Tiihalan taidepolulla

28.9.2012
Juhani Kirjonen, Salme Hoppula, Mari Kivitalo, Vesa Purokuru, Mirja Satka, Reijo Tallgrén
Tiihalan Taidepolulla 2002–2011
Tiihalan taidepolku -työryhmä
Helsinki 2012
104 s.

Takaisin Kirjaesittelyt 2012
 

Taidetta ympäristössä

Ihan ensiksi piti katsoa missä tällainen Tiihalan Taidepolku oikein on. No Multialla, läntisessä Keski-Suomessa, pienessä vajaan 2 000 asukkaan kunnassa. Nimi tulee Tiihalan kantatalosta, joka ympäristöineen on osa Museoviraston nimeämää maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävää kokonaisuutta.

Taidepolun takana ovat Jyväskylän yliopiston opettajakoulutusyksikön Tiihalassa järjestetyt ympäristötaiteen päivät. Primus motorina kymmenvuotisessa hankkeessa on Pentti Kalin, Taiteiden maisteri, joka muutti kyseiselle tilalle vuonna 1989 ja kunnosti sen perheelleen asuin- ja itselleen työpaikaksi.

Taidepolku liittyy osana Multiaisen Sadon kulttuuriviikkojen ohjelmaa. Ensimmäinen taidepolku toteutettiin vuonna 2002 ja toistaiseksi viimeinen 2011, jolloin syntyi ajatus kirjan tekemisestä kymmenvuotistaipaleelta.

Taidepolun takana on ajatus taiteen ulottumisesta luontoon, trendi, joka alkoi 1970-luvulla kritiikistä galleriataidetta kohtaan ja manifestoitui ympäristötaiteena, jossa ympäristöä muokattiin taiteellisen viestin välittämiseksi. Suomessa ehkä tunnetuin on 90-luvulla Ylöjärvelle valmistunut Nancy Holtin laaja ympäristöteos, jota parhaillaan aletaan restauroida.

Mutta tämäkään trendi ei saavuttanut varauksetonta kannatusta, toteaa Pertti Kalin johdantoartikkelissaan. Siinähän luontoa muutetaan tuloksen saavuttamiseksi.

Uuden näkymän myötä ympäristö itsessään on valmis tila, johon taiteilija tuo ajatuksensa, teoksensa ja performanssinsa joko pysyvästi olemaan, kertatapauksena toteutumaan tai hiljalleen uudelleen luonnoksi muuttumaan.

Hyvä esimerkki tällaisesta on Suomussalmella valtatien varressa oleva Reijo Kelan Hiljainen kansa, joka elää jatkuvasti vuorovaikutuksessa katsojansa kanssa – se ottaa kantaa maaseudun autioitumiseen, mutta samalla keskustelee ohikulkijan kanssa, joka halutessaan voi myös täydentää teosta vaikkapa vaihtamalla vaatteita ”kansan” kanssa.

Toinen mieleen tuleva taidepuisto luonnossa on Alpo Jaakolan patsaspuisto Loimaan Mellilässä.

Tiihalan taidepolku -teos on koottu kymmenen vuoden aikana esillä olleista töistä otetuista valokuvista. Osa taideteoksista on maatunut luonnoksi, osa on maatumassa ja jotkut taas uudistuvat talvilevon jälkeen vuosittain.

Taiteellisella saralla kun ollaan, on kuvasato luonnollisesti oivallista, ja kuvankäsittelijä Timo Björninen on sanottavaa vielä syventänyt. Kuhunkin teokseen liittyy taiteilijan itsensä kirjoittama lyhyt kertomus, essee, ajatelma, runo, joka pyrkii selittämään teosta – jos nyt taidetta sellaisenaan selittää tarvitsee.

Sanna Purokuru on ideoinut kauniin graafisen ilmeen, ja Tarja Honkanen on onnistunut taitossa. Kirjaan palaa useammankin kerran.

Mutta miksi ihmeessä kauniiseen ja vaikuttavaan kokonaisuuteen on väkisin ympätty Kalevi Kivistön ja Anita Kankaan mitäänsanomattomat tekstiosiot?

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata Vesa Purokurulta:
etunimi.sukunimi@humap.com

 

Takaisin ylös