Turun synagoga

26.9.2012
Juhani Kostet, Marita Söderholm (toim.)
Turun synagoga
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1368
Saarijärvi 2012
158 s.

 Takaisin Kirjaesittelyt 2012

Vähemmistökulttuurin temppeli

Ei synagoga ole pelkästään rakennus. Se on uskonnollisen yhteisön, juutalaisen väestönosan uskonnonharjoittamis-, opetus- ja yhdessäolokeskus. Näitä synagogia on Suomessa vain kaksi, vuonna 1908 Helsinkiin ja vuonna 1912 Turkuun rakennetut. Kolmas synagoga tuhoutui Viipurissa talvisodan alun pommituksissa.

Nyt Turun synagogan täyttäessä 100 vuotta on juutalainen yhteisö yhdessä Turun museokeskuksen kanssa tuottanut mallikkaan teoksen, joka kertoo paitsi synagogasta rakennuksena myös ja erityisesti juutalaisuudesta Suomessa ja juutalaisyhteisön taustoista, toimintamuodoista ja rakenteesta.

Juutalaisuus saapui Suomeen verraten myöhään. Venäjän vallan seurauksena maahan saapui sotaväkeä, joukossa tataareja ja juutalaisia. Juutalaisyhteisö syntyi Turkuun sinne jääneiden myötä. He aloittivat kauppatoiminnan elinkeinovapauden saatuaan 1860-luvulla ja asettuivat vakituisesti asumaan. Samalla tavalla kehitys kävi myös Helsingissä ja Viipurissa. Juutalaiset saivat kansalaisoikeudet vasta vuonna 1918.

Turun synagoga on toiminut alusta alkaen seurakuntalaisten kokoontumispaikkana, jossa voitiin harrastaa juutalaisuudelle keskeistä toimintaa, opintoja. Opintopiirit kokoontuivat ja niissä luettiin ja tulkittiin rabbiinin tai muun oppineen johdolla Talmudin tekstejä, niiden eettistä sisältöä ja elämänohjeita.

Varhemmin opetus tapahtui jiddishin kielellä, tuolla itäeurooppalaisella kielimuodolla, eräänlaisella juutalaisten esperantolla, ja myös hepreankielen opetusta annettiin. Jiddishin kielen kadotessa vähitellen siirryttiin englannin- ja ruotsinkielisiin selitysteoksiin ja nykypäivää lähestyttäessä on siirrytty suomen kieleen. Seurakunnan aktiivisuus on vuosikymmenten mittaan vaihdellut. Nyt vaikuttaa siltä, että aktiivisuus lisääntyy lähinnä maahanmuuton seurauksena.

Teos on samalla kertomus juutalaisuudesta Suomessa ja tietenkin erityisesti Turussa. Jacob Seela kirjoittaa Turun juutalaisen yhteisön historiasta vuosien 1875 ja 1975 välillä, kertaa juutalaisyhteisön synnyn ja juutalaisten kamppailun laillistetun aseman saamiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ensimmäinen juutalaislapsi Turussa syntyi vuona 1857 Klimsscheffskijn perheeseen. Juutalaisasutus asettui nykyisen kauppatorin reunamille ja kauppaa käytiin nykyisen Puutorin paikkeilla.

Sittemmin juutalaiskauppiaiden kaduksi muodostui nykyinen Kristinankatu, kunnes suurliikkeet vähitellen söivät elinkeinomahdollisuudet ja juutalaisnuoriso koulutettuna hakeutui muihin ammatteihin.

Yhteiskunnan muutos näkyi myös kielen muutoksena. Kun 1800-luvulla jiddish muuttui ruotsiksi ja 1900-luvulla vähitellen, ei vähiten koululaitoksen vaikutuksesta, Turunkin juutalaisyhteisö suomenkielistyi.

