Tarja Haili: Ihana kesä

19.9.2014

Ystävät, ympäristöt ja aistit kohdallaan…

Koulukaveri menneisyydestä pohdiskeli tavatessamme, miten ystäväjoukostamme, jossa kaikilta tuntui löytyvän sosiaalinen särö, kuitenkin kehkeytyi tasapainoisia ja menestyneitä yksilöitä. Mikä sai meistä, heterogeenisen epäryhmän jäsenistä muokkautumaan juuri tällaisia?

Kuva: Tuula Palaste-Eerola

Kaverini muutti aikanaan naapurikaupungista oppikoulun alkaessa ja nyt väitöskirjaansa hioessaan ihmetteli, miten erilaisia kaupungit kasvuympäristöinä olivatkaan! Olin törmännyt samaan tuntumaan. Kysyin, mikä eroista on hänelle ollut merkittävin. ”Sosiaalisesti tiukasti rajatusta ryhmästä avoimeen ja heterogeeniseen yhteisöön vaihtaminen avasi silmät maailmalle ja omille mahdollisuuksille.”

Riihimäen kiltakulttuuriperinne ja Hyvinkään verkostomaisuus näkyvät työelämässä ja kanssakäymisessä. Ympäristömme sopeuttaa meitä. Tunnen kiitollisuutta ja ylpeyttä, että Hyvinkään kaupunki jo varhain panosti lasten ja nuorten taidekasvatukseen. Tästä kumpuavalla innovatiivisuudella väitän olevan merkitystä kaupungin kehityksessä. Toki lisänsä on tuonut lähipiiri, oma taiteilijayhteisömme. Moni teinikavereista on päätynyt luoville aloille, vielä useammalle musiikki ja kuvataiteet ovat rakas, voimaannuttava harrastus.

Kasvuympäristömme rytmit, värit, äänet ja arvot tahdistavat arkeamme. Minun kotipihastani tutut jasmiinipensaat, omenapuut ja kukat herättävät vahvoja tuntoja myös muualla liikkuessani. Terassin kattoa kannattelevien Lapin kelojen muotokieli on syvällä solukemiassa. En vielä parikymppisenä ymmärtänyt isäni pakohetkiä puutarhaan. Nyt käsien upottaminen multaan tuottaa syvää tyydytystä ja rauhoittaa mielen hetkessä!

Psykiatrian professori Tiina Paunio on todennut, että yksilön kehityksessä ja ympäristöön sopeutumisessa vallitsee jatkuva dynaaminen tasapainotila muutoksen puolesta ja sitä vastaan.  Millainen tasapainotila syntyy nykyisen digitaalimaailman ja ympäröivän antidigitodellisuuden välille? Miten ihmeessä pystymme tasapainottamaan jälkikasvuamme, jos ja kun emme saata ymmärtää sitä verkostoa arvoineen, johon he kasvavat ja josta ammentavat kulmakivensä?

Minun elämäni ankkurit ovat syvästi Lohjanharjun laella ja juureni Kannaksella. Inhimillinen kehitys on historiallisesti tukeutunut lähipiiriin ja sen arvoihin: perheeseen, koulu- ja työyhteisöihin.  Väitän, ettemme tunne digitalisaation seurauksia, emmekä osaa ennakoida niitä riittävästi yhteiskuntarauhan, -kehityksen kuin -suunnittelun turvaamiseksi.  Paunion mukaan tavoitteena on saavuttaa kussakin tilanteessa paras mahdollinen tasapaino, vaikka se edellyttäisi eristäytymistä tai sisäiseen maailmaan uusien elementtien luomista. Olemmeko luoneet niin pelottavan maailman, että on helpompaa hukkua pelimaailmaan kuin tutustua naapuriin?

”Meiltä saa lainata sokeria”-, kylätalkkari- ja monet muut ilmiöt pehmentävät lähentymismahdollisuuksia, mutta mihin rohkeutemme kohdata naapuri on kadonnut? Onko todella niin, että tarvitaan alue- tai kaupunkikehitysratkaisuja tätä tukemaan? Kyllä, kyllä. Ratkaisevinta on kuitenkin uskaltaa kohdata se naapuri tai vastaantulija arvostaen, vaikka sanattomastikin!

Tarja Haili
erityisasiantuntija, Uudenmaan liitto