Turku 2011

10.9.2013
Eva Latvakangas, Jouni Liuke, Heljä Niemi, Ritva Nummiora, Kristiina Syrjäsuo (toim.):
Turku 2011
Kulttuuripääkaupungin pihakilpailu
Turkuseura-Åbosamfundet ry:n julkaisuja nro 35
2012
47 s.

Tulipa Aboa Turku -tulppaani ja muuta kaunista

Turun kulttuuripääkaupunkiprojektin tuloksena on syntynyt uusi kuva- ja tietoteos, joka esittelee pääkaupunkivuonna ja seuraavanakin järjestetyn pihakilpailun satoa – ihan käytännössäkin. Ja Turku sopiikin hyvin tällaisten pihakilpailujen järjestämispaikaksi – ei silti, kyllähän niitä muuallakin järjestetään, on järjestetty ja tullaan järjestämään.

Kun puutarhaneuvos Arno Kasvi sai tehtäväkseen hankkia Turulle oman nimikkokukan, kääntyi hän kontakteineen Hollannin suuntaan ja mietiskeli, miten tällainen nimikkokukka tulisi lanseerata. Ensimmäinen ajatus oli kyllä hakea perinnekukkaa – jopa 1800-luvun aikaisen – Turun Akatemian botaniikan professori Niclas Helleniuksen sukulaistalon puutarhasta Kuusiston saaresta Kaarinasta. Mutta hollantilainen kontakti hyödytti kuitenkin parhaiten – sipulimassat oli helpompi hankkia valmiina kuin ryhtyä niitä itse viljelemään. Kun Turun pääkaupunkivuoden teemaksi oli otettu Turku Palaa! saatiin siitä sitten johdettua uusi ennen nimeämätön tulen värinen tulppaanilajike Tulipa Aboa Turku -tulppaani. Kaikkiaan juhlavuoden aikana saatiin turkulaiseen maaperään istutettua 250 000 sipulia, jotka oikein vaalittuina ilahduttavat turkulaisia ja siellä kävijöitä hamaan tulevaisuuteen. Ja samaan aikaan kehitettiin myös toimen turkulaiskasvi nimittäin Turku-pelargoni, joka tarjoaa samaa tulenpunaista väriä myös tulppaanikauden jälkeen.

Itse asiassa käsillä oleva kirjanen kertoo paljosta muustakin. Se kertoo Turun perinteisestä puutarhakilpailusta, joka jakautuu moneen sarjaan. Omakotipihat, rivitalopihat, kerrostalopihat, yrityspihat ja julkiset tai julkisyhteisöjen pihat. Jokaista varten valitaan kaupunginosittain palkintoraadit, jotka häpeilemättä tunkeutuvat turkulaisten pihoille ja rankkaavat niitä paremmuusjärjestykseen. Kilpailun järjestäjäyhteisöjä ovat Turun kaupunki, Turun Pientalojen keskusliitto, Turkuseura-Åbosamfundet, Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys ja Turun yrittäjät.

Alueellisten raatien esityön perusteella varsinainen palkintolautakunta sai ottaa vastaan 76 ehdotusta eri kategorioissa. Lopulta palkittavien pihojen määrä tingittiin 14 parhaaseen pihaan ja 16 pihaa sai kunnia- tai erityismaininnan.

Nyt nuo pihat on kuvattu ja saatettu myös muiden arvioitavaksi. Ja kun kuvia katselee, näkee todella, miten paljon viihtyisän ja kauniin pihan eteen tulee työtä tehdä. Ja millaisia oivalluksia eri tyyppisten kasvien ja elementtien yhdistelemisessä onkaan. Ja miten pihatilaa hallitaan pienillä ja isoilla ratkaisuilla. Yksi kilpailulaji tällä kertaa olivat myös pihavalaistukset, joten raadeilla riitti puuhaa kevään kukkaloistosta syksyn pimeisiin iltoihin!

Kirjasen loppupuolella kilpailun järjestäjätahot esittelevät näkemyksiään pihakulttuureista ja mainitaanpa, että Turku tuli valittua myös Euroopan Puupääkaupungiksi – paino on sanaa äännettäessä asetettava varoen!

Ja lopussa on toimittaja Eva Latvakankaan lyhyt pakinanomainen kirjoitus siitä, miltä tuntuu hiiviskellä toisten pihoilla kuuntelemassa selvityksiä, miksi ”joku on sillai kun se nyt on”.

Teos on myös muistokirjoitus kaikkien tuntemalle kotiseutumiehelle Raimo Narjukselle, joka oli johtanut pihakilpailupalkintolautakuntaa 20 vuotta, mutta uupui vaikeaan sairauteen kesällä 2011.

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata Turkuseuran Föripuodista:
info @turkuseura.fi, p. (02) 233 1073