Seela käy läpi myös juutalaisyhteisön uskonnollisuuden ja uskonnonharjoittamisen pääkohdat, mikä suomalaiselle lukijalle on hyödyllistä tietoa. Uskonnon säädökset ohjaavat elämänkulkua, kenellä enemmän kenellä vähemmän, mutta periaatteessa kaikki juutalaisyhteisön jäsenet opetetaan oman uskonnon mukaiseen käyttäytymiseen ja uskontovuoden säädöksiin, tapoihin ja normeihin. Näistä syntyy juutalainen identiteetti, joka toki on joustava, kuten muidenkin yhteisöjen jäsenten identiteetti.

Juutalainen joutuu suomalaisessa yhteiskunnassa joustamaan oppimistaan uskonnollisista tavoistaan välttääkseen herättämästä liiallista huomiota erilaisuudellaan. Näin uskonnollisesta identiteetistä muotoutui vähitellen etninen identiteetti.

Janina Miriam Hasan kuvaa artikkelissaan synagogan merkitystä Turun juutalaisille ja toteaa sen olevan beit tefilah, rukoustalo, beit hamidrash, opiskelutalo ja beit hakneset, kokoontumistalo. Tradition mukaan synagoga edustaa tuhottua Jerusalemin temppeliä, joka kokoaa juutalaisten diasporan aikana yhteisön yksien seinien sisään.

Kolmannessa pääluvussa Kaarin Kurri tarkastelee itse synagogaa, sen syntyä ja alkuaikoja, arkkitehtuuria. Artikkelia korostavat rakennepiirrokset ja suunnitteluvaiheen vaihtoehtopiirrokset ja jopa synagogan istuinpaikat, jotka aikoinaan on huutokaupattu ja jotka pääsääntöisesti nytkin noudattavat vuoden 1912 penkkijärjestystä. Kuvituksen myötä ulkopuolinenkin pääsee kurkistamaan sisään synagogaan, oppii temppelin säännöt ja tavat ja saa tuntuman juutalaiseen uskonnonharjoittamiseen.

Jokaisella elämällä on päätepisteensä. Näin Jacob Seela tuo lukijansa Turun juutalaiselle hautausmaalle, johon ensimmäinen vainaja haudattiin vuonna 1853. Juutalaisen tavan mukaan vainaja on haudattava mitä pikimmin. Hautapaikka löydettiin läheltä muiden uskontojen hautausmaita Turun vanhan hautausmaan ja ortodoksisen hautausmaan tuntumasta.

Nykyisin käytössä olevia juutalaisten hautausmaita on vain Turussa ja Helsingissä. Hautausmaalla on pieni hautakappeli, jossa vainaja viimeistellään viimeiselle matkalleen ja siunataan.

Juhani Kostet kuvaa artikkelissaan, miten synagogasta tuli rakennussuojelulain mukainen suojelukohde. Perusteluina päätökselle ovat rakennuksen kulttuuri- ja uskontohistorialliset arvot, sekä kaupunkikuvalliset ja rakennustaiteelliset näkökohdat.

Suojelupäätös tehtiin vuonna 1986 ja yhtenä sen ehdoista on, että rakennusta tulee käyttää synagogana ja/tai juutalaista uskontoa sekä kulttuuriperintöä palvelevana muistomerkkinä. Juutalaiselle yhteisöllä onkin suuri vastuu siitä, että tämä ehto täyttyy.

Teos on Ulla Kujansuun kauniisti taittama. Kerrontaa elävöittävät ja myös syventävät kuvat, niin vanhat entisajan juutalaiselämästä kuin nykypäivästäkin. Erityisen hienoja ovat Martti Puhakan kuvat, mutta kuva-aarteita on koottu monelta taholta.

Kaiken kaikkiaan merkittävä teos juutalaisesta kulttuurista Suomen Turussa.

Lassi Saressalo

Kirjaa voi tilata Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta: http://kirjat.finlit.fi,  p. 0201 131 231, sks @ finlit.fi

Takaisin ylös