Ruona

2.9.2013
Alpo Ranta-Maunus (toim.)
Ruona – kylä historian laineilla
Kuortaneen Ruonan kylähdistys Ruonan Rinki ry
2013
528 s.

 

Takaisin Kirjamakasiiniin

Kunnollista Kuortaneelta

Jo kannen kuvat toivat mieleen, että kesän 2013 Kotiseutupäivien retki numero 3 suuntautui Alavudelle ja Kuortaneelle. Reitin loppupuolella päädyimme ajamaan läpi komeiden pohjalaistalojen muodostaman kyläyhteisön – olimme keskellä eteläpohjalaista sydänmaisemaa – Ruonan kylässä. Kylässä toimii aktiivisesti ja ammattitaidolla hoidettu vuonna 1998 perustettu kyläyhdistys Ruonan Rinki, joka jatkaa jo vuonna 1978 perustetun kylätoimikunnan työtä. Ja tuntuukin hyvin jatkavan, kuten käsillä olevan kirjan loppusivuilla kerrotaan. Toimintatähtäin on asetettu vuoteen 2020!

Aktiivisuutta osoittaa myös Alpo Ranta-Maunuksen toimittama kyläkirja. Eikä ihan mikä tahansa kyläkirja vaan syvällinen katsaus Kuortaneen, Etelä-Pohjanmaan ja samalla koko Suomen ja Ruotsin – ja vähän Venäjänkin historiaan. Kirjoittajia teoksessa on kaikkiaan 28, mutta toimittajan on onnistunut melko hyvin pitää tekstimassa kurissa ja saada sisältö loogiseen ja myös luettavaan kuntoon.

Lajityypillisesti lukija johdatellaan kyläyhteisöön katsauksella esihistoriasta ja valtiollisen historian vaiheista, joita tarkastellaan kuitenkin ruonalaisesta tai ainakin kuortanelaisesta näkökulmasta. Samalla saatetaan lukija kylään sisään rakentamalla kokonaisuus kantatiloista ja selvittämällä, mistä mikäkin talo ja tila tulee ja keitä niissä alun perin on asunut. Kolmas pääluku kuvaa Ruonan ja Kuortaneen sotaisia vaiheita – isoviha kohteli kaltoin pohjalaismaakuntia ja erityisen järkyttäviä olivat vangiksi otetut ja Venäjälle viedyt lapset, jotka myytiin orjiksi pajareiden maatiloille. Vain ani harva heistä palasi. Näistä kohtaloista kertoo myös Kustaa J. H. Vilkuna väitöskirjassaan VIHA (SKS 2005). Suomen sota kohtasi ruonalaiset yhtä konkreettisesti, kun kylässä ja sen liepeillä käytiin elo-syyskuun vaihteessa vuonna 1808 Ruonan taistelu. Samaan lukuun on kytketty myös katsaus kotirintaman oloihin viime sotien aikana, jossa mielenkiintoa herättää mm. sotavankien sijoittaminen maalaistaloihin työpalvelukseen ja asukkaiden suhde heihin.

Selkeä leipäteksti jatkuu sotaisten muistelojen jälkeen esittelemällä elinkeinoja ja elämistä historian menneisyydestä nykypäivään, kertoo kauppojen tulosta ja menosta, pankkitoiminnasta, meijeristä, sähkön ja telefoonin tulosta, kunnes siirrytään yhteen paikalliseen erikoisuuteen, laajaan tervanpolttokulttuuriin, joka tuotteistettuna elää edelleenkin. Taisipa tervanpolton yhteydessä kerran järvikin palaa, kun tervaa valui veteen ja syttyi tuleen! Edelleen kuvataan uudempaan elinkeinotoimintaan siirtymistä, koulumaailmaa lukuisine kuvineen, Haapaniemen pappilan ja nykyisen leirikeskuksen taustat ja nykypäivä. Tekstissä sivutaan mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti myös kuortanelaisia ja laajemminkin levinneitä pietistisiä uskonnollisia liikkeitä – joista 1700-luvun lopun ns. vasulainen hurmosliike muuttui 1800-luvulle tultaessa vakavammaksi beckiläisyydeksi.

Kirja tarjoaa myös näkymän taiteilijamaailmaan, kietoo mukaan kuvataiteita, musiikkia, perinnekulttuuria ja kääntyy vapaa-ajanviettoon ja urheilutoimintaan. Loppuluvuissa kyläkirjoille ominaiseen tapaan annetaan tilaa muisteluille, sattumille ja tapahtumille, henkilökuville ja elämäntarinoille, joihin muistitieto vielä ulottuu. Vapaa-ajan asukkaatkin muistetaan ottaa kyläläisiksi ja varsin perusteellisesti kuvataan myös kylätoimintaa ja sen saavutuksia viime vuosituhannen lopulta nykypäivään. Kaiken kruununa on mahtava kuvakavalkadi yli neljästäkymmenestä yli satavuotiaasta perinteisen rakennustyylin mukaan rakennetusta ja hyvin kunnossa pidetystä asuin- ja ulkorakennuksesta, joita juuri alussa mainitulla kotiseuturetkellä päästiin ihailemaan.

Kiitos etu- ja takakannen kartoista, kiitos tietoiskuista, kainaloteksteistä, kiitos selkeästä ja hienosta taitosta, joka sekin on toimittajan, VTT:n tutkijaprofessori Ranta-Maunuksen käsialaa. Loppusivuilla on pari liitettä, joihin on kiteytetty – ehkä vähän turhaakin – paikallisia urheilusaavutuksia. Kiitos tiiviistä asiasanahakemistosta ja lähdeluettelosta, johon on tekstissä viitattu. Aluksi oudostutti se, että samaa ”noottia” käytettiin useissa eri tekstikohdissa, mutta lopulta idea selvisi. Viitteet eivät olleet tekstinootteja vaan ohjasivat lukijan käytettyyn lähdeteokseen – joissa ei näin ollen ollut selkeitä sivukohtaisia lähdetietoja. Omaperäinen ja sinänsä toimiva ratkaisu. (Taas tulee muistaa, että ennen hienoonkin teokseen uppoutumista olisi syytä lukea toimittajan lukijalle tarkoittama johdantoteksti, jossa viitesysteemi selvitetään.)

Ruonan kyläkirjasta jäi lukijalle selvä ja rauhallinen maku – varmaan ihan oikea ruonalainen, kuurtaneslainen ja laajemminkin eteläpohjalainen. Lajinsa valioita.

Lassi Saressalo

P.S. Ruona tarkoittaa kaislaa ja ruokoa kasvavaa lahdenperukkaa.

Takaisin ylös