalin linjalla kauan sitten tönäisi linjuri ajaessaan mummon nurin tien penkkaan. Hätääntynyt kuljettaja kysymää :”Miten kävi?”. Johon mummo vastasi: ”Ei hättää! Veiterä voitti!”

Että sellaista arjen kulttuuria. Kiitos Seija ja tytöt.

Lassi Saressalo

Kirjaa myydään mm. Lauritsalan K-Supermarketissa. Hinta 30 euroa.

Takaisin ylös