Turun Kaupunginosaviikot Vuoden kotiseututeko

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Turussa järjestettävät Kaupunginosaviikot Vuoden kotiseututeoksi.

Kaupunginosaviikot aloitettiin osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaa, ja niiden on tarkoitus jäädä pysyväksi vuosittaiseksi tapahtumaksi.

Kaupunginosaviikkojen ohjelma esittelee kaupunginosia, paikallista omaleimaisuutta, monikulttuurisuutta ja asukkaiden osaamista viikon mittaisina ohjelmakokonaisuuksina. Kunkin kaupunginosan ohjelmassa on paikallisten yhdistysten järjestämiä erikokoisia ja valtaosin ilmaisia tapahtumia.

”Viikkojen ohjelma syntyy asukkailta itseltään. Tämä korostaa tapahtumien paikallista omaleimaisuutta, monikulttuurisuutta ja asukkaiden omaa osaamista”, valintaraadin puheenjohtaja Marja Lepola toteaa.

Yli 2 000 turkulaista osallistui talkoisiin

Kulttuuripääkaupunkivuotta varten perustettu Turku 2011 -säätiö ohjasi ja rahoitti kaupunginosaviikot, mutta ne toteutettiin, ja toteutetaan edelleen, itsenäisesti eri kaupunginosissa. Viime vuonna mukana oli 14 kaupunginosaa. Kaikkiaan viikkojen toteuttamiseen osallistui viime vuonna 2 292 ihmistä, joista valtaosa oli kaupunginosista koottuja talkoolaisia.

Ohjelmassa oli mm. kaupunginosien linja-auto- ja kävelykierroksia, joiden kohteet ja tarinat oli koottu asukkailta itseltään. Oppaat olivat kaupunginosien asukkaita. Esille nousivat alueiden kauneimmat ja kummallisimmat paikat sekä oudoimmat tarinat ja lempinimet.

Kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen tapahtumakokonaisuutta organisoi Kaupunginosaviikkojen tukiyhdistys ry.

Tämän vuoden ohjelmassa on mukana jo 13 kaupunginosaa. Syksyn ohjelmiston valmistuessa mukaan odotetaan vielä paria kaupunginosaa lisää. Ohjelmassa on mukana kiertoajeluiden ja kävelyjen lisäksi mm. paikallinen rock-tapahtuma, siltatanssit, runoutta, pihatapahtuma ja perennojen vaihtotapahtuma.

Lisätietoja

Palkinnosta:
Marja Lepola, valintaraadin puheenjohtaja, Suomen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen puh. 040 5581 679, marlepolakolumbus.fi

Kaupunginosaviikoista:
Markku Monnonen, puheenjohtaja, Turkuseura-Åbosamfundet, puh. 050 5589540, markku.monnonenturku.fi

Miika Neulaniemi, koordinaattori, Kaupunginosaviikkojen tukiyhdistys ry, puh. 044 5263906, miikakaupunginosaviikot.net

Lehdistökuvat:

Kuvia saa käyttää vapaasti aiheeseen liittyvässä uutisoinnissa.

Mattus Alsin vetämä Nummenpakan nähtävyyskierros (3,8 mt). Kuva: Miika Neulaniemi.

Kuperkeikka-lastentapahtuma Länsi-Turun Kaupunginosaviikoilla toukokuussa 2011 (9 mt). Kuva: Kari Vainio.

Kaupunginosaviikoilla toimineet bussiposteljoonit Terhi Hannula ja Veera Lehtola välittivät bussimatkustajien viestejä (3,3 mt). Kuva: Miika Neulaniemi